Fysiikkaan mulla on ollut aikalailla aina viha-rakkaussuhde. Yläasteella, kun fysiikka alkoi, pidin siitä toisaalta ja toisaalta taas en. Olen kyllä aika pitkälti sitä mieltä, että jos meidän fysiikan tunneilla olisi tehty enemmän kokeellisuutta, olisin saattanut tykätä siitä enemmänkin. Ilman kokeellisuutta fysiikka jäi kovin irralliseksi kokonaisuudeksi. Ja vasta näin aikuisena olen ymmärtänyt monen todella käytännön asian liittyvän fysiikkaan. Nuorena en ehkä myöskään ollut kovin kiinnostunut ilmiöistä tai syy-seurussuhteista. Turvavöitä vain kuului pitää, joten mä pidin niitä. Ei mulla ollut pienintä harmainta aavistustakaan siitä, että miksi... Junan ovet avautuivat junan kiihdyttäessä tai jarruttaessa: näin vain tapahtui, mitä sillä väliä miksi.... Esineet tippuu alas päin, joo näinhän tapahtuu aina. ... pieni tutkija sisälläni heräsi vasta paljon yläasteen jälkeen.
Yläasteella fysiikka ei kovin vakuuttanut, joten jo lukioon mennessä tiesin lukevani vain yhden pakollisen kurssin fysiikkaa. Eikä asiaa tieten ihan hirveästi auttanut silloisen fysiikan opettajan lausahdus: "ai, te kaikki ootte lyhyellä matikalla. Noooh, ehkä tästä selvitään jotenkin" ja perään syvä huokaus... Lukioon mennessä mun mantrani oli, että fysiikkaa ja matikkaa en tarvi missään. Enkä ainakaan koskaan valitse sellaisia ammatteja, missä niitä tarvittaisiin.
No, kuinkas sitten kävikään. Lukion jälkeen etsin hieman itseäni ja yhden vuoden vietin muunmuassa opiskelemassa mediatekniikkaa. Oletin, että jos kerran lyhyellä matikalla ja yhdellä fyssan kurssilla pääsee sisään pääsykokeista, niin opiskeluidenkin pitäisi sujua. Nooh, matikka ja fysiikka olivat sitten todella vaikeita. Kurssit lähti kuitenkin siitä oletuksesta, että pitkä matikka ois luettuna ja fysiikkaakin vähän enemmän.... Vuosi tuli takuttua ja fysiikan kirja lensi useamman kerran pois kädestä. Silloin vakuuutuin vielä enemmän vihaavani fysiikkaa (ja jälleen asiaa ei auttanut se, että opettajani oli kuivakka mies, joka lähinnä tyytyi puhumaan itse, eikä niinkään keskustellut meidän kanssa).
Asiat pyöri ja muutaman vuoden päästä löysinkin sitten itseni yliopistolta lukemassa matematiikkaa.... Tällöin vielä vannoin, että fysiikkaa en ainakaan ota sivuaineeksi, että kyllä mä jotain muuta keksin. Ja kuinkas kävikään, loppujen lopuksi fysiikasta tuli mun sivuaine. Ja aika takkuamistahan se opiskelu oli, mutta heeei mä selvisin siitä hengissä :).
Ja niin, nyt mä opetan sitten sekä matematiikkaa että fysiikkaa. Edelleenkin matematiikka on enemmän mun lempilapsi, mutta kyllä mä fysiikkaakin tykkään opettaa. Varsinkin kun nykyään sitä voi opettaa pitkälti keskustellen ja tutkien. Ja enää en kyllä vaihtaisi sivuainettani pois, on se fysiikka kuitenkin aika kivaa....
...ja mä toimin hyvänä elävänä esimerkkinä teineille. Ei ne yläasteiässä tehdyt valinnat vaikuta koko loppuelämää. Jos haluaa, on mahdollista tehdä ihan uusia valintoja. Töitä toki on tehtävä kovasti, mutta mahdollista on yllättää itsensä ja muut. Ja valmistua vaikka matematiikan laitokselta, vaikka pohjana onkin lyhyt matikka ja yksi kurssi fysiikkaa...
Yläasteella fysiikka ei kovin vakuuttanut, joten jo lukioon mennessä tiesin lukevani vain yhden pakollisen kurssin fysiikkaa. Eikä asiaa tieten ihan hirveästi auttanut silloisen fysiikan opettajan lausahdus: "ai, te kaikki ootte lyhyellä matikalla. Noooh, ehkä tästä selvitään jotenkin" ja perään syvä huokaus... Lukioon mennessä mun mantrani oli, että fysiikkaa ja matikkaa en tarvi missään. Enkä ainakaan koskaan valitse sellaisia ammatteja, missä niitä tarvittaisiin.
No, kuinkas sitten kävikään. Lukion jälkeen etsin hieman itseäni ja yhden vuoden vietin muunmuassa opiskelemassa mediatekniikkaa. Oletin, että jos kerran lyhyellä matikalla ja yhdellä fyssan kurssilla pääsee sisään pääsykokeista, niin opiskeluidenkin pitäisi sujua. Nooh, matikka ja fysiikka olivat sitten todella vaikeita. Kurssit lähti kuitenkin siitä oletuksesta, että pitkä matikka ois luettuna ja fysiikkaakin vähän enemmän.... Vuosi tuli takuttua ja fysiikan kirja lensi useamman kerran pois kädestä. Silloin vakuuutuin vielä enemmän vihaavani fysiikkaa (ja jälleen asiaa ei auttanut se, että opettajani oli kuivakka mies, joka lähinnä tyytyi puhumaan itse, eikä niinkään keskustellut meidän kanssa).
Asiat pyöri ja muutaman vuoden päästä löysinkin sitten itseni yliopistolta lukemassa matematiikkaa.... Tällöin vielä vannoin, että fysiikkaa en ainakaan ota sivuaineeksi, että kyllä mä jotain muuta keksin. Ja kuinkas kävikään, loppujen lopuksi fysiikasta tuli mun sivuaine. Ja aika takkuamistahan se opiskelu oli, mutta heeei mä selvisin siitä hengissä :).
Ja niin, nyt mä opetan sitten sekä matematiikkaa että fysiikkaa. Edelleenkin matematiikka on enemmän mun lempilapsi, mutta kyllä mä fysiikkaakin tykkään opettaa. Varsinkin kun nykyään sitä voi opettaa pitkälti keskustellen ja tutkien. Ja enää en kyllä vaihtaisi sivuainettani pois, on se fysiikka kuitenkin aika kivaa....
...ja mä toimin hyvänä elävänä esimerkkinä teineille. Ei ne yläasteiässä tehdyt valinnat vaikuta koko loppuelämää. Jos haluaa, on mahdollista tehdä ihan uusia valintoja. Töitä toki on tehtävä kovasti, mutta mahdollista on yllättää itsensä ja muut. Ja valmistua vaikka matematiikan laitokselta, vaikka pohjana onkin lyhyt matikka ja yksi kurssi fysiikkaa...
Kommentit
Lähetä kommentti