Siirry pääsisältöön

Tekstit

Vuosi 2012

Menneeseen vuoteen mahtui paljon tapahtumia. Kuvia selatessa muistin paljon sellaisia asioita, mitkä mun huonolla muistilla olikin jo päässyt unohtumaan... Vuosi 2012 otettiin vastaan juhlimalla samalla ystäväni kolmekymppisiä. Tammikuussa töissä meni paljon aikaa ja elämä tuntuikin keskittyvän paljon muun muassa kokeiden korjaamiseen... Säät myös vaihtelivat aika rutkasti. Välillä satoi vettä, jotta jouduin kaivamaan kumpparitkin esille. Sitten tulikin hienot pakkaset, jolloin oli hyvä kuvailla. Ja lopulta lunta oli niin paljon, että pystyi laskemaan mäkeäkin. Helmikuussa sitten olikin pakkasta jo hieman enemmän. Alennusmyyntitalvikenkäni pääsivät käyttöön (ja olivat (ja ovat) lämpimät). Kävin kuvailemassa Helsingin yötä, vietin blini-iltaa ystävien kanssa, join paljon teetä ja täytin 30. Juhlimme myös hyvän ystäni häitä. Maaliskuussa juhlittiin suloisen kummipojan O:n ristiäisiä. Opettelin tekemään sushia. Kävin ystävän kanssa viettämässä talvipiknikkiä, testailin uus...

Herkuttelua Helsingissä

Lauantaina olin ystäväni L:n kanssa shoppailemassa keskustassa. Tosin taidettiin loppujen lopuksi viettää ravintoloissa/kahviloissa enemmän aikaa kuin kaupoissa.... Ilmiselvä vanhuuden merkki... Ja mitä me sitten syötiin? Lounaalle suuntasimme sisustuskauppa Nudgen yhteydessä sijaitsevaan Rullaan. Rullat ovat sormin syötäviä täytettyjä riisipaperirullia. Vähän niin kuin sushin sukulaisia, mutta ei sitten kuitenkaan. Täysin erilaista kuin, mitä olen koskaan syönyt. Rullat olivat hyviä, tosin joihinkin olisin kaivannut hieman enemmän mausteita. Söimme kummatkin neljä rullaa (ja joimme muuten todella hyvää skumppaa), joka oli aika sopiva määrä "alkulounaaksi". Rullat täyttivät ja nälkä lähti, mutta vatsaan jäi kuitenkin vielä hieman tilaa. Seuraavaksi suuntasimme Théhuoneeseen , jossa joimme kannullisen teetä ja söimme muutamat bruschetat. Tämän jälkeen oli tarkoitus käveleskellä Fredalla ja käydä muutamassa sisustuskaupassa. Mutta kuinka ollakkaan, Fredan Kakkugalleria...

kotona paras

Kuinka hyvä onkaan olla kotona. Omassa kodissa. Kotikotonakin on kivaa, mutta ei ole silti oman kodin rauhan voittanutta. Huristelin eilen takaisi pääkaupunkiseudulle ja heitin samalla hyvästit kuuraisille puille ja koville pakkasille. Vähän teki tiukkaa, kun täällä melkein satoi vettä... Onneksi tänään oli jälleen pakkasta sitten enemmänkin. Laskeskelin ajellessa, että ajoin 7 päivän aikana yhteensä 1600km... Aika paljon. Ei ihme, että eilen kotiin päästessä särki niin hartioita kuin jalkojakin. Mikä ihana teko syy siis laittaa sauna päälle. Täällä pääkaupunkiseudun vedessä on muuten jotain poikkeavaa verrattuna kotikodin veteen. Kotikotona mun hiukset oli pientä latvojen kääntyilyä lukuunottamatta suorat. Täällä kiharat iski heti ekan pesun jälkeen. Hämmentävää. Toinen hämmentävä seikka on mun lyhentyminen tänne tullessa. Kotikotona olen vaikkapa kaupassa käydessä pitkä. Täällä en... Kenties tänne etelään matkatessa kutistun aina hämmentävästi ja hiukset kihartuvat. Käväisi...

Joulu 2012

Tähän jouluun on mahtunut mielettömiä pakkasia, hienoja auringonpaisteita, kuuraa ikkunoissa ja puissa, hautausmaavierailu, paljon syömistä, kummityttöjen kanssa hengailua, sukkien kutomista, kirjojen lukemista, pitkiä yöunia, ajattelua, mukavia lahjoja, riemastuneita ilmeitä. On ollut kerrassaan onnistunut joulu. Ja onnellista on, että loma jatkuu vielä. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille :)

glögillisiä iltoja :)

Tällä viikolla olen ollut paljon menossa. Olen käynyt ystävillä kylässä, katsomassa lentopalloa Korsossa (eksynyt autolla Korsossa...), tavannut ystäviä muutenkin. On ollut mukava, mutta kiireinen viikko. Töissä myös kokeiden korjaaminen kuormitti aika paljon viimeisen viikon aikana. En halunnut viedä kokeita kotiin vaan pyrin korjaamaan niitä töissä joka välissä. Pääsääntöisesti tämä onnistuikin. Lisäksi sain ystäviä myös vieraiksi. Ystäväni T:n kanssa vietimme glögi-iltaa (moneskohan glögi-ilta tämä olikaan tälle syksylle... :)), juttelimme antaumuksella ja söimme kinkkupiirakkaa. Tänään kylään saapui ystäväni J, jonka kanssa pidimme kinkkupiirakkarääppiäiset. Ja joimme sitä glögiä. Ja juttelimme antaumuksella. Kinkkupiirakka oli uusi kokeilu (vaikkakin hyvin perusresepti) ja siitä tuli aika hyvää. Jaan siis reseptin teidänkin kanssa. Kinkkupiirakka pohja: 100g voita 2 dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta 2 rkl vettä 1/4 tl suolaa Nypi voi, jauhot ja juustoraaste muru...

viimeisiä viedään

Huomenna on sitten vuoden 2012 viimeinen työpäivä. Kerrassaan omituista. Olen silitellyt joulujuhla-asua ja etsiskellyt juhlakenkiä ja ihmetellyt, kuinka huomenna voi olla jo joulujuhlapäivä. Vastahan oli elokuu ja joka ikinen asia niin levällään kuin vaan voi olla. Vastahan oppilaat tulivat kouluun ja tutustuin uusiin työkavereihin ja vaihdoin kuulumisia vanhojen kanssa. Ja nyt olen monta ystävää rikkaampi, syksyn työt on käytännössä tehty, kevään suunnittelu on aloitettu ja joululoma on jo ihan täällä. Mieletöntä. Tänä vuonna onkin ensimmäinen joulu 12 vuoteen, kun en vietä joulua exäni kanssa. Sekin on uutta ja erilaista. On ehkä hieman eri asia viettää joulua näin kolmekymppisenä "yksin" kuin lukioikäisenä. Muuten joulu tuleekin sujumaan suunnilleen samoin perintein kuin tähänkin asti. Menen kotikotiin, joulusaunon, syön itseni ähkyyn, käyn hautausmaalla, ihastelen kynttilämerta, käyn istumassa iltaa sisareni perheen luona, vietän aikaa kahden kummilapsistani k...

Dylan Milk: brunssi

Lauantai oli jälleen brunssipäivä. Jälleen ystäväni P:n kera. Erinäisistä käytännön syistä päädyimme brunssille Ruoholahteen Dylan Milkiin . Dylan Milk kuuluu loogisesti Dylan-perheeseen ja olikin (tähän mennessä) viimeinen testaamatta ollut Dylan. Dylan Milk on avattu käsittääkseni lokakuun lopussa ja ilmeisesti suuri yleisö ei ole tätä brunssipaikkaa vielä löytänyt. Syöjiä oli meidän kanssa yhtä aikaa paikalla ehkä 20 henkeä. Ja reilusti reilusti enemmän olisi mahtunut. Eipähän tarvinnut pahemmin jonotella :). Dylanmaiseen tapaan paikasta löytyi jälleen liitutauluille raapusteltuja tietoja, hyviä hyviä salaatteja, (lämpimiä!) leipiä, hedelmiä, jälkkäriä, kahvia/teetä, mehuja jne jne jne. Tarjoilut olivat oikein hyvät, kaikkea oli riittävästi ja ei oikeastaan mitään valitettavaa. Pöydät olivat paikassa myös sen verran harvassa, että vaikka kaikki pöydät olisivat olleet varattuja, ei siltikään olisi ollut kovin ahtaan tuntuista. Tykkään.