Kävin ystäväperheen kanssa Sealifessa. Alle 2-vuotias lapsikin sai ihastuttavan paljon irti kyseisestä paikasta. Sitä oooh-huokausten määrää :). Kävelimme myös hieman Lintsillä ympäriinsä ja siellähän pienimmän reissaajan yleisin kommentti oli hujhujhuj.
Matkasimme takaisin keskustaan ratikalla ja seisoskelin kahden vanhemman rouvan vieressä. Toinen heistä ei ollut muistanut piippauttaa lippuaan ratikkaan tullessa ja oli hieman peloissaan sitten tarkastajien varalta. Ilmeisesti hänen jalkansa olivat kuitenkin sen verran huonossa kunnossa, ettei hän voinut oikein lähteä liikkeelle uudestaan. Toisella rouvalla oli kävelykeppi ja ilmeisesti hänkin oli aika huono kävelemään. Tämä kävelykeppirouva sitten kuitenkin päätti lähteä piippauttamaan ystävänsä lipun. Tässä vaiheessa itse sitten kysyin, että kävisikö, jos mä kävisinkin piippauttamassa lipun, niin ei kenenkään tarvitse nousta. Ja kävihän se. Palauttaessani lipun jäin sitten juttelemaan rouvien kanssa. Ja rouvat kiittelivät kovin ja olivat iloisia, kun joku tarjoutuu vielä tekemään jotain. Muistelivat haikein mielin menneitä aikoja, jolloin kanssamatkustajaa autettiin tuosta vain. Nykyään ei kuulemma kovin sitä tapahdu. Mutta hyvä kysymys on, että miksi ei...
Itsekin kyllä mietin hieman ennen tarjoutumistani, että pelkäävätköhän rouvat, että yritän varastaa kortin. Päätin sitten kuitenkin, etten itse häviä yhtään mitään kysymällä, voinko auttaa. Mutta aika harvoin kyllä näkee kenenkään auttavan ketään uppo-outoa. Kai ihmiset eivät halua sekaantua muiden asioihin. Toisaalta monet ovat niin keskittyneitä puhelimeensa, kirjaansa, musiikin kuunteluun tms. etteivät varmaan edes huomaa.
Mistä jälleen pääsenkin mieliaiheeseeni... Suomalaiset eivät puhu vieraille. Ratikassa, bussissa tai junassa todella harvoin kukaan juttelee kenellekään vieraalle. Ja jos joku näin tekee, niin häntä hieman katsotaan pitkään. Toki on päiviä, jolloin itsekin mielellään istun vain hiljaa omissa ajatuksissani, mutta useimmiten pieni juttuseura ei kyllä tee pahaa. Ja jälleen kaipaisin sitä Keski-Eurooppalaista mentaliteettia. ...vieraillekin voi jutella... ...vieraitakin voi auttaa... Harva toisen avuntarjouksesta oikeasti pahastuu ja jos pahastuu, niin voi voi.
Matkasimme takaisin keskustaan ratikalla ja seisoskelin kahden vanhemman rouvan vieressä. Toinen heistä ei ollut muistanut piippauttaa lippuaan ratikkaan tullessa ja oli hieman peloissaan sitten tarkastajien varalta. Ilmeisesti hänen jalkansa olivat kuitenkin sen verran huonossa kunnossa, ettei hän voinut oikein lähteä liikkeelle uudestaan. Toisella rouvalla oli kävelykeppi ja ilmeisesti hänkin oli aika huono kävelemään. Tämä kävelykeppirouva sitten kuitenkin päätti lähteä piippauttamaan ystävänsä lipun. Tässä vaiheessa itse sitten kysyin, että kävisikö, jos mä kävisinkin piippauttamassa lipun, niin ei kenenkään tarvitse nousta. Ja kävihän se. Palauttaessani lipun jäin sitten juttelemaan rouvien kanssa. Ja rouvat kiittelivät kovin ja olivat iloisia, kun joku tarjoutuu vielä tekemään jotain. Muistelivat haikein mielin menneitä aikoja, jolloin kanssamatkustajaa autettiin tuosta vain. Nykyään ei kuulemma kovin sitä tapahdu. Mutta hyvä kysymys on, että miksi ei...
Itsekin kyllä mietin hieman ennen tarjoutumistani, että pelkäävätköhän rouvat, että yritän varastaa kortin. Päätin sitten kuitenkin, etten itse häviä yhtään mitään kysymällä, voinko auttaa. Mutta aika harvoin kyllä näkee kenenkään auttavan ketään uppo-outoa. Kai ihmiset eivät halua sekaantua muiden asioihin. Toisaalta monet ovat niin keskittyneitä puhelimeensa, kirjaansa, musiikin kuunteluun tms. etteivät varmaan edes huomaa.
Mistä jälleen pääsenkin mieliaiheeseeni... Suomalaiset eivät puhu vieraille. Ratikassa, bussissa tai junassa todella harvoin kukaan juttelee kenellekään vieraalle. Ja jos joku näin tekee, niin häntä hieman katsotaan pitkään. Toki on päiviä, jolloin itsekin mielellään istun vain hiljaa omissa ajatuksissani, mutta useimmiten pieni juttuseura ei kyllä tee pahaa. Ja jälleen kaipaisin sitä Keski-Eurooppalaista mentaliteettia. ...vieraillekin voi jutella... ...vieraitakin voi auttaa... Harva toisen avuntarjouksesta oikeasti pahastuu ja jos pahastuu, niin voi voi.
Kommentit
Lähetä kommentti