Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vuosikatsaus merkityt tekstit.

Vuosi 2017

Vuoden 2018 otimme vastaan mun kotikotona lumen ja oikean talven keskellä. Vietimme aikaa ulkona niin aattona kuin vuoden ensimmäisenä päivänäkin (ja ehdin laskea kummankin vuoden ensimmäisen pulkkamäen). Katsoimme ilotulituksia, paistoimme makkaraa nuotiolla, potkuttelimme potkukelkalla (alamittaisten ensimmäinen potkurikerta.... ja siitä kyllä otettiinkin ilo irti), katsoimme leffoja. Rentouduimme ja nautimme siitä lumesta. Kuinka ihanan valoisaa kaikki olikin lumen myötä päivisin ja öisinkin kuutamo valaisi lumihangen. Mutta mitenkäs se vuosi 2017? Se sisälsi ainakin kivoja matkoja. Matkasimme skidien kanssa autolla Slovakiaan hiihtolomaksi ja selvisimme hengissä sekä ilman suuria riitoja matkasta. Kesällä kävin ystävän kanssa Skotlannissa huristelemassa autolla. Ja syksyllä käytiin vielä H:n kanssa pariskuntareissulla Barcelonassa. Lisäksi Tallinnassa tuli käytyä muutamaan otteeseen. Luin vuoden aikana 79 kirjaa, joista parhaimpina jäivät mieleen (ei missään erityisessä järjes...

Vuosi 2016

Näin savinaamio kasvoilla, talon ollessa h i l j a i n e n, on hyvä hetki miettiä mennyttä ja pohtia tulevaa. Viimeisen vuorokauden aikana siihen on muutenkin ollut hyviä mahdollisuuksia. Eilen illalla (tai no yöllä) pakkasimme skidit autoon ja suuntasimme Kallioon. Etsimme sopivan paikan Tokoinrannasta ja olimme kerrankin oikeaan aikaan liikenteessä. Saimme nimittäin todella hyvät paikat. Vai miltä kuulostaa penkki (jolle levitimme istuinalustat), näkymä Eläintarhanlahdelle, sekä suora näkymä Finlandia-talon päätyyn. Ei sillä Finlandia-talolla niin väliä, mutta sillä suunnalla näkyivät Helsingin kaupungin ilotulitukset. Olimme paikalla niin hyvissä ajoin, että ehdin ottaa puoli tuntia lähes omaa aikaa (mitä nyt sivusilmällä seurasin skidejä, pelkäsin parin hoipertelevan puolesta (etteivät tipahtaisi mereen) ja säädin kameraa valmiiksi). Penkillä istuessa mietin, että vuosi 2016 oli loppujen lopuksi rauhoittumisen vuosi. Otin tietoisesti aikaa itselleni ja hiljaisuudelle. Luin p...

Vuosi 2015

Jälleen on aika vuosittaisen katsauksen. Mitä tapahtui vuonna 2015? Juhlimme vuoden vaihtumista kavereiden kesken. Ensin meitä piti olla vain kaksi pariskuntaa. Parin päivän varoitusajalla ilmaantui yksi kaveri lisää. Vuorokauden varoitusajalla toinen. Loppujen lopuksi illan mittaan seuraan liittyi lisää väkeä niin, että parhaimmillaan meitä taisi olla 12 henkeä koossa. Mietin montaa eri asiaa, mitä tästä vuodesta voisi kertoa. Tärkeimpänä asiana mieleen nousee kuitenkin se, että tämä vuosi on ollut ystävien/kavereiden (miten kukakin haluaa määritellä) vuosi. Olemme kutsuneet paljon vieraita ja pitäneet illanistujaisia, illallisia, glögi-iltoja jne. Olen käynyt ystävien kera kävelemässä, retkeilemässä, syömässä, teatterissa, museoissa, keikoilla jne. Olen kahvitellut (eli juonut teetä) ja parantanut maailma. Olen käynyt brunsseilla ja kokoontunut lukupiirin kera.  On myös ihana huomata, kuinka tämä kaveripiiri on kasvanut ja laajentunut. Läheisistä ihmisistä (nyt en laske t...

Katsaus vuoteen 2014

Vuosi 2014 sisälsi jälleen paljon uusia asioita.  Alkuvuodesta pakkasin oman kämppäni laatikkoihin ja siirsin itseni ja tavarani osaksi uusioperhearkea. Henkisesti moni asia oli alkuvuodesta raskasta, mutta niistä selvittiin. Alkuvuodesta keskityttiin sisustamaan ja miettimään, kuinka tavarat saadaan mahtumaan ja mistä voi luopua ja mitä pitää hankkia. Käytiin myös H:n kanssa luistelemassa meren jäällä sekä kokeiltiin uusia ruokia. Keväällä minusta tuli myös isotäti, pidin kotibrunssin, kävin kotibrunsseilla ja myös kahviloissa brunsseilla. Kevät oli töissä kiireistä vanhempainvarttien ja ysien hässäköiden kanssa. Kesällä täällä meillä vietti aikaa kummityttöjä erilaisissa kokoonpanoissa. Turisteltiin, kikateltiin. Alkukesän vierailijoiden kanssa paleltiin ja loppukesän vierailijoiden kanssa pakahduttiin. Parhaimmillaan meidän kolmiossa vietti yötä 2 aikuista sekä 7 alaikäistä. Sopu sijaa antoi. Kesään kuului myös juhlia. Valmistujaisia, kolmekymppisiä, rippijuhlat...

Katsaus menneisyyteen, eli vuosi 2013

Vuosi 2013 muutti paljon asioita. Ja muutosten tuulet puhaltavat edelleen. Muutokset ovat kuitenkin olleet hyviä ja toivottavasti ovat sellaisia jatkossakin. Vuoden 2013 alussa mietiskelin paljon asioita ja sitä, mitä varsinaisesti haluan elämältäni. Sitä, mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitä juuri minä haluan. Vuoden aikana tapasin paljon ystäviä. Kävin viettämässä mukavan juhannuksen Berliinissä ja seikkailin auton kera Baltiassa. Kummitäteilin aika paljon ja mietin myös, mihin asioihin haluan varsinaisesti käyttää aikaani. Vuonna 2013 retkeilin myös useasti. Tein paljon eväsleipiä. Tutustuin uusiin paikkoihin. Istuin ja nautin maisemista. Tutustuin uusiin ihmisiin. Opettelin elämään taas osana parisuhdetta. Laajensin elämänpiiriäni alueille, joihin aiemmin en ollut oikein edes kurkkinut. Opettelin heittäytymään enemmän, tekemään asioita, jotka eivät ole ehkä ihan omalla mukavuusalueellani. Tänä vuonna olen hymyillyt paljon. Nauranut paljon. Yrittänyt opetella miettimään, mitä...

Vuosi 2012

Menneeseen vuoteen mahtui paljon tapahtumia. Kuvia selatessa muistin paljon sellaisia asioita, mitkä mun huonolla muistilla olikin jo päässyt unohtumaan... Vuosi 2012 otettiin vastaan juhlimalla samalla ystäväni kolmekymppisiä. Tammikuussa töissä meni paljon aikaa ja elämä tuntuikin keskittyvän paljon muun muassa kokeiden korjaamiseen... Säät myös vaihtelivat aika rutkasti. Välillä satoi vettä, jotta jouduin kaivamaan kumpparitkin esille. Sitten tulikin hienot pakkaset, jolloin oli hyvä kuvailla. Ja lopulta lunta oli niin paljon, että pystyi laskemaan mäkeäkin. Helmikuussa sitten olikin pakkasta jo hieman enemmän. Alennusmyyntitalvikenkäni pääsivät käyttöön (ja olivat (ja ovat) lämpimät). Kävin kuvailemassa Helsingin yötä, vietin blini-iltaa ystävien kanssa, join paljon teetä ja täytin 30. Juhlimme myös hyvän ystäni häitä. Maaliskuussa juhlittiin suloisen kummipojan O:n ristiäisiä. Opettelin tekemään sushia. Kävin ystävän kanssa viettämässä talvipiknikkiä, testailin uus...

Vuosi 2011

Vuoteen 2011 mahtui paljon asioita. Paljon hyviä asioita, mutta myös surullisia asioita, ongelmia aiheuttavia asioita, stressaavia asioita. Mutta pääsääntöisesti vuosi oli hyvä. Tänä vuonna Kävin elämäni ensimmäisen kerran Alpeilla laskettelemassa Kävin elämäni ensimmäisen kerran Kanarialla Sain uusia ystäviä Osasin ainakin väliaikaisesti puhua saksaa hieman enemmän. Opin paljon uusia sanoja. Harjoituksen puute on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja kielitaito on jälleen ihan yhtä huonolla tolalla kuin vuoden alussa Elelin pääsääntöisesti yksin  Vierailin ahkerasti Saksassa, mutta otin sitä enemmän vastaan vieraita Saksasta Ostin ihanan iltapuvun hyvän ystäväni avustuksella ja käytinkin sitä kaksi kertaa Sain viran Olin hautaamassa anoppia Juhlin monia kolmekymppisiä ja erilaisia valmistumisia Kävin ihanan porukan kanssa Prahassa Kesälomailin pitkästä aikaa pääkaupunkiseudulla ja pidin siitä Annoin aikaa itselleni Aloin pelaamaan lentopalloa Löysin itsestäni vanhuuden...