Tämän vuoden yksi parhaista joululahjoista (vaikka H:n kanssa ihan itse sen keksimmekin) lapsille oli Pakohuonepeli. Alamittaiset (9v, 11v ja 13v) eivät olleet aiemmin pakohuonepelissä olleet, joten tähän kyseiseen joululahjaan virittäydyttiin niin tunnelmallisesti kuin harjoittelemallakin ennen varsinaista peliä. Marraskuussa katsoimme yhdessä Pirates of the Caribbean -leffoista ensimmäisen (nuorimmainen ei sitä ollut vielä nähnyt, ja hänen silmänsä peitettiinkin aina välillä, jottei aiheutettu painajaisia) ja jutusteltiin yleisesti leffojen henkilöhahmoista (ai miksi? Valitsemamme pakohuonepeli oli nimittäin Labyrinth Gamesin Dead man´s chest, jossa yritetään paeta Davy Jonesin tyrmästä.) Lapset tulivat meille tänä jouluna Tapaninpäivänä ja päivä aloitettiinkin omalla pakohuonepelillä. Lukittauduimme lasten kanssa lastenhuoneeseen, joka oli hieman muuttanut ilmettään parin päivän aikana. Pelin rakensimme varsinaisesti aikuisia ystäviämme varten, mutta hyvin se toimi skideilläkin