Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella New York merkityt tekstit.

New York, New York: kätevät ilmaistapahtumat

New Yorkiin suunnatessa etukäteen hieman jännitti, että kuinka kalliiksi reissu kokonaisuudessaan käy. Olimme kuitenkin etukäteen päättäneet, että tästä lomasta ei tule varsinaisesti pihistelyloma; luultavasti NYCin reissu jää ainutkertaiseksi kokemukseksi. Yllättäen sitten kuitenkin onnistuimme osumaan joko tarkoituksellisesti tai vahingossa moneen ilmaistapahtumaan, joita NYC taitaa siis olla pullollaan. Meidän valitsemat tapahtuvat olivat pääsääntöisesti paikallisten suosiossa, mutta osui niihin muutama muukin turisti meidän lisäksi. 1. New Yorkin Philharmoonikkojen kesäkonsertti Central Parkissa. Tämä oli tapahtuma, jonka löysin etukäteen Central Parkin sivuilta (jos suuntaat New Yorkiin, kannattaa ehdottomasti tutustua näihin sivuihin. Puiston kalenterista löyvät kaikki tapahtumat, joita siellä järjestetään.). Olimmekin fiksusti pakanneet kevyen piknikhuovan ja minikylmälaukun (pehmoversio) matkalaukkuun jo Suomesta mukaan (näistä oli hyötyä useampaan otteeseen reissun aikana)...

New York, New York: ravintolat

New York oli loogisesti täynnä mitä erilaisempia ravintoloita. Hyvän ravintolan löytäminen pelkästään kaupungilla kävelemällä ei kuitenkaan ole kovin kannattava ratkaisu. Tälleenkin toki eteen osui ihan ok paikkoja, mutta parhaat paikat löytyivät etukäteen etsimällä. Ravintoloiden etsimiseen käytimme Trip Advisoria sekä niitä vinkkejä, jotka sain Virgn Atlanticin lennolla katsomastani opasvideosta sekä kavereilta. Alla lista hyvistä ravintoloista suunnilleen siinä järjestyksessä, missä ne kävimme. Tähdet ovat väiltä * - ***** ja kertovat lähinnä siitä, kuinka hyvää ruoka oli. Dollarit ovat väliltä $ - $$$ ja kertovat loogisesti paikan hintatasosta. Palvelua emme arvostelleet, koska se oli poikkeuksetta todella hyvää jokaisessa ravintolassa. Tippauskulttuuri selvästikin auttaa valtavasti hyvän palvelun saamisessa. 1. Roberta´s Pizza. Tähän Brooklynissa sijaitsevaan ravintolaan ei voi mitenkään päätyä vahingossa. Eikä tätä ravintolaa ehkä tunnistaisi ulkopuolelta ravintolaksi, jos e...