Siirry pääsisältöön

Aakkoset: C niin kuin Crème Brulée

En ole mitenkään mielettömän suuri jälkiruokafani (tokihan mä niitä syön, jos niitä on tarjolla ja aina tykkään, mutta todella harvoin teen itse), mutta ehdottomasti paras jälkkäri on Crème Brulée. Jos ravintolassa on tarjolla tätä herkkua, niin aika suurella todennäköisyydellä valitsen sitä... Ja silloin harvoin, kun oikeasti jaksan panostaa jälkiruokaan teen tätä.

...ja tähän piti tulla kuva valmiista herkuista... Mutta jälleen kerran herkut ehtivät parempiin suihin ennen kuin muistin kameran olemassaolon, joten ainut otettu kuva on hyydyttämisen jälkeen, mutta ennen pinnan paahtamista.


Reseptini tähän herkkuun on hieman vaihdellut... Usein olen jossakin muualla kuin kotona tätä tehdessäni, joten netistä on kaivettu jonkinlainen versio. Tätä seuraavaa versiota olen tehnyt aika usein kotona:

Crème Brulée
2 dl kuohukermaa
1½ dl maitoa
1 vaniljatanko
5 kananmunan keltuaista
3/4 dl sokeria

pinnalle ruokokidesokeria

Kaada kerma ja maito kattilaan sekä lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko (yleensä olen vetänyt sormella siemenet lisäksi irralleen vaniljatangosta). Kiehauta seos, nosta pois liedeltä ja anna hieman jäähtyä.
 Erottele kananmunista keltuaiset erikseen kulhoon. Lisää sokeri ja vatkaa seos löysäksi vaahdoksi. Poista vaniljatanko kermamaidosta ja kaada seos keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen.
Jaa seos neljään 2 dl:n annosvuokaan (tätä kannattanee noudattaa.... rakenne tiivistyy aika paljon ja mun viimeisestä kokeilusta tuli aika pienet läjät astioihin...) ja laita jokaisen vuoan päälle alumiinifolio. Nostele annosvuoat uuniastiaan ja kaada astiaan lisäksi lämmintä vetä, niin että sitä tulee suunnilleen vuokien puoliväliin.
Kypsennä 150 asteessa n. 45min. Massan pitäisi olla hyytynyt, kun otat vuoat pois uunista (jos ei, niin jatka kypsentämistä). Nosta vuoat vesihauteesta ja jäähdytä. Jäähdyttäminen kannattaa suorittaa yön yli jääkaapissa. Nämä ovat parhaita, kun ovat oikeasti kylmiä.  Juuri ennen tarjoilua ripottele pinnalle (n.2 millin kerros riittää) ruokokidesokeria (fariinisokerikin käy, mutta tulos ei oo aivan niin hyvä) ja paahda pinta, joko sellaisella kaasutöhöllä tai pistä ne uuniin grillivastusten alle. Tarkkaile tulosta... Grillivastusten alla nämä saavat olla ehkä n.2 min. Valmista on, kun sokeri alkaa hieman kuplia, mutta ei vielä mustua.

...ja tästähän jää sitten yli aina 5 valkuaista. Joka kerta mä oon yrittänyt valmistaa niistä marenkia. Ja tulokset ovat olleet hieman vaihtelevia.... Yleensä mun marengit eivät vaan koskaan kovetu, mikä on aika hämmentävää. Tai sitten ne kovettuu 2 vuorokauden päästä.  Vinkkejä marenkien valmistukseen kaipailtaisiin siis... :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...