Pitkästä aikaa on tullut harrastettua taas treffailua. Tosin tuolla sanallahan voi tarkoittaa ihan mitä vain, mutta nyt tarkoitan sanaa siinä perinteisemmässä merkityksessä. Olen käynyt siis (romanttisilla?) treffeillä :). Tosin aina saman henkilön kanssa, mutta kuitenkin :). Olen ollut P:n kanssa yhdessä pienen ikuisuuden ja 2 vuoden kaukosuhteilun jälkeen tuntui hyvältä arjen jakamisen lisäksi viettää aikaa oikeesti kahdestaan. Tekemällä kahdestaan oikeasti jotain, ei vain hengaamalla samassa paikassa, mutta erikseen. Me ollaan siis treffailtu. Ollaan pidetty kiinni siitä, että ollaan vietettty vähintään yksi ilta tai päivä kahdestaan. Merkataan se myös kalenteriin etukäteen, jotta kumpikaan ei bookkaa sitä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Nämä meidän treffit ovat 90 % arki-iltoina: helpoin sovittaa kalentereihin. Me ollaan käyty testailemassa uusia (välillä myös vanhoja tuttavuuksia) ravintoloita ja kahviloita. Ollaan hengattu yhdessä kaupungilla. Ollaan katsottu kotona leffaa tai