Mulle syksy alkaa siitä, kun työt (ja siis koulu noilla peruskoululaisilla) alkaa. Töiden alkaessa pitää jälleen palautua normaalirytmiin, kaivaa esiin fiksut vaatteet, aikatauluttaa elämä muunkin kuin kavereiden näkemisen suhteen ja yleensä säätkin on tässä vaiheessa vähän viilenneet.
Ja tänään se syksy sitten alkoi. Sää on onneksi tänään ollut ei-syksyinen ja ilmeisesti ainakin arkipäiville on luvattu hyvää ilmaa, kivakiva :). Iltaisin voi siis viettää vielä ulkoelämää.
Tänään aamulla sitten heräsin aivan liian aikaisin (joka vuosi sama ongelma: mä en muista, paljonko tarvin aikaa aamuisin...), nautin teetä ja luin lehtiä, panikoin etsiessäni oikeita housuja, katselin kelloa minuutin välein... Ja sitten työkaveri tuli ja haki mut töihin, ja siitä se taas lähti. Mun erittäin huonomuistinen kesäminä vaihtui jälleen hämmentävien yksityiskohtien muistavaksi työminäksi. Huomasin sujahtavani niin siihen vanhaan koloon, mikä mulla töissä on. Pitäisi vissiin joskus uudistaa itseään myös töissä. Toisaalta mä pidän roolistani ja hommistani. Tänään olen myös yrittänyt opetella uusien työkavereiden nimiä (ehkä jo viikon loppuun mennessä onnistun muistamaan kaikki), kuunnellut ihania ja myös surullisia kesälomakuulumisia, nauranut kippurassa huonoille vitseille, ollut ärtynyt avainhässäkästä ja jotenkin mä onnistuin puolivahingossa työntämään itseni erään ryhmän sihteeriksikin... hups.
Mutta pienestä väsymyksestä, pienestä pihalla olon tunteesta ja pienestä työahdistuksesta huolimatta on aika kiva aloittaa taas työt. Tästä suurin kiitos kuuluu kyllä mielettömän hyvälle työyhteisölle ja ihanille työkavereille. Huomenna sitten saapuvat paikalle myös oppilaat ja keskiviikkona pitäiskin pitää jo ensimmäiset täyspäiset (toivottavasti) tunnit... Tästä se lähtee.
Ja tämä tyyppi lähtee kirjastoon ja kauppaan ja rupeaa miettimään viikon eväspolitiikkaa. Ja yritän selvitä karmaisevasta väsymyksestä huolimatta illasta ilman päiväunia; helpottaa huomattavasti huomisaamua.
Ja tänään se syksy sitten alkoi. Sää on onneksi tänään ollut ei-syksyinen ja ilmeisesti ainakin arkipäiville on luvattu hyvää ilmaa, kivakiva :). Iltaisin voi siis viettää vielä ulkoelämää.
Tänään aamulla sitten heräsin aivan liian aikaisin (joka vuosi sama ongelma: mä en muista, paljonko tarvin aikaa aamuisin...), nautin teetä ja luin lehtiä, panikoin etsiessäni oikeita housuja, katselin kelloa minuutin välein... Ja sitten työkaveri tuli ja haki mut töihin, ja siitä se taas lähti. Mun erittäin huonomuistinen kesäminä vaihtui jälleen hämmentävien yksityiskohtien muistavaksi työminäksi. Huomasin sujahtavani niin siihen vanhaan koloon, mikä mulla töissä on. Pitäisi vissiin joskus uudistaa itseään myös töissä. Toisaalta mä pidän roolistani ja hommistani. Tänään olen myös yrittänyt opetella uusien työkavereiden nimiä (ehkä jo viikon loppuun mennessä onnistun muistamaan kaikki), kuunnellut ihania ja myös surullisia kesälomakuulumisia, nauranut kippurassa huonoille vitseille, ollut ärtynyt avainhässäkästä ja jotenkin mä onnistuin puolivahingossa työntämään itseni erään ryhmän sihteeriksikin... hups.
Mutta pienestä väsymyksestä, pienestä pihalla olon tunteesta ja pienestä työahdistuksesta huolimatta on aika kiva aloittaa taas työt. Tästä suurin kiitos kuuluu kyllä mielettömän hyvälle työyhteisölle ja ihanille työkavereille. Huomenna sitten saapuvat paikalle myös oppilaat ja keskiviikkona pitäiskin pitää jo ensimmäiset täyspäiset (toivottavasti) tunnit... Tästä se lähtee.
Ja tämä tyyppi lähtee kirjastoon ja kauppaan ja rupeaa miettimään viikon eväspolitiikkaa. Ja yritän selvitä karmaisevasta väsymyksestä huolimatta illasta ilman päiväunia; helpottaa huomattavasti huomisaamua.
Tsemppiä töiden alkuun! :) Joo, se univelka on aluksi jotain ihan ennennäkemätöntä. Sitten siihen taas tottuu...
VastaaPoista