Erinäisistä syistä johtuen olen viimeisten kahden vuoden aikana viettänyt kohtuullisen paljon aikaa eri puolella Saksaa. Saksalaisten avoimuus, puheliaisuus ja sydämellisyys ovat kyllä kolahtaneet. Erityisesti olen tykännyt Nordrhein-Westfalenin ja Berliinin seudun ihmisistä. Baijerilaiset sen sijaan ovat ehkä enemmän suomalaisten tyylisiä. Eivät niinkään tykkää puhua vieraille ihmisille ja eivät näe niin kovin tarpeelliseksi tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla erilaisista paikoista. Toisaalta edellä mainituista syistä en ole kovin päässyt Baijerilaisiin tutustumaan, ehkä he ovatkin avoimia ja sydämellisiä joissakin tilanteissa...
Baijerilaiset ovat kuitenkin muodostaneet poikkeuksen saksalaisissa. Muualla ihmiset ovat aina olleet erittäin innokkaita tutustumaan ja juttelemaan mukavia. Nordrhein-Westfalenin alueella ei yleensä ole tarvinnut istua kuin puiston penkille tai terassin pöytään, niin joku on tullut juttelemaan jotain. Tosin oma heikko saksan kielen taitoni on hieman vaikeuttanut juttelemista, mutta juttukumppanit ovat yleensä aika mielellään hidastaneet puhettaan. Jotenkin se sydämellisyys on ollut niin mieltä lämmittävää. Ihmiset ovat halunneet saada myös satunnaisen turistin (tai no ehkä paremminkin loma-asujan) tuntemaan olonsa kotoisaksi. Juhlissa ei myöskään ole tarvinnut yleensä tehdä sen kummempaa kuin kysyä, onko tuoli vapaa. Tämä on riittänyt keskustelun avaajaksi ja sen jälkeen puhetta on riittänyt. Yleensä ihmiset ovat myös olleet erittäin ihastuneita siihen, että juttukumppani edes yrittää jutella saksaksi. Tämä on Suomessa jotenkin kovin erilaista. Omien kokemusteni mukaan suomalainen vaihtaa heti englanniksi, jos juttukumppani ei puhu kovin hyvää suomea... Saksassa ei; vaikka ihmiset osaisivatkin englantia. Toki englantia osaavat puhuvat pyydettäessä englantiakin, mutta ovat silti viehättyneitä, jos muualta tullut osaa sanoa edes osan asioista saksaksi.
Omaan luonteeseeni tällainen saksalainen avoimuus kolahtaa. Mikä onkaan parempaa juhlissa kuin jutella uusien ihmisten kanssa ja kuulla erilaisia näkemyksiä asioihin. Suomessa tämä vain mielestäni on kovin vaikeaa. Usein tuntuu, että ihmiset haluavat pysyä omissa porukoissaan ja eivät mielellään juttele vieraan kanssa. Monelle tämä on varmaan helpotus. Eipähän tule kukaan uppo-outo ihminen juttelemaan. Itse koen sen kuitenkin niin epäluonnolliseksi itselleni. Mielelläni tutustuisin uusiin ihmisiin, mutta jotenkin se on Suomessa vain niin vaikeaa. Voi tosin olla, että kaikki muutkin mielellään tutustuisivat vieraampiin ihmisiin, mutta kaikki ovat jotenkin "ei saa häiritä muita"-asenteen vankeja.
En voi muuten kuvitella missään muussa maassa metsässä vaeltamassa ollessa ihmisten menevän tekemään oman nuotion 20 metrin päähän toisten nuotiosta... Suomessa tätä tuntuu tapahtuvan koko ajan. Juuri siksi, ettei niitä muita "kehtaa häiritä"....
Baijerilaiset ovat kuitenkin muodostaneet poikkeuksen saksalaisissa. Muualla ihmiset ovat aina olleet erittäin innokkaita tutustumaan ja juttelemaan mukavia. Nordrhein-Westfalenin alueella ei yleensä ole tarvinnut istua kuin puiston penkille tai terassin pöytään, niin joku on tullut juttelemaan jotain. Tosin oma heikko saksan kielen taitoni on hieman vaikeuttanut juttelemista, mutta juttukumppanit ovat yleensä aika mielellään hidastaneet puhettaan. Jotenkin se sydämellisyys on ollut niin mieltä lämmittävää. Ihmiset ovat halunneet saada myös satunnaisen turistin (tai no ehkä paremminkin loma-asujan) tuntemaan olonsa kotoisaksi. Juhlissa ei myöskään ole tarvinnut yleensä tehdä sen kummempaa kuin kysyä, onko tuoli vapaa. Tämä on riittänyt keskustelun avaajaksi ja sen jälkeen puhetta on riittänyt. Yleensä ihmiset ovat myös olleet erittäin ihastuneita siihen, että juttukumppani edes yrittää jutella saksaksi. Tämä on Suomessa jotenkin kovin erilaista. Omien kokemusteni mukaan suomalainen vaihtaa heti englanniksi, jos juttukumppani ei puhu kovin hyvää suomea... Saksassa ei; vaikka ihmiset osaisivatkin englantia. Toki englantia osaavat puhuvat pyydettäessä englantiakin, mutta ovat silti viehättyneitä, jos muualta tullut osaa sanoa edes osan asioista saksaksi.
Omaan luonteeseeni tällainen saksalainen avoimuus kolahtaa. Mikä onkaan parempaa juhlissa kuin jutella uusien ihmisten kanssa ja kuulla erilaisia näkemyksiä asioihin. Suomessa tämä vain mielestäni on kovin vaikeaa. Usein tuntuu, että ihmiset haluavat pysyä omissa porukoissaan ja eivät mielellään juttele vieraan kanssa. Monelle tämä on varmaan helpotus. Eipähän tule kukaan uppo-outo ihminen juttelemaan. Itse koen sen kuitenkin niin epäluonnolliseksi itselleni. Mielelläni tutustuisin uusiin ihmisiin, mutta jotenkin se on Suomessa vain niin vaikeaa. Voi tosin olla, että kaikki muutkin mielellään tutustuisivat vieraampiin ihmisiin, mutta kaikki ovat jotenkin "ei saa häiritä muita"-asenteen vankeja.
En voi muuten kuvitella missään muussa maassa metsässä vaeltamassa ollessa ihmisten menevän tekemään oman nuotion 20 metrin päähän toisten nuotiosta... Suomessa tätä tuntuu tapahtuvan koko ajan. Juuri siksi, ettei niitä muita "kehtaa häiritä"....
Kommentit
Lähetä kommentti