Juhannuspäivänä pakkasimme itsemme, tavaravuoren sekä Papu Papusen autoon ja huristelimme Porkkalanniemeen. Porkkalanniemi on aivan mahtava ulkoilupaikka (varsinkin, kun opasteita on lisätty viime aikoina sinne runsaasti). Tosin harmillisesti sinne päästäkseen on käytännössä pakko käyttää autoa. Tällä kertaa olimme perillä noin klo 13.00 ja ensimmäiset retkeilijät olivatkin jo silloin poistumassa. Emme todellakaan olleet ainoita, mutta onneksi tilaa täällä riittää. Parkkipaikalta otimme suunnaksi Pampskatanin, mutta tällä kertaa emme kävelleet näköalapaikalle asti vaan keittokatokselta suuntasimmekin oikealle kallioille ja rupesimme etsimään muutamat kriteerit täyttävää telttapaikkaa. Tällä kertaa kriteereinä olivat: 1. Pohja, jossa ei olisi mielettömästi juuria 2. Hieman suojaisa paikka, jossa ei olisi muita telttoja aivan vieressä (tämä on erityisesti ajateltu Papu Papusen takia, ykkönen enemmän meidän ihmisten) 3. Lähellä näköalaa merelle Ja tadaa, meille aivan täydellinen paik...