Olin eräässä koulutuksessa tässä muuan päivä (parhaassa muuten, missä oon ikinä ollut). Ja eräästä oheismateriaalista pomppasi eteen kappale, jossa kerrottiin opettajien olevan edelleen yksinäisiä puurtajia. Siitä, kuinka ovet omiin luokkiin pidetään kiinni, ja kuinka opettaja edelleen suunnittelee yksin opetuksen ja huolehtii yksin itse opetuksesta.
Jäin pohtimaan tätä kovin. Nimittäin, mun työni opettajana ei todellakaan ole tuollaista. Jos olisi, niin saattaisinpa harkita alan vaihtoa. Mulle nimittäin yksi isoin voimavara töissä on yhteistyö. Rupesin miettimään, ettei mulla tässä jaksossa ole yhtäkään kurssia (yläkoulussa ei nyt oikein voi puhua kursseista, mutta parempaakaan nimitystä en keksi), jonka tunnit suunnittelisin täysin yksin... Itse asiassa 90% mun tunneista on sellaisia, että suunnittelen viikoittain ne yhdessä työkaverin/työkavereiden kanssa. Ja ne loput 10% on suunniteltu yleisellä linjalla yhdessä työkaverin kanssa.
No, tämä mun yhteistyösysteemi perustuu pitkälti henkilökemioihin. Jos kemiat eivät pelaisi yhteen, niin tuskin tulisi tehtyä niin paljon yhteistyötä. Näin, kun ne kemiat toimii, niin yhteistyöstä saa niin paljon. En enää viiden opetusvuoden jälkeen koe olevani aivan noviisi, mutta asioiden vääntämisestä työkaverin kanssa saa niin paljon. Väittäisin, että meidän kummankin tunnit ovat huomattavasti parempia, kun ollaan yhdessä mietitty eri ongelmakohdat ja sopivat tavat opettaa asia. Se mikä tästä seuraa on sitten se, että useimpina päivinä tulee jäätyä tuntien jälkeen tekemään yhteissuunnittelua, hyppärit tulee käytettyä myös tähän ja välitunneistakin aika usea kuluu palavereihin, jolloin tarkistetaan aikataulua ja sovitaan koepäiviä ja tehdään kokeita... Mutta heeei, en mä ainakaan halua mökittäytyä sinne omaan luokkaan.
Ja se mikä tästä yhteistyöstä on poikinut, on myös yhteisopettajuus. Se, että kaksi saman aineen opettajaa, opettaakin ryhmää yhdessä. Tosin tämä menee vielä hieman talkoilla (tai no voi niihin käyttää TET-tunteja, mutta todellisuudessa mä ainakin käytän paljon enemmän...), mutta ehkä joku kaunis päivä kaupungilla olisi niin paljon rahaa, että tähän voisi saada tukea (unta nähdessä...). Varsinkin haastavien ryhmien kanssa, yhteisopettajuus on ollut paras keksintö pitkään aikaan. Se, että kaksi aikuista opettaa asian ja ikään kuin keskustelee samalla sekä toistensa että oppilaiden kanssa, saa selkeästi enemmän muistijälkiä aikaan. Lisäksi tehtäviä tehdessä kaksi aikuista neuvomassa on aina 100% enemmän kuin yksi aikuinen.
....toivottavasti kukaan ei siis koskaan ikinä tule sulkemaan mua vain omaan luokkaani ja pakottamaan mua tekemään töitä vain yksin.... se olisi aika kamalaa...
Jäin pohtimaan tätä kovin. Nimittäin, mun työni opettajana ei todellakaan ole tuollaista. Jos olisi, niin saattaisinpa harkita alan vaihtoa. Mulle nimittäin yksi isoin voimavara töissä on yhteistyö. Rupesin miettimään, ettei mulla tässä jaksossa ole yhtäkään kurssia (yläkoulussa ei nyt oikein voi puhua kursseista, mutta parempaakaan nimitystä en keksi), jonka tunnit suunnittelisin täysin yksin... Itse asiassa 90% mun tunneista on sellaisia, että suunnittelen viikoittain ne yhdessä työkaverin/työkavereiden kanssa. Ja ne loput 10% on suunniteltu yleisellä linjalla yhdessä työkaverin kanssa.
No, tämä mun yhteistyösysteemi perustuu pitkälti henkilökemioihin. Jos kemiat eivät pelaisi yhteen, niin tuskin tulisi tehtyä niin paljon yhteistyötä. Näin, kun ne kemiat toimii, niin yhteistyöstä saa niin paljon. En enää viiden opetusvuoden jälkeen koe olevani aivan noviisi, mutta asioiden vääntämisestä työkaverin kanssa saa niin paljon. Väittäisin, että meidän kummankin tunnit ovat huomattavasti parempia, kun ollaan yhdessä mietitty eri ongelmakohdat ja sopivat tavat opettaa asia. Se mikä tästä seuraa on sitten se, että useimpina päivinä tulee jäätyä tuntien jälkeen tekemään yhteissuunnittelua, hyppärit tulee käytettyä myös tähän ja välitunneistakin aika usea kuluu palavereihin, jolloin tarkistetaan aikataulua ja sovitaan koepäiviä ja tehdään kokeita... Mutta heeei, en mä ainakaan halua mökittäytyä sinne omaan luokkaan.
Ja se mikä tästä yhteistyöstä on poikinut, on myös yhteisopettajuus. Se, että kaksi saman aineen opettajaa, opettaakin ryhmää yhdessä. Tosin tämä menee vielä hieman talkoilla (tai no voi niihin käyttää TET-tunteja, mutta todellisuudessa mä ainakin käytän paljon enemmän...), mutta ehkä joku kaunis päivä kaupungilla olisi niin paljon rahaa, että tähän voisi saada tukea (unta nähdessä...). Varsinkin haastavien ryhmien kanssa, yhteisopettajuus on ollut paras keksintö pitkään aikaan. Se, että kaksi aikuista opettaa asian ja ikään kuin keskustelee samalla sekä toistensa että oppilaiden kanssa, saa selkeästi enemmän muistijälkiä aikaan. Lisäksi tehtäviä tehdessä kaksi aikuista neuvomassa on aina 100% enemmän kuin yksi aikuinen.
....toivottavasti kukaan ei siis koskaan ikinä tule sulkemaan mua vain omaan luokkaani ja pakottamaan mua tekemään töitä vain yksin.... se olisi aika kamalaa...
Toihan on ihan loistavaa!!! :)
VastaaPoista