kahvakuulailua

Tällä viikolla se sitten vihdoin ja viimein tapahtui. Suuntasin ystäväni kanssa Elixian kahvakuulatunnille. Kokemus kahvakuulista oli etukäteen kummallakin nolla, niinpä tunnelmat tunnille mennessä olivatkin kovin ristiriitaiset. Valitsimme raukkamaisesti fiksusti pienimmät mahdolliset kahvakuulat (4kg ja 6kg) mukaan ja niillähän se treeni sitten alkoi. Treeni oli hieman sellaista äijätreeniä. Lihaskuntotreeniä, ei askelkuvioita, ei musiikin tempoon tekemistä (tämän opettelu oli muuten haastavaa... Sitä yritti väkisinkin rytmittää liikkeet musiikin mukaan ja se ei noooh oikein onnistunut), paljon samojen liikkeiden toistoja. Tunnilla (45min) tehtiin muistaakseni viittä eri liikettä, kolmessa eri sarjassa.  Kahvakuulan käsittely oli sitten oma taitonsa.... Aluksi varsinkin hieman pelotti, että joko a) ote irtoaa ja heitän vahingossa kuulan menemään tai b) kumautan kuulalla vierustoveria päähän. Näitä kauhukuvitelmia ei sentään tapahtunut eikä kuula tippunut varpaillekaan. Tunnin aikana en päässyt oikein käsitykseen siitä, että a) otinko sopivan painoiset kuulat ja b) tehoaako harjoitus. Parina treenin jälkeisinä päivinä näihin asioihin on kyllä tullut vastaukset. a) Kuulat oli selvästikin sopivat, isompiin ei taida olla välttämätöntä siirtyä. b) Harjoitus tehosi. Kipeitä lihaksia on siis löytynyt aika paljon....
Kahvakuulatreeni oli yleisesti ottaen aika hyvän tuntuinen tunti. Hieman koordinaatiota piti harjoitella, että tajusi, miten sitä kuulaa pitää heilutella. Lihakset (löytyi paljon pieniä lihaksia, jotka voi olla näköjään uskomattoman kipeitä...) on hellinä jälkeen päin. Hiki tuli.  Ja mikä tärkeintä, tunti sopi hyvin työpäivän jälkeiseen olotilaan. Ei vaikeita askelkuvioita ja aivot sai laittaa aikalailla narikkaan...