Siirry pääsisältöön

brunssilla Senaatin hiilessä

Sunnuntaina suuntasimme jälleen brunssille. Tällä kertaa paikaksi valikoitui Kluuvissa sijaitseva Senaatin Hiili. Suuntasimme paikalle heti 12.00 ja joko me oltiin hyvin aikaisia lintuja tai sitten väki ei nyt oikein ole löytänyt (tai ei suosi) tätä paikkaa. Meidän lisäksi nimittäin paikalla oli koko aikana 7 muuta ihmistä. Ensimmäinen brunssipaikka, missä on noin vähän väkeä....

Brunssi oli periaatteessa ihan kiva. Ruoka oli hyvää, ei tarvinnut jonotta, leivät oli hyviä, jälkkäri oli hyvää. Mutta jotenkin kaikki sitten jäi sille ihan kiva -asteelle. Ei mitään erikoista, ei mitään mikä olisi erityisesti kolahtanut (tai no saaristolaisleipä oli hyvää). Kaikki oli jotenkin vähän pliisua. Periaatteessa hyvää, mutta jotain jäi puuttumaan. Myös henkilökunta oli pliisua. Jotenkin tuntui, että henkilökunta lähinnä juoruili keskenään ja ne oli jotenkin vaisuja. Kiireisissä paikoissa asiakaspalvelu jää ymmärrettäväksi aika vähäiseksi, mutta tuolla olisi kyllä ollut siihen aikaa....  Miinusta tuli teevalikoimasta (vain keltaista liptonia ja jotain yrttiteetä) ja mehujen puuttumisesta. Näitä kumpiakin olisi ehkä saanut tiskiltä ostettua, mutta niitä ei mitenkään mainostettu, joten ei sitten jaksanut selvitellä asiaa... Vedelläkin selvisi.

Tämä oli tähän astisista brunssikokeiluista mitäänsanomattomin

Kommentit

  1. Musta Hiili oli kanssa ihan ok. Porukkaa oli kyllä paikalla paljon, mutta ehkä jengi ei enää raahaudu paikalle, sillä ainakin meidän käyntikerralla kaikki sapuskat alkoi loppumaan kesken, ja se kyllä vihastutti ihmisiä.

    Oikein ihanaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...