Hups, tämän julkaisu on unohtunut...
Marraskuun alussa mulla oli monta keskeneräistä kirjaa. Todella harvinaista. Luen yleensä aina vain yhtä kirjaa kerrallaan. Tällä kertaa kuitenkin BestSeller-lainat (laina-aika 7 päivää) ja lukupiiri aikatauluttivat sen verran lukemisia, että keskeneräisiä kirjoja oli aina odottamassa yöpöydällä.
Jane Green: Kuviot uusiksi
Kevyttä mutta toisaalta syvällistä. Tarina itsessään oli kevyt ja hyvin hyvin ennalta arvattava. Mutta taustalla oli kuitenkin ajatuksia herättäviä asioita. Kirjaa lukiessa piti merkitä useampi kohta, jotka herättivät ajatuksia ja joita piti hieman pohtia.
"Tracyn käytöksessä ei ole mitään flirttailevaa, mutta on täysin selvää, että hän flirttailee Robert McCloren kanssa. Ei kikattamalla tai heilauttelmalla hiuksiaan tai - taivas varjelkoon - tekemällä vihjailevia huomautuksia, jotka eivät jättäisi kenellekään epälyksen sijaa, vaan keskittymällä tiiviisti joka sanaan, kuuntelemalla, mitä Robert sanoo ja..."
Onko todellakin tiiviisti toiseen keskittyminen ja tiiviisti toisen kuunteleminen flirttailua? En sitä ole itse koskaan niin ajatellut. Pyrin aina kuuntelemaan keskustelukumppania ja keskittymään nimenomaan häneen. Mutta toisaalta tämä kyllä selvittäisi sitä, miksi aina välillä ihmiset luulevat mun flirttailevan jonkun kanssa tai olevan kiinnostunut jostakin henkilöstä.
Lisäksi kirjassa oli hyviä näkemyksiä avioliitosta ja rakastamisesta. Siitä, että rakastaminen ei ole tunnetila vaan ennemminkin tekemistä. Pitää muistaa rakastaa ja näyttää rakkauden tekoja, vaikka väsyttääkin. Ja että toista voi välillä lähes vihata, mutta silti voi jatkaa yhdessä elämistä. Rakastaminen ei poista muita tunnetiloja.
Anna Gavalda: Kimpassa
Tästä kirjasta on tehty leffakin. Mulla on sellainen olo, että olen sen ehkä joskus katsonut. Ainakin tapahtumat tuntuivat hieman tutuilta. Ei kuitenkaan niin tutuilta, että olisin lukenut kirjan aiemmin. Kirja oli puolihömppää ja puoliksi vakavaa. Tyyli oli jotenkin hieman poikkeava. Välillä tapahtumia katseltiin läheltä, välillä kaukaa. Ikään kuin kertoja olisi katsellut tapahtumia hieman ironiseen sävyyn jostain ylhäältä.
Tämä on hypoteesi. Tarina ei jatku tarpeeksi pitkään, jotta saisimme siitä varmuuden. Ja varmat oletuksethan eivät koskaan pidä kutiaan. Yhtenä päivänä sitä haluaisi kuolla ja seuraavana huomaakin, että vain pari porrasaskelmaa alempana on valokytkin, ja kaikki alkaa heti näyttää jo hiukan valoisammalta... Mutta yhtä kaikki nuo neljä valmistautuivat nyt elämään aikaa, joka jäisi kenties heidän elämänsä parhaaksi.
Tässä vaiheessa kirjaa oli jäljellä vielä 200 sivua.
Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni
Erinäisistä Saksa-kytköksistä johtuen, tämä oli itselle jotenkin ajankohtainen kirja. Parisuhteeni on kovin kovin suomalainen, mutta olen viimeisten vuosien aikana tutustunut useampaan saksalaiseen. Ja kieltämättä tämän kirjan esittämät yleistykset suomalaisista olivat myös hyvin yleisiä olettamuksia tuttavillanikin.
Pidin kirjasta. Pidin kirjan huumorista. Ja kirja oli juuri sopivan mittainenkin. Kirjaa lukiessa tuli kyllä mieleen, että kylläpä suomen kielioppi onkin aika monimutkainen... Ja täytyy kyllä myöntää, etten itse enää osaa nimetä kaikkia sijamuotoja... Kirjassa oli myös hauskoja oivalluksia.
Tämä pömpelijuttu minun pitääkin selittää. Jokaisella suomalaisella miehellä on sellainen. Se voi olla liiteri, kellaritila tai varasto, joka tapauksessa pömpelin ja samalla toimivan avioliiton lähtökohtiin kuuluu, että se, mitä pömpelissä tapahtuu ja värkätään, pysyy salassa.
Olin juuri käynyt tuttavaperheen uudessa kodissa kylässä, jossa oli mieshuone autotallissa... Ja siellä oli siis sohva ja telkkari ja minijääkaappi ja lämmitin ja erinäisiä työkalujakin seassa.
Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym
Kuukauden lukupiirikirja. Kirja herätti paljon ajatuksia siitä, mitä asioita sitä olisi itse valmis tekemään. Ajatuksia siitä, miten ihmismieli toimii. Kirja oli sopivan vakavaa luettavaa, mutta silti kirjoitettu jotenkin sadunomaisesti, jotta se ns. helppo lukea. Pidin. Tutustun jatkossa varmasti lisääkin Coelhon kirjoihin. Olisiko suosituksia, mihin?
Nora Roberts: Jotain lainattua Kuukauden hömppäkirja... Ei siitä sen enempää.
Jane Johnson: Saharan tytärValitsin kirjan nimen perusteella lukematta takatekstiä, joten mun odotukset nimen ja kannen perusteella olivat ehkä vähän väärät. Mutta ei se mitään, pidin kirjasta kuitenkin. Puolittain vakavaa, puolittain hömppää. Tietoa ei-länsimaisesta kulttuurista. Jotain yliluonnollistakin (nämä kohdat eivät oikein osuneet muhun). Kirjassa kulki rinnakkain kaksi tarinaa. Toinen nykypäivästä ja toinen menneisyydestä. Luulin todella pitkään, että menneisyyden tarina oli jostain hyvin hyvin kaukaa menneisyydestä. Mutta paimentolaiselämä ei ilmeisesti ollut 40 vuotta sittenkään kovin erilaista kuin pari sataa vuotta sitten.
Marraskuun alussa mulla oli monta keskeneräistä kirjaa. Todella harvinaista. Luen yleensä aina vain yhtä kirjaa kerrallaan. Tällä kertaa kuitenkin BestSeller-lainat (laina-aika 7 päivää) ja lukupiiri aikatauluttivat sen verran lukemisia, että keskeneräisiä kirjoja oli aina odottamassa yöpöydällä.
Jane Green: Kuviot uusiksi
Kevyttä mutta toisaalta syvällistä. Tarina itsessään oli kevyt ja hyvin hyvin ennalta arvattava. Mutta taustalla oli kuitenkin ajatuksia herättäviä asioita. Kirjaa lukiessa piti merkitä useampi kohta, jotka herättivät ajatuksia ja joita piti hieman pohtia.
"Tracyn käytöksessä ei ole mitään flirttailevaa, mutta on täysin selvää, että hän flirttailee Robert McCloren kanssa. Ei kikattamalla tai heilauttelmalla hiuksiaan tai - taivas varjelkoon - tekemällä vihjailevia huomautuksia, jotka eivät jättäisi kenellekään epälyksen sijaa, vaan keskittymällä tiiviisti joka sanaan, kuuntelemalla, mitä Robert sanoo ja..."
Onko todellakin tiiviisti toiseen keskittyminen ja tiiviisti toisen kuunteleminen flirttailua? En sitä ole itse koskaan niin ajatellut. Pyrin aina kuuntelemaan keskustelukumppania ja keskittymään nimenomaan häneen. Mutta toisaalta tämä kyllä selvittäisi sitä, miksi aina välillä ihmiset luulevat mun flirttailevan jonkun kanssa tai olevan kiinnostunut jostakin henkilöstä.
Lisäksi kirjassa oli hyviä näkemyksiä avioliitosta ja rakastamisesta. Siitä, että rakastaminen ei ole tunnetila vaan ennemminkin tekemistä. Pitää muistaa rakastaa ja näyttää rakkauden tekoja, vaikka väsyttääkin. Ja että toista voi välillä lähes vihata, mutta silti voi jatkaa yhdessä elämistä. Rakastaminen ei poista muita tunnetiloja.
Anna Gavalda: Kimpassa
Tästä kirjasta on tehty leffakin. Mulla on sellainen olo, että olen sen ehkä joskus katsonut. Ainakin tapahtumat tuntuivat hieman tutuilta. Ei kuitenkaan niin tutuilta, että olisin lukenut kirjan aiemmin. Kirja oli puolihömppää ja puoliksi vakavaa. Tyyli oli jotenkin hieman poikkeava. Välillä tapahtumia katseltiin läheltä, välillä kaukaa. Ikään kuin kertoja olisi katsellut tapahtumia hieman ironiseen sävyyn jostain ylhäältä.
Tämä on hypoteesi. Tarina ei jatku tarpeeksi pitkään, jotta saisimme siitä varmuuden. Ja varmat oletuksethan eivät koskaan pidä kutiaan. Yhtenä päivänä sitä haluaisi kuolla ja seuraavana huomaakin, että vain pari porrasaskelmaa alempana on valokytkin, ja kaikki alkaa heti näyttää jo hiukan valoisammalta... Mutta yhtä kaikki nuo neljä valmistautuivat nyt elämään aikaa, joka jäisi kenties heidän elämänsä parhaaksi.
Tässä vaiheessa kirjaa oli jäljellä vielä 200 sivua.
Wolfram Eilenberger: Minun suomalainen vaimoni
Erinäisistä Saksa-kytköksistä johtuen, tämä oli itselle jotenkin ajankohtainen kirja. Parisuhteeni on kovin kovin suomalainen, mutta olen viimeisten vuosien aikana tutustunut useampaan saksalaiseen. Ja kieltämättä tämän kirjan esittämät yleistykset suomalaisista olivat myös hyvin yleisiä olettamuksia tuttavillanikin.
Pidin kirjasta. Pidin kirjan huumorista. Ja kirja oli juuri sopivan mittainenkin. Kirjaa lukiessa tuli kyllä mieleen, että kylläpä suomen kielioppi onkin aika monimutkainen... Ja täytyy kyllä myöntää, etten itse enää osaa nimetä kaikkia sijamuotoja... Kirjassa oli myös hauskoja oivalluksia.
Tämä pömpelijuttu minun pitääkin selittää. Jokaisella suomalaisella miehellä on sellainen. Se voi olla liiteri, kellaritila tai varasto, joka tapauksessa pömpelin ja samalla toimivan avioliiton lähtökohtiin kuuluu, että se, mitä pömpelissä tapahtuu ja värkätään, pysyy salassa.
Olin juuri käynyt tuttavaperheen uudessa kodissa kylässä, jossa oli mieshuone autotallissa... Ja siellä oli siis sohva ja telkkari ja minijääkaappi ja lämmitin ja erinäisiä työkalujakin seassa.
Paulo Coelho: Paholainen ja neiti Prym
Kuukauden lukupiirikirja. Kirja herätti paljon ajatuksia siitä, mitä asioita sitä olisi itse valmis tekemään. Ajatuksia siitä, miten ihmismieli toimii. Kirja oli sopivan vakavaa luettavaa, mutta silti kirjoitettu jotenkin sadunomaisesti, jotta se ns. helppo lukea. Pidin. Tutustun jatkossa varmasti lisääkin Coelhon kirjoihin. Olisiko suosituksia, mihin?
Nora Roberts: Jotain lainattua Kuukauden hömppäkirja... Ei siitä sen enempää.
Jane Johnson: Saharan tytärValitsin kirjan nimen perusteella lukematta takatekstiä, joten mun odotukset nimen ja kannen perusteella olivat ehkä vähän väärät. Mutta ei se mitään, pidin kirjasta kuitenkin. Puolittain vakavaa, puolittain hömppää. Tietoa ei-länsimaisesta kulttuurista. Jotain yliluonnollistakin (nämä kohdat eivät oikein osuneet muhun). Kirjassa kulki rinnakkain kaksi tarinaa. Toinen nykypäivästä ja toinen menneisyydestä. Luulin todella pitkään, että menneisyyden tarina oli jostain hyvin hyvin kaukaa menneisyydestä. Mutta paimentolaiselämä ei ilmeisesti ollut 40 vuotta sittenkään kovin erilaista kuin pari sataa vuotta sitten.
Kommentit
Lähetä kommentti