Siirry pääsisältöön

Tekstit

Jouluaaton kattauksia

Tänä vuonna meidän porukka vietti jouluaattoa meillä kotona. Yhteensä meitä oli illan aikana 15 henkeä. Kaikki tosin eivät yhtä aikaa. Meillä on iso ruokapöytä, mutta ei niin iso, että kaikki mahtuisivat siihen kerralla. Niinpä tänä vuonna naapurin terassipöytä muutti jouluna ajaksi olohuoneeseen. Lounaaksi söimme tänä vuonna riisipuuroa. Tällöin meitä oli vielä vähän, eli 6 henkeä. Mahduimme vielä kaikki yhden pöydän ääreen. Illalla ruokapöytä muutti muotoaan lakanan avulla. Meidän talous ei omista yhtä ainutta isoa pöytäliinaa, joten hankin hieman uusia lakanoita... Yhden hengen lakana oli juuri sopiva meidän ruokapöytään ja tuplalakanasta riitti terassipöydällekin peittoa. Sekaan hieman joulupalloja, pallokynttilöitä ja tulppaaneja. Tänä vuonna käytimme myös kankaisia lautasliinoja, jotka hurauttelin äidin kanssa saumurilla yksi viikonloppu. Jouluruokana toimivat tänä vuonna alkupalapöytä, joka koostui salaateista, kaloista ja leivistä. Pääruoaksi söimmekin pihviä ja uun...

Ihana valo

Kuulun niihin ihmisiin, jotka toivovat talvelta lunta. Tämä talvi ei siis ihan ole vastannut toistaiseksi mun talviodotuksiin. Jos lunta ei voi saada, on seuraavaksi paras vaihtoehto pieni pakkanen ja auringonpaiste. Niin, että ulkona ollessa nenänpää ja posket tulevat punaiseksi. Niin, että ulkona pitää siristellä silmiä. Niin, että voi ihastella, kuinka kaunis luonto onkaan. Tänään oli juuri sellainen päivä. Kävinkin nauttimassa tänään valosta kävelemällä 1½ tunnin lenkin (ja juoksinkin ihan vähän, mutta siihen hommaan vaatetusta oli aivan liikaa). Ihanan valoilmiön lisäksi tähän lenkkiin vaikutti myös lukema, minkä vaaka aamulla näytti. Nyt pitäisi siis saada joulukilot kuriin. Mietin kävellessä seuraavan viikon ajalle, jokaiselle päivälle jonkin (edes pienen) liikunnan. Katsotaan, kuinka käy. Itsekuri tässä asiassa ei edelleenkään ole mun vahvuus. Päätin myös pyrkiä ohittamaan karkkikiusaukset, joita jouluna tähän talouteen ilmaantui useampia.

Joulupäivän perinteitä?

Viimeiset kolme joulua ovat kuluneet muualla kuin kotikotona. Kotikotona joulupäivän perinteisiin kuului joululounas isolla porukalla. Käytännössä lounaspöydässä oli jämiä jouluaatolta (kaikkea tehdään jouluaatolle niin reilusti, että siitä myös riittää joulupäivälle). Kolmen viimeisen joulun perinteet ovat kuitenkin olleet hyvin erilaisia. Enemmän omannäköisiä. Kaikkina näinä kolmena jouluna olemme joulupäivänä tehneet pizzaa. Väen määrä on vaihdellut ja pizzat ovat olleet joko lounaaksi tai illalliseksi. Pizzoja on kuitenkin leivottu ja niitä on aina ollut useampi kuin yksi. Toinen perinne on mäenlaskeminen joulupäivänä. Tänä vuonna lumitilanne ei ihan antanut siihen mahdollisuutta... Siispä tänä vuonna tyydyimme ensin päiväkävelyyn tässä lähistöllä ja illalla hurautimme vielä autolla keskustaan. Ensin kävimme kurkkaamassa Huvilakadun taloyhtiön tekemää joulukalenteriseinänä Huvilakujan puolelta. Idea on kerrassaan hyvä ja ikkunat olivat kivoja. Huvilakujalta kävelimme ...

Aatonaattona

Täällä on ollut aamulla käynnissä viimeiset (tai no melkein viimeiset) jouluvalmistelut. Punajuuret kypsyvät uunissa huomista salaattia varten. Voitaikinaneliöt odottavat täyttämistä. Pöytä on koristeltu iltaa varten. Illalla tulee naapureita ja ystäviä kylään, herkkuja syödään siis jo tänään. Huomista varten on etsitty uuniriisipuuron ohje. Ja muuten joulu alkaakin olla valmis. Rauhallinen, mukava olo. Huomenna ei ole aamulla kiire minnekään. Lapsoset saapuvat ja yhdessä syödään riisipuuroa (sillä oletuksella, että se onnistuu). Illan mittaan väkimäärä lisääntyy ja yhdessä syödään ruokaa pitkän kaavan mukaan. Tosin ilman niitä varsinaisia jouluruokia tänäkin vuonna. Tänään on edessä vielä ystävän näkeminen ja jo perinteiset (toinen kerta, perinne siis :)) jouluteet. Iltapäivällä vielä siivoillaan kaikki ylimääräiset tavarat pois ja koristellaan toinenkin pöytä. Joulukalenterista paljastuu huomenna aarteenetsintä. Vihjeet kirjoitetaan siis vielä tänään  + piilotellaan ...

Neljäntenä adventtina yritettiin leipoa

Mutta lopputuloksiin nähden, tehtiin onneksi muutakin... Loman kunniaksi sunnuntaiaamu aloitettiin pitemmän kaavan aamupalalla. Olin edellisenä iltana laittanut pataleipätaikinan (resepti löytyy täältä ) nousemaan ja aamulla saatiin sitten iloita tuoreesta leivästä. Lisäksi pöytään päätyi avokadoa, pekonia, paistettuja munia sekä illalliskutsujen vieraiden tuomaa käpykakkua. Aamupala-aika tosin venyi sen verran myöhäiseksi, että brunssihan se käytännössä oli. Ja tälllä brunssilla selvisikin pitkälle iltaan. Päivän aikana kokosin ja koristelin myös kuusen. Joulu on ihan pian täällä :). Ja paketoin myös kasan lahjoja. H pesi myös ikkunat. Pihalta päin. T-paitasillaan. Joulukuu ja ulkona +10 C. Hämmentävää. Mutta niin ne leipomiset. Ensinnäkin mun piti leipoa viimeiset piparit. En leiponut, koska unohdin ottaa taikinan ajoissa sulamaan. Sitten mun piti tehdä saaristolaisleipää. Unohdin ostaa lauantaina hiivan, joten menin oikein erikseen hakemaan sitä. Satuin sitten ostamaan s...

Joulukahvittelua

Näin joulun alla olen havainnut omistavani monta ihanaa ystävää. Ja olenkin näistä ystävistä aika montaa nähnyt viime aikoina. Joulukahvittelua on siis tullut harrastettua paljon. Tosin kertaakaan en ole kahvia juonut, mutta teetä ja glögiä on tullut nautittua paljon. Stockmannin 8. kerroksen  Fazerin kahvila ilahdutti monipuolisuudellaan. Avokado-kanaleipä oli aivan mielettömän hyvä. Mukavaa oli myös löytää Sellosta kerrankin viihtyisä kahvila Espresso House . Asiakasmääristä päätellen tämä kahvila myös pysyy pystyssä jonkin aikaa. Ja keskustasta löytyi hassu pieni Natural Flavour Tea House, jossa nautimme teetä ja söimme mykyjä (dumblings). Mykyt maistuivat sen verran hyviltä, että taidanpa poiketa tähän Aikatalossa sijaitsevaan paikkaan uudestaankin. Nämä useammalle illalle osuneet tee- ja glögihetket saivat kyllä viimeiset työviikot tuntumaan niin paljon helpommilta. Koska illoille oli kivoja suunnitelmia, ei iltoja voinut käyttää yksinomaan kokeiden korjaamiseen ...

Vuoden viimeiset grillaukset?

Näin joulukuun puolivälin kunniaksi päädyimme virittelemään vielä viikonloppuna grillin kuntoon. Totesimme, että tässähän olisikin hyvä perinne: grillausta keskellä joulukuuta... Katsellaan, miten käy ensi vuonna :D. Tällä kertaa grillissä paistuivat pihvit ja sämpylät, joista sitten koottiin (kylläkin sisätiloissa) herkullisia hampurilaisia.  Sanottakoon näin, että grillaus ei näissä lämpötiloissa ollut ehkä suurinta herkkua. Lopputulokset sen sijaan upposivat jokaiseen.