Siirry pääsisältöön

ihania tunnelmia

Tähän viikonloppuun on tähän mennessä kuulunut paljon hauskoja ja ihania tunnelmia. Ja paljon vauvoja, jotka nekin on hauskoja ja ihania :). Perjantaina meillä oli vieraita, joita kaikkia yhdisti asuminen Saksassa. Itse olin läsnäolevasta seurueesta ainut, joka ei ole ollut kirjoilla Saksassa missään vaiheessa. Illan kielet vaihtelivat myös sikinsokin suomen, englannin ja saksan välillä. Meidän 4 hengen ruokapöytä todettiin taas jälleen kerran hieman pieneksi... 6 aikuista + 3 lasta on ehkä hieman haastava yhdistelmä. Sitten joskus, kun meillä on kenties isompi asunto, hankimme ehdottomasti myös isomman ruokapöydän. Sitten voi ehkä harkita tarjoavansa isommalle vierasporukallekin muutakin ruokaa kuin piirakkaa + salaattia.

Piirakka ja salaattikin kyllä tekivät hyvin kauppansa. Illan tarjoomuksina olivat mozzarellasalaatti sekä vuohenjuusto-tomaattipiirakkaa. Piirakka oli täysin uusi kokeilu, joten hieman jännitti, mitä siitä tulee. Mutta hyvää oli :)


Vuohenjuusto-tomaattipiirakka
Pohja:
250g porkkanasosetta
¾ dl juoksevaa margariinia
3½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa

Täyte:
½ dl sitruunapestoa (tai ihan vaan pestoa, jos ei halua hieman sitruunaista makua)
200g vuohenjuustoa
250 g kirsikkatomaatteja
2 rkl pinjansiemeniä
½ dl aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa

Sekoita porkkanasose + rasva. Lisää jauhot + niihin sekoitetut leivinjauhe + suola. Sekoita tasaiseksi. Painele jauhoja käyttäen uunivuokaan. Taikinasta pitäisi tulla n. 32cm x 24cm kokoinen suorakaide. Levitä pohjalle sitruunapesto, viipaloitu vuohenjuusto, viipaloidut kirsikkatomaatit ja hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit. Päällimmäiseksi pinjansiemenet.
Paista uunin alimmalla tasolla 200 C n. 25 – 30 min. Koristele paistamisen jälkeen tuoreella basilikalla.


Eilen aamulla kävimme sitten aamukaakaolla merenrannassa. Ilma oli hieman harmaa, mutta tunnelmallista oli silti :). Tämä pitää ottaa joskus uudestaan. Ja eilisen isoin tapahtuma oli totta kai  pikkuruisen kummipojan kastejuhla. Ihanat juhlat ja ihana nimi :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...