Viime viikonloppuna kävin Porvoossa. En näytä koskaan saavani tarpeeksi ihastuttavien puutalojen ihailusta. Tällä kertaa sää oli todella kylmä ja tuulinen, joten Porvoo ei päässyt näyttämään ihan parhaita puoliaan. Mutta ihastuttava pieni kaupunki se silti on. Säästä johtuen kuvat ovat myös harmaita ja kylmän näköisiä...
Porvoo-päivään kuului Jokikadun putiikeissa ristiin rastiin kulkemista. Tällä kertaa en tehnyt mitään suuria löytöjä, ostin vain yhden pienen ihastuttavan kaulakorun. Pääasiallisesti keskityimme kuitenkin syömiseen ja juomiseen. Aamun aloitimme kahvilla ja kaakaolla Porvoon Paahtimossa.
Paikassa oli kiva tunnelma ja hyvät juomat. Tänne menen uudestaan. Lounaaksi söimme nepalilaista ruokaa Khukurissa. Jälkiruoaksi kävimme teellä Tee- ja kahvihuone Helmessä
Ja tämän jälkeen olikin hyvä aika suunnata Haikon kartanoon. Loput viikonlopusta kului hieronnan, saunomisen ja kylpemisen, hyvän ruoan ja lepäämisen parissa. Mukava viikonloppu :)
Porvoo on kyllä kaunis kaupunki, me käytiin siellä usein kesäisin kesäretkellä kun olin pieni :) Nyt onkin mennyt useampi vuosi viime vierailusta.
VastaaPoistaNepalilainen ruoka on kyllä ihanaa, njam! :)
Kylmänä ja tuulisena päivänä haaveilin kovasti kesäisestä Porvoosta. Saattaapi olla, että ensi kesänä joku päivä hurautan sinne jälleen ja nautiskelen toivottavasti lämpimästä päivästä ja terasseista ja kaupungin tunnelmasta :)
VastaaPoista