Siirry pääsisältöön

Kesän kynsilakat


Siinä ne ovat. Tämän kesän kynsilakkojen top 3. No, totuuden nimissä on myönnettävä, että alus- ja päällyslakkojen lisäksi en sitten ole näiden kolmen lisäksi muita käyttänytkään tänä kesänä...
Heti ensimmäisen Essie-ostokseni jälkeen nämä kynsilakat saivat musta suuren fanin. Ensimmäinen Essieni hankin jo toukokuussa, joten se pääsi myös liitutaulukokeiluun. Ja tadaa, se kesti. Harvat kynsilakat siihen pystyvät, mutta Essie ei pettänyt.

Olen jo monta vuotta metsästänyt kynsilakkaa, joka pysyisi lähes koko viikon kynsissä. Ongelmana on, että yleensä kynsilakka kuluu mulla pois kynsien kärjistä todella nopeasti (varsinkin, jos sitä liitutaulua käyttää...). Näin kesäisin joudun kyllä paikkailemaan kynsiäni hieman useammin, koska hiekka on osoittautunut vielä pahemmaksi kynsilakantappajaksi kuin liitu + taulu. Mutta siitä huolimatta, parhaat kynsilakkaostokset tähän asti :).

Näin kesällä ekana kuvassa oleva punainen lakka on ahkerasti viihdyttänyt varpaiden kynsiä ja kaksi muuta ovat fiiliksestä riippuen  majailleet sormien kynsissä.

Kommentit

  1. Mä oon ihastanut kamalasti Depend-lakkoihin, joita saa ainakin apteekeista ja Kicks-liikkeistä. Pysyvät tosi hyvin ja suti on hyvä.

    Ihania noi sun lakkojen värit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidanpa käydä joku päivä etsiskelemässä Depend-lakkoja, jotta voin kokeilla niitäkin :)

      Poista
  2. Minäkin olen ihan Essie-fani, ovat vaan niin hyviä ja kestäviä lakkoja! Viime viikolla kynsistä löytyi tuollaista punasävyistä lakkaa, ensi viikolla taitaa olla Mint Candy Applen vuoro :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mint Candy Apple kuulostaa aika herkullisen väriseltä :)

      Poista

Lähetä kommentti