Pientä elämää

Syysillat, kynttilät ja lasillinen viiniä. parhautta. Elokuun viimeisiä hetkiä viedään ja säät alkaakin näyttää jo syksyltä. Itse tykkään kovasti kesästä ja lämmöstä, mutta mulla ei oo minkäänlaisia antipatioita syksyä kohtaan. Oikeastaan on aika kiva, kun säät vaihtuu syksyisiksi ja saa pistää paljon vaatetta päälle. Ja pimenevät illat ovat niin ihania. Sikäli tykkään kesäisin Keski-Euroopasta, koska siellä on kesäisinkin iltaisin pimeää. Täällä kun ei oikein voi kesäiltoina poltella kynttilöitä ja tunnelmoida. Tai no voi tietenkin, mutta tunnelmaan pääseminen on paljon vaikeampaa. Ja vesisadekin on oikeastaan aika kiva (tosin unohdin kumpparit ja sateenvarjon töihin, joten toivottavasti huomen aamulla ei satele kovin rankasti...). Syksy on itseasiassa oikein kiva siihen asti, että tulee se kamala räntäloskakökköaika. Parhainta ois, jos syksyn vesisateiden jälkeen päädyttäis jotenkin suoraan lumisateeseen ja pakkasiin.  Tähänhän tieten pääsis, jos muuttais vähän pohjosempaan asuma...

Uusi reseptilöytö :) Kesäkurpitsaröstit (ehkä 3:lle) 1 iso kesäkurpitsa 100g pekonia 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 2 kananmunaa 1 dl juustoraastetta suolaa currya mustapippuria myllystä Raasta kesäkurpitsa ja sipuli. Laita ne lävikköön ja ripottele päälle hieman suolaa. Jätä valumaan. Paista pekonisilppu pannulla (itse paistan rapeaksi). Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta. Suolaa ei ehkä kannata enää lisätä. Ruskista röstit (tee suunnilleen samallalailla kuin jauhelihapihvit) kuumalla pannulla kummaltakin puolelta. Pienennä lämpöä ja anna röstien vielä kypsyä.

Oi tätä autuutta. P valmisti tänään brunssin (ja mun ainoaksi tehtäväksi jäi kaataa kahvi mukiin...). Ja olihan se niin hyvää + se hillitön hemmottelu, että joku muu valmistaa ruoan ja itse saa vain mennä valmiiseen pöytään. Brunssi näytti tältä: ja siihen kuului leipää, pekonia, munakokkelia, mehuja, teetä, kahvia ja leivälle päällysteitä. Täyttävää oli. Syötävää on tänään riittänyt muutenkin. Kävimme juhlimassa kummipojan synttäreitä ja 9 kynttilän puhaltamisessa alkoi olla sankarilla jo tekemistä...

...mutta on se kyllä ollut sen arvoista... Tällä viikolla olen siis aloitellut (tai no ehkä vielä voisi ennemminkin puhua tutustumisesta) uutta harrastusta. Olin siis aikuisille suunnatussa lentopallon alkeiskurssilla ystäväni J:n kanssa. Kummankin pelikokemus ennen tätä viikkoa oli hyvin vähäistä. Laskin muuten, ettei meillä koulussa (ala-aste, yläaste, lukio) pelattu lentopalloa kuin maksimissaan viisi kertaa. Ja silloinkaan ei ikinä harjoiteltu itse peliä. Enemmänkin se oli pelaamista, eli lähinnä kaikki seisoivat kentällä ja ja ennemminkin yrittivät väistää palloa kuin osua siihen. Itselleni ei kuitenkaan jäänyt minkäänlaisia traumoja lentopallosta ja olen viime vuosina käyttänyt paljon aikaa katsomalla lentopallon ja beachin pelaamista. Ja nyt tämä alkeiskurssi osui vallan loistavaan saumaan. Muutenkin se oli kerrassaan oivallinen idea. Itselleni ainakin on ollut aina tavattoman suuri kynnys mennä pelaamaan lentopalloa (tai beachia) minnekään, koska olen vallan hyvin tiennyt olev...

Aina Ilonalla on ei pöllömpi arvonta. Käy kurkkaamassa se täältä :)

Tämän syksyn liikuntaintoiluun on kuulunut myös lenkkeilyn aloittaminen. Mun tarkoituksena on siis liikkua vähintään 3 päivää viikossa (mielellään enemmänkin) ja lenkkeily on useimmiten se kaikkein matalimman kynnyksen vaihtoehto. Mutta kun se lenkkeily yksin on aika tylsää... Tänä syksynä (ok, ei tää oo vielä syksyä. Loppukesästä siis) olen kokeillut sitten löytää erilaisia virikkeitä lenkille. Ja onhan niitä muutama löytynytkin. Ensinnäkin hankin puhelimeeni android marketista saatavan Endomondon Sports Trackerin. Samanlainen (ainakin melkein) ilmeisesti löytyy myös uusimmista nokialaisista. Tämän kanssa olen sitten lenkkeillyt. Kotoa lähtiessä Sports Trackeri päälle ja tadaa se mittaa ajan ja matkan. Loistavaa. Ja hyvää on myös se, että lenkin jälkeen näen netistä oman reittini (+kaiken maailman nippelitietoja, kuten kauanko käytin aikaa mihinkin kilometriin). Lisäksi löysin vihdoin ja viimein äänikirjat. Kauan olen jo harkinnut sellaisten lataamista ipodiin tai puhelimeen, mut...

Ensimmäinen työviikko on päivää vaille pulkassa. Ja onhan tämä taas ollut... Toisaalta on ollut todella ihanaa nähdä ihastuttavia työkavereita ja alkaa pikku hiljaa tutustua myös uusiin työkavereihin. Mutta se sisäisen kellon kääntäminen työmoodiin.... hieman on tuskaa tuottanut. Ehkä ensi viikolla iltaisin unikin tulee oikeaan aikaan. Aamulla heräämisessä mulla ei koskaan oo mitään ongelmaa, mutta näin iltapäivällä meinaan sitten nukahtaa. Olen nyt sitten yrittänyt pitää itseäni teen ja liikunnan voimalla hereillä myös nämä alkuillat. Mun logiikan mukaan, jos herää aamulla aikaisin ja ei nuku päiväunia, niin illalla olisi pakko alkaa nukuttamaan suunnilleen kympin yhdentoista aikaan. Mutta ei...  Töissä on ollut hektistä ja kiirettä ja paljon uusia asioita ja lista tehtävistä asioista kasvaa ja kasvaa... Tämän työn huono puoli on se, että aina juuri ennen kesälomaa on hillitön kiire ja heti kesäloman alettua on hillitön kiire. Toki muulloinkin on kohtuullisen kiire, mutta huipu...

Viimeinen kesälomaviikko sitten vetelee viimeisiään. Sen kunniaksi (tai pakottamana?) olen pitänyt hitaan viikon. Hitaan siis hektisen ja kiireellisen vastakohtana. Mulle kiireettömyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin kotona. Kotona itse asiassa olen tainnut tällä viikolla olla yhteensä 35h (yöt mukaan lukien) tähän mennessä. Olen ajellut autolla suhteellisen paljon ja totesin, että yksin autoilu on yllättävän rentouttavaa. 500km aikana ehtii ajatella paljon, kuunnella hyvää musiikkia ja samalla tietää, että vaikka kuinka tulisi tehtäviä asioita mieleen, niin niille ei voi yhtään mitään juuri silloin... Joten ne voi yhtä hyvin unohtaa. Viikon aikan kävin myös kyläilemässä kummitytön (+ muunkin perheen) luona. Ja 5-vuotias kummityttö N on kyllä jo kerrassaan iso tyttö. Suurinta huvia oli trampoliinilla yhdessä pomppiminen. Yksin se ei ollut ollenkaan niin kivaa ja ymmärrän kyllä N:ää oikein hyvin. Kaksin on aina kivempaa + pieni tyttö pomppaa paljon ylemmäs, kun hieman isompi ...

  Sain Petralta blogitunnustuksen :) Kiitokset vielä siitä :) Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseisiä blogeja asiasta. Tässä kysymykset ja omat vastaukseni niihin: 1. Suosikkiväri: Oranssi ja vihreä 2. Suosikkieläin: Kissa 3. Suosikkinumero:8 4. Suosikki alkoholiton juoma: Kotimehu 5. Facebook vai Twitter? Facebook. Twitteriin en oo onnistunut pääseen oikein sisään. 6. Intohimosi: Lukeminen, villasukat, asioiden kääntäminen päälaelleen 7. Saada vai antaa lahja? En voi valita. Kumpikin on kivaa... 8. Suosikkikuvio: Ööh. äärettömän merkki  9. Suosikkiviikonpäivä: Perjantai 10. Suosikkikukka:  Pioni ja tulppaanit Ja tunnustuksen jaan näille kivoille blogeille: Villasukat, raitapaita kokovartalofiilis kalastajanvaimo   Secret Wardrobe   Valkoinen Harmaja  

Katsellessa nyt ulos (lämpömittaria en ole vielä vilkaissutkaan) näyttää siltä, että kesän viimeinen lämmin viikonloppu meni (elätän kyllä toivoa, että loputkin viikonloput elokuussa olisivat lämpimiä). Meni tai ei, niin tälle viikonlopulle lämpö sopi kyllä oikein hyvin. Viikonmloppuna olivat nimittäin Beach volleyn SM-finaalit rautatientorilla. Perjantaina sää suosi, lauantaina nyt sateli vettä välillä enemmän tai vähemmän (mutta kylmä ei tullut katsomossa) ja sunnuntaina oli taas loistava sää. Pelejä oli jälleen kerran mukava seurata ja sunnuntain peleissä oli jo suorastaan yleisöryntäys. Hienoa, tämäkin laji saa enemmän ja enemmän näkyvyyttä. Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä keskustassa paljon muutakin, mutta jotenkin sitä sitten jämähdin katsomoon... Kävin kuitenkin perjantaina sushilla Zen Sushissa Kämp Galleriassa. Sushi oli jälleen tosi hyvää (syön aina kasvissushia, joten kalan laadusta en osaa kommentoida), mutta palvelu oli kyllä tällä kertaa hieman nuivaa. Lauantaina kävi...

Töidenalkuahdistus alkaa iskeä. Ei millään haluais lopettaa lomailua. Varsinaisesti työt alkaa reilun viikon päästä, mutta sitä ennen on pakko käyttää ainakin yksi päivä työasioiden hoitoon. eih....  En haluaisi aikaisia aamuja, pitkiä päiviä, kiirettä ja stressiä. Vaikkakin tykkään työstäni, tykkään työkavereistani, tykkään siitäkin, että tulee syksy. Ajatus villasukista, kynttilöistä, pimenevistä illoista ja vesisateista on vallan kiva. Mutta silti en olis valmis luopumaan tästä kesästä ja lomasta. Ja tuntuu siltä, että jäi vielä niin paljon kivoja juttuja tekemättä. No, oikeesti mä kyllä ehdin tehdä niitä töidenkin alettua. Ja kehitin ehkä itselleni syksylle uuden harrastuksenkin (siitä lisää myöhemmin, jos siitä jotain tulee). Ja työkavereita on tosi ihana taas nähdä. Ja itse työkin on varmasti taas tosi mukavaa syksyllä. ...mä en vaan milläin jaksais ruveta suunnittelemaan sitä...  No, positiivisen ajattelun kautta. Vielä on vähän lomaa jäljellä. Ja kesää toivottavasti e...

Tämä on ollut yksi lempiruoistani sen jälkeen, kun sen jostain lehdestä poimin. Tosin resepti on muokkautunut aika paljon erilaiseksi kuin mitä se alunperin oli. Kanacalzonet (10 kpl) 1 annos pizzataikinaa Täyte: 300 - 400 g hunajamarinoituja kanasuikaleita 1 rkl öljyä 1 prk fetaa 1 paprika 1 tölkki tomaatti-oliivipastakastiketta (Pirkalta löytyy) juustoraastetta Jaa pizzataikina 10 osaan. Kaulitse osat pyöreiksi pizzapohjiksi (niin isoiksi kuin onnistuu). Levitä pohjalle pastakastiketta reunoja myöten. Sekoita keskenään pieneksi pilkottu paistettu kana, haarukalla muussattu feta ja pieneksi silputtu paprika. Lisää pohjan päälle täytettä. Taita pohjan molemmat reunat keskelle ja nipistä liitoskohta kiinni. Ripottele päälle hieman juustoraastetta. Paista 225-asteisen uunin alatasolla n. 15 min, nosta pelti keskitasolle ja paista vielä n. 5min. Tarjoa salaatin kera.