Pientä elämää

Tällä viikolla koitti se päivä, kun suuntasin museointiystäväni J:n kanssa jonottamaan Amos Rexiin. Olin laskeskellut, että keskellä arkipäivää emme joutuisi hirveästi jonottamaan. No, ihan niin hyvä tilanne ei kuitenkaan ollut. Tuli siis ensimmäinen kerta, kun jonotin Suomessa museoon. Jono oli suhteellisen pitkä, mutta eteni myös onneksi nopeasti. Ja sisällä se väkimäärä lähes hävisi. Tilat ovat isoja, joten tungoksessa emme kokeneet olevamme. Amos Rex oli jo tilana vaikuttava. Katto oli korkealla ja katossakin oli sopivia katseenvangitsijoita. Viimeistelty vaikutelma. Tässä museossa pidin lähes kaikesta. Henkilökuntaa oli sopivasti ja he erottuivat kiiltävine takkeineen.  Tämän hetken vaihtuvana näyttelynä Amos Rexissä on Team Labin Massless, jossa teokset olivat interaktiivisia: kuvaa, ääntä ja tilaa yhdisteleviä. Näyttelystä löytyi mm huone, jossa vesi virtasi seinissä ja katoissa. Vaikuttavaa. Videoteos, jossa seinällä lentelivät varikset ja kukat oli hypnoo...

Lauantaina oli pitkästä aikaa museointipäivä. Aamupäivällä suuntasin keskustaan ja matkalla ihastelin lapsia, jotka olivat hiihtämässä ja laskemassa mäkeä (ihanaa, että ainakin vielä joillakin on omat sukset). Ensimmäinen museointikohde oli Ateneum , jossa erityisesti kiinnosti veljekset Von Wright -näyttely. Olin hieman skeptinen etukäteen, koska linnut eivät suuremmin itseeni kolahda. Toki käsin piirretyt tai maalatut yksityiskohtaiset kuvat linnuista ovat hienoja, mutta ne eivät aiheuta itsessäni sen suurempia värähdyksiä. Mutta niitä värähdyksiä tulikin aivan muualta. Nimittäin Ferdinand Von Wrightin maisemat olivat hienoja. Erityisesti Savosta maalatut metsäpolut ja maalaistalojen pihat sykähdyttivät. Pitkästä aikaa tuli sellainen olo, että jokin taideteos osui ja upposi. Ateneumissa ihastelin jälleen kerran myös itse rakennusta. Kuinka hieno se onkin. Pylväät, lattiat, ikkunat. Ja kaikki tämä on ollut vuodesta 1887. Mieletöntä. Tällä kertaa olin museointikierroksellani liikent...

Tänään oli harvinainen päivä meidän huushollissa. Ensinnäkään ei ketään muuta kotosallla kuin me kaksi ja lisäksi kummallakaan ei ollut mitään sovittua menoa. Lisäksi aurinko paistoi heti aamusta alkaen. Voiko parempaa sunnuntapäivää toivoa? Päivän teemaksi valikoitui toki ulkona oleminen. Eihän tuota ihastuttavaa valoilmiötä voi tuhlata sisällä olemiseen. Halusimme kuitenkin tehdä jotakin muutakin kuin pelkästään käydä kävelyllä. Retkeily olisi vaatinut liikaa energiaa, joten suuntasimme kaupungille. Jälleen kerran ihastelimme, kuinka kaunis Helsinki onkaan auringonpaisteessa. Ihania taloja, selkeitä värejä. Ja ihanan sininen taivas. Kävelymme määränpääksi oli sovittu Tähtitorninvuori. Ihastuttava puisto, jossa tulee käytyä aivan liian harvoin. Tänään puistossa oli pysähtynyt tunnelma. Mistään ei olisi voinut päätellä, että nyt on vuosi 2017. Vuosi olisi aivan hyvin voinut olla viisikymmentä tai jopa satakin vuotta sitten. Tähtitorninvuorelle meidät veti tänään Helsingin...