Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella leivonnaiset merkityt tekstit.

Raparperi-mansikkapiirakka

Kotipuutarhan raparperit ovat innostuneet kunnolla kasvamaan vasta nyt, joten raparperireseptitkin ovat päässeet hämmentävästi kokeiluun vasta näin heinäkuussa (muutenkin puutarhan sato on ruvennut mukavasti kypsymään. Parvekkeelta alkaa tulla runsaasti avomaankurkkuja ja tomaatit alkavat myös punastua. Chilit ovat hämmentävästi muuttuneet vihreistä tumman violeteiksi (luulin ostaneeni lajikkeen, josta tulee punaisia chilejä, joten en oikein tiedä, mikä näitä vaivaa). Kesäkurpitsa on saanut aikaiseksi 2 pientä alkua, joten saa nähdä kuinka niille tänä kesänä käy. Mansikat kukkivat varhain keväällä ja pääasiallinen sato (aika pieni tosin) syötiin jo kesäkuun puolella. Tämä resepti onkin siis kokeiltu ostomansikoilla). Tämä resepti on yhdistely useammasta reseptistä ja tärkeimpänä vaatimuksena itselleni oli, ettei raparpereja tarvitse keitellä. Halusin myös päälle taikinamurua, joka näyttää kyllä kuvassa erehdyttävästi juustolta... Raparperi-mansikkapiirakka Pohja: 100 g voita (tai marga...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

Valkosuklainen raparperipiirakka

Tänä vuonna meidän kasvilavoissa ovat menestyneet lähes kaikki kasvit (ainoastaan punajuuret ja porkkanat jäivät miniversioiksi, koska kesäkurpitsat varjostivat ne täysin). Myös raparperia on tullut paljon. Kesän herkullisin raparperipiirakka oli versio, jossa piirakkaan lisättiin myös mansikoita. Nyt syksyn tultua maasta pukkaa raparperia edelleen, mutta mansikkakausi on jo auttamattomasti ohi. Siispä piti keksiä uusi resepti. Tämän reseptin olen muokannut omenapiirakasta, joten raparperin puuttuessa voit vaihtaa ne omeniin. Pohja 150 g voita 150 g valkosuklaata 2 dl sokeria 0,5 dl kuohukermaa (tai maitoa) 4 kananmunaa 4 dl vehnäjauhoja 2 tl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 0,5 tl suolaa Päälle n. 400 g raparperia paloina 0,75 dl fariinisokeria 0,5 dl kaurahiutaleita 50 g valkosuklaata paloina Paloittele pohjan voi ja valkosuklaa ja sulata ne varovasti mikrossa. Sekoita kunnolla ja lisää sokeri sekä kerma. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sekoita tällä välin kuivat...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...

Aamiaissämpylät ja järjestelmällisyydestä

Heräsin tänään vahingossa jo 6.45. Kahdeksan tunnin yöunien jälkeen ei vaan enää nukuttanut. Hipsin hiljaa alakertaan juomaan teetä ja lukemaan. Kului puoli tuntia, kului 45 minuuttia (ihanaa omaa, hiljaista aikaa). Sitten tuli mieleen aamiaissämpylät, miksi en tekaisisi sellaisia. Olisivat sopivasti lämpiminä muiden herätessä. Tuumasta toimeen ja kaappeja kaivelemaan. Tällaiset syntyivät Aamiaissämpylät (9 kpl) 4 dl sämpyläjauhoja 1,5 dl ruisjauhoja 1 dl vehnäleseitä vajaa 1 dl kaurahiutaleita 1 tl suolaa 1 pss kuivahiivaa 3,5 dl n.42-asteista vettä 2 rkl Flora Culinessea Sekoita kuivat aineet keskenään (myös kuivahiiva). Lisää vesi + Flora. Sekoita. Taikinan olisi hyvä olla mieluummin hieman löysää kuin kiinteää. Anna nousta n. puoli tuntia (tai enemmänkin) ja nostele lusikalla kasoja pellille. Nostata kasoja vielä kymmenisen minuuttia. Paista 225C n. 25min. Mikä näissä sämpylöissä oli sitten niin erityistä? Useimpina lapsiviikonloppuinahan meillä tehdään aamuisi...

Viinimarjapiirakka

Tässä vaiheessa syksyä ainakin meidän pakastin suorastaan pullistelee. Uusia marjoja on pussitettu ja pakastettu ja vanhojakin on vielä vähän jäljellä... Leivoinkin siis punaisista viinimarjoista makoisan piirakan (ja toisenkin). Tässäpä resepti: Viinimarjapiirakka pohja: 100g voita 1 dl sokeria 1 kananmuna 2½ dl vehnäjauhoa 1 tl leivinjauhetta päälle: n. 3dl punaisia viinimarjoja pakasteesta 1 prk (250g) mascarpone-juustoa 1 kananmuna ½ dl sokeria Vaahdota voi ja sokeri keskenään vatkaamalla. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Taputtele taikina rasvatun piirakkavuoan pohjalle + reunoille. Kaada päälle sopiva määrä viinimarjoja. Sekoita keskenään mascarpone, kananmuna ja sokeri. Levitä nuolijalla marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 35 minuuttia uunin keskitasolla. Tarkkaile kuitenkin piirakkaa, ettei pinta pääse kärähtämään.

Suklaakeksit

Palataan vielä hetkeksi pääsiäiseen (tällä hetkellä olen neljättä päivää kipeänä, joten elämään ei ole kuulunut mitään muuta kuin nukkumista ja Downton Abbeyta. Onneksi on Netflix). Jostakin syystä meille on kertynyt useampi suklaalevy, joten pääsiäisenä tyttöjen kanssa käärimme hihat ja teimme suklaakeksejä. Resepti on koottu useammasta reseptistä yhdistellen. Suklaakeksit 200 g sulatettua voita 2 dl sokeria 1 dl fariinisokeria 4,5 dl vehnäjauhoja 1 tl ruokasoodaa 2 kananmunaa  2 tl vaniljasokeria ripaus suolaa n. 80 g tummaa suklaata n. 80 g vaaleaa suklaata Vatkaa sulatettu voi ja sokerit keskenään vaahtomaiseksi. Lisää taikinaan kananmunat, vaniljasokeri ja suola. Sekoita vehnäjauhot ja ruokasooda keskenään ja lisää taikinaan. Murskaa suklaat (esim. veitsellä aika pieniksi paloiksi) ja lisää taikinaan sekoittaen. Ota kahden lusikan avulla taikinasta palleroita ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Taikina leviää kohtuullisesti, joten jätä tilaa keksien vä...

Parmesaanilusikat porotäytteellä

Aikoja sitten Tapaninpäiväillallisen ruokalistaa suunnitellessa tämä ruokalaji oli se, josta lähdettiin liikenteeseen. Olin näihin törmännyt jossain blogissa ja ihastunut kerrassaan  ajatukseen syötävistä lusikoista. Loppujen lopuksi omani syntyivät Tuoksussa Basilikaa -blogin reseptillä . Etukäteen hieman kauhistutti näiden kanssa näpertely, mutta loppujen lopuksi eipä ne olleetkaan niin vaikeita. Parmesaanilusikat 2 dl raastettua parmesaania 3 dl vehnäjauhoja 80g juoksevaa margariinia 0,75 dl maitoa Sekoita juustoraaste ja vehnäjauhot keskenään. Lisää juokseva margariini ja sekoita hyvin. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Laita taikina muovikelmuun (elämää helpottaaksesi tee siitä levy) ja jääkaappiin n. puoleksi tunniksi. Itse valmistin tässä välissä täytteen. Kaulitse taikina jauhojen avulla ohuen ohueksi levyksi. Tee vaikkapa leivinpaperista lusikan muotoinen muotti (mallina kannattaa käyttää teelusikkaa), jonka avulla sitten leikkaat taikinasta ...

piparkakkumökkejä

Viime viikonloppuna taloudessamme paistettiin jälleen piparkakkuja. Tällä erää säädimme teinin kanssa ja väsäsimme pieniä mökkejä. Teini on meistä se taiteellisempi yksilö ja hänen mökkinsä olikin viimeisen päälle väkerretty ja koristeltu. Sain itsekin sentään kohtuulliset mökkeröiset aikaiseksi. Tämän kokoiset mökit muuten pysyivät kasassa pikeerillä todella hyvin. Ei siis tarvinnut säätää mitään muuta "liimaa" väliin. Kuvissa esiintyvät tällä kertaa vain minun tekemäni mökkeröiset.

Ensimmäinen adventti ja piparit

No niin, nyt se joulun odotus voidaan sitten virallisesti aloittaa. Tosin myönnettäköön, että tässä huushollissa on otettu ihan pieniä varaslähtöjä jo joulun juttuihin. Talouteemme ei kuulu yhtään ylijouluihmistä, mutta tunnelmointi, glögi, jouluvalot ja kynttilät kuuluvat silti useamman lemppareihin. Joten glögiä on lipitelty ahkerasti ja kynttilöitä poltettu. Lähestyvän ensimmäisen adventin kunniaksi asunto täyttyi eilen lämmöstä ja hyvästä tuoksusta. Leivoimme nimittäin parin alamittaisen kanssa pipareita. Piparitaikinan tein vanhalla tutulla ohjeella, jonka voi löytää täältä . Ja jälleen kerran näistä tuli kyllä tosi hyviä. Tällä kerta urakoimme vain puolet taikinasta (sisätiloissa alkoi olla sen verran lämmin, että katsoin parhaaksi uunin sammuttamisen). Mutta sen jälkeen alkoi uusi kokeilu, nimittäin pipareiden koristelu hoidettiin tänä vuonna itse tehdyllä pikeerillä. Hei hei, kaupan kuorrutteet. Oli nimittäin sen verran helppo ja kätevä kuorrutus tämä. Alamittaisten...

Porkkanakakku

Muistan ensimmäisen kerran tehneeni porkkanakakkua yläasteaikoina. Silloin jokaisella luokalla oli vuorotellen opehuoneen kahvipullavuoro. Muistaakseni homma meni niin, että luokka vei aina perjantaisin opehuoneeseen leivonnaisia, joita opet sitten ostivat ja luokkaretkikassa kertyi. No, tällaiseen tarkoitukseen kuitenkin leivoin ensimmäisen kerran itse porkkanakakkua. Reseptiä en kuollaksenikaan enää muista, mutta onneksi ystävältäni H:lta saamani resepti osoittautui erittäin herkulliseksi. Kakun paistamisessa kannattaa olla tarkkana, sillä liian pitkä paistoaika saa aikaiseksi kuivan kakun. Porkkanakakku 2 munaa 2 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 1 tl kanelia 1 tl vaniljasokeria 1 tl ruokasoodaa 1 tl leivinjauhetta 3 dl porkkanaraastetta 1 dl kasviöljyä Pinnalle: 50 g sulatejuustoa 30 g margariinia 2 dl tomusokeria 1 tl vaniljasokeria Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mausteet jauhoihin ja lisää seos muna-sokerivaahtoon. Raasta porkkanat ohueksi raasteeksi....

Sateenkaarikakku

Sateenkaarikakku on herkku, jota söin kesällä rakkaan ystäväni polttareissa. Koska resepti oli helposti löydettävissä Kinuskikissan nettisivuilta, niin pitihän sitä itsekin kokeilla. Lähiprisman pastavärien värivalikoima oli hieman vähinen, joten omasta kakustani tuli vihreän, keltaisen ja valkoisen raidoittama. Ja olihan se kakku hyvää. Tosin aivan mielettömän makeaa. Mutta hyvää. Ja eipähän tule ahmittua liian isoja palasia, kun sokeriähky iskee. Kuten ylhäällä olevasta kuvasta voi nähdä, eivät kakuntekijän taidot olleet ihan kohdillaan. Raidoista ei nyt ihan tullut symmetrisiä ja värien sekoittelu kesti vähän turhan kauan, joten jähmettymistä alkoi tapahtua ennen kuin ehdin kaadella kaikki raidat paikoilleen. Mutta tekniikka oli mitä ilahduttavimman yksinkertainen. Ensin keskelle kaadetaan yhtä väriä laikku. Sitten tämän laikun keskelle suhteellisen korkealta seuraavaa väriä. Ja taas seuraavaa ja seuraavaa. Ja raidat syntyvät vähän niin kuin itsekseen. Kätevää. Reseptin löydät...

Iltapäivätee

Aikanaan lukupiirissämme vietimme kello viiden teehetkeä. Jo tällöin pistin korvan taakse ajatuksen iltapäiväteestä ja Anna & Fanny Bergenströmin Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla -kirjasta. Kirja tuli haettua lainaan jo aikoja sitten (ja nolottaa myöntää, mutta olen uusinut sitä todella monta kertaa... Olisikohan jo aika hankkia oma?) ja sitä on selailtu ahkerasti. Kirja on kuviltaan ja teksteiltään ihastuttava ja reseptitkin vaikuttavat hyviltä. Nolottaa myöntää osa 2: en sitten kuitenkaan ole hirveän montaa reseptiä kokeillut... Mutta eräs kesäiltapäivä sitten kaivelin kirjasta esille Tee-osion ja päätin valmistaa meidän sekavalle poppoolle (tällä erää kaksi aikuista ja kaksi teiniä) iltapäiväteetä. Sen verran jo jouduin taipumaan aikataulusta, että kello viideksi, tällä aterialla ei ollut mitään mahdollisuuksia (a. se ei ois ollut valmis. b. väki ei ois ollut vielä paikalla.). Ja loppujen lopuksi kävi niinkuin meidän taloudessa useimmiten, ruoka venähti aika myöhäiseen ja ...

Herkulliset mustikkamuffinssit

Nyt vihdoin ja viimein aloittelen näitä tämän syksyn ruokapostauksia. Uutuuksia on tosiaan tullut kokeiltua, mutta aikaa kirjoittamiselle ei näytä olevan. Erittäin hämmentävää. Mutta siis tänään esittelyssä mielettömän hyvät mustikkamuffinssit. Näitä on tarjottu muutamalle vieraalle, viety tuliaisina sekä varattu muuten vain herkutteluun. Erittäin herkullisia nämä ovat hieman lämpiminä. Herkulliset mustikkamuffinssit (n.16 kpl) Taikina: 150g voita 1½ dl ruokosokeria (suosittelen... tuli parempia kuin normisokerilla) 2 kananmunaa 3½ dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta vajaa 2dl vaniljajogurttia (purkista voi vähän maistella itse ensin) 4 dl pakastemustikoita Muruseos: 50 g voita 1 dl ruokosokeria 2 dl kaurahiutaleita Vatkaa lämmin voi ja ruokosokeri keskenään vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoja sekä jogurttia vuorotellen taikinaan. Lopuksi sekoita joukkoon vielä pakastemustikat. Valmista seuraavaksi muruseos. Sulata voi ja lisää si...