Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Sunnunta-illan rutiinit

Olen kehitellyt joulun jälkeen uudet sunnuntai-illan rutiinit. Sunnuntai-illat ovat nimittäin niitä iltoja, kun olen aikalailla vakiona yksin kotosalla. Tarvitsen ehdottomasti omaa aikaa, joten nämä illat ovat olleet ihania hetkiä hengähtää ja vain olla. Nyt olen kuitenkin liittänyt sunnuntai-iltoihin pari vakiona toistuvaa ohjelmanumeroa. Ensinnäkin puhdistan kasvoni huolella, teen kuorinnan ja laitan kasvoille naamion. Toisekseen siivoan vessan. Naamion vaikutellessa kasvoilla, pesen vessan pinnat ja vaihdan pyyhkeet. Naamion jälkeen sitten kunnon syvävaikuttavat rasvat kasvoille ja tadaa. Vessa puhdas ja kasvotkin hoidettu. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. p.s. kaikki kuvissa olevat kasvojenhoitotuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja siivoussuihkekin on ekologinen valinta.

Brunssi Mo Cafessa

Kipaisimme viime viikonloppuna pitkästä aikaa H:n kanssa brunsseilemaan. Olimme kaukaa viisaasti varanneet pöydän klo 15:ksi, joten ehkä kyseessä oli kuitenkin enemmän lounas. Kaukaa viisaasti siksi, että oli odotettavissa pientä väsymystä kyseisenä aamuna. Mo Café on Malmilla sijaitseva pieni ravintola/kahvila. Brunssia on tarjolla sekä lauantaisin että sunnuntaisin ja kumpanakin päivänä on kolme kattausta. Paikka on hieman erikoinen. Sellainen basaarityylinen. Sisustusratkaisut ovat aika omalaatuisia (vai miltä kuulostaa pöydät, jotka on tehty pinoamalla kaljakoreja päällekkäin ja laittamalla päälle levyn) ja tätä paikkaa ei voi sanoa mitenkään pikkusieväksi. Enemmänkin kyseessä on rosoinen ravintola, jossa ei kursailla turhia.  Noutopöytä oli valtava. Ruokia oli paljon. Todella paljon. Ulkonäöltään ne eivät ehkä olleet parhaimpia, mutta maut olivat todella hyviä. Jokainen ruokalaji maistui hyvälle ja jokainen ruokalaji oli erilainen. Ruokalajit olivat käsittääkseni marok

Kirje

Sain tänä vuonna tädiltäni joulukirjeen. Käsin kirjoitetun kirjeen. Mielettömän ihanaa. En edes muista, koska olen saanut edellisen käsin kirjoitetun kirjeen, enkä myöskään ollut tajunnut kaivanneeni sellaisia. Mutta olihan se vaan niin ihanaa lukea. Tällä kirjeellä oli teema: meidän suvun tarinoita osa 1. Historian havinaa siis. Tämäkin teki tästä kirjeestä merkityksellisen. Pitänee itsekin kirjoittaa tässä vuoden aikana ainakin yksi kirje. Siinä sopiva tavoite tälle vuodelle. Ja yksi kirje kuulostaa siis itselleni kovin vähäiseltä. Ikävuosina 10 - 19 kirjoitin nimittäin viikottain kirjeitä. Olin vakioasiakas postissa ja valkkaamassa erilaisia postimerkkejä. Tällä hetkellä olen juuri ja juuri selvillä postimerkin hinnasta (koska luin sen viime viikolla Postisesta)... Aika on muuttunut ja hyvä niin. Mutta on silti ikävä käsin kirjoitettuja k i r j e i t ä.

Paluu arkeen

Parhaita päiviä ovat ne, kun päivän voi aloittaa lukemalla ja lopettaa lukemalla. Tähän joululomaan mahtui tällaisia päiviä muutamia. Joukossa oli toki myös aamuja, jolloin herättiin kellon soittoon ja ampaistiin liikkeeseen. Tai aamuja, jolloin nukuttiin, mihin nukuttiin, ja ampaistiin liikkeeseen. Aamuja, jolloin päivä alkoi erotuomarina ja aamuja, jolloin koko talo oli aivan hiljaa. Summa summarum, oli hyvä loma. Rentouttava, hymyilyttävä, tarpeellinen. Nyt on hyvä suunnata kevätlukukauteen ja ruveta kaivelemaan päähän niitä kaikkia asioita, mitkä pitäisi muistaa tässä vaiheessa vuotta hoitaa.

Lux 2017 + Gastrobar Emo

Tänäkin vuonna varasimme kalentereihin jo hyvissä ajoin aikaa käydä katsomassa Lux. Sattuipa niin sopivasti, että ystäväpariskuntamme oli myös varannut kalenteriin juuri saman illan samaan tapahtumaan. Ja vielä vahingossa satuimme olemaan yhteyksissä juuri ennen lähtöä. Niinpä sitten treffasimme Mikonkadulla Michel-ravintolassa skumppapullon ääressä ja jatkoimme siitä kiertämään Luxin. Olimme erilaisia nuoria (tai no vähemmän nuoria, ikäkeskiarvoksi tulisi varmasti pitkälti yli 40v) ja päädyimme sitten kiertämään koko hommelin vastavirtaan. Hyvin sujui sekin, ja tulipahan muutama ylimääräinen askel hankittua, kun jouduimme hieman menemään edestakaisin. Me olimme vaikuttuneimpia Topelian sisäpihalla olevasta Flowers of Life -kollektiivista. Hienot värit ja tunnelma oli juuri oikeanlainen. Lisäksi pidimme kovasti Stora Enson pääkonttorin uudesta valaistuksesta (Shader: Cube). Kauempaa katsottuna se varsinkin oli hieno. Muutkin teokset olivat kivoja, mutta eivät aivan valloittaneet

Kiipeilykeskus

Lomapäivien aikana ollaan ehditty tehdä skidien kanssa vaikka ja mitä. On nyhvätty kotona, on pelattu wiitä, on museoitu, on leivottu jne. Yksi parhaista tekemisistä oli kuitenkin kiipeilyn kokeileminen. Tai siis ainakin skidien mielestä. Itse en tällä kertaa seinälle noussut (kokemusta on kuitenkin jo aiemmilta vuosilta), koska todettiin että kolmessa kiipeilyä kokeilevassa alamittaisessa on ihan tarpeeksi kahdelle jalat maassa seisovalle aikuiselle. No, kiipeilyhän sujui niin hyvin, että itse asiassa aikuisetkin olisivat voineet roikkua seinillä, mutta seuraavalla kerralla sitten. Kiipeily on esiintynyt meidän perhehässäkässä puheenaiheena jo varmaan vuoden ajan. Erilaisissa paikoissa on kiipeilyseiniä ihailtu ja katseltu silmät kiiluen valjaissa roikkuvia ihmisiä. Hyvä kysymys onkin, että miksi ihmeessä tätä ei sitten ole kokeiltu aiemmin. Suurimpina syinä on ollut laiskuus, ajanpuute sekä sopivan kokeilupaikan (ja mielellään sopivaan hintaan) uupuminen. Alkaneen vuoden kunniaks

Vuosi 2016

Näin savinaamio kasvoilla, talon ollessa h i l j a i n e n, on hyvä hetki miettiä mennyttä ja pohtia tulevaa. Viimeisen vuorokauden aikana siihen on muutenkin ollut hyviä mahdollisuuksia. Eilen illalla (tai no yöllä) pakkasimme skidit autoon ja suuntasimme Kallioon. Etsimme sopivan paikan Tokoinrannasta ja olimme kerrankin oikeaan aikaan liikenteessä. Saimme nimittäin todella hyvät paikat. Vai miltä kuulostaa penkki (jolle levitimme istuinalustat), näkymä Eläintarhanlahdelle, sekä suora näkymä Finlandia-talon päätyyn. Ei sillä Finlandia-talolla niin väliä, mutta sillä suunnalla näkyivät Helsingin kaupungin ilotulitukset. Olimme paikalla niin hyvissä ajoin, että ehdin ottaa puoli tuntia lähes omaa aikaa (mitä nyt sivusilmällä seurasin skidejä, pelkäsin parin hoipertelevan puolesta (etteivät tipahtaisi mereen) ja säädin kameraa valmiiksi). Penkillä istuessa mietin, että vuosi 2016 oli loppujen lopuksi rauhoittumisen vuosi. Otin tietoisesti aikaa itselleni ja hiljaisuudelle. Luin p