Siirry pääsisältöön

Tallinna


Vietin kivan viikonlopun ystäväni L:n kanssa Tallinnassa. Edellisestä Tallinnan reissusta onkin ehkä kaksi vuotta aikaa. Tällä kertaa suuntasimme kahdestaan viettämään tyttöjen viikonloppua. Matkasimme Tallinnaan laivalla ja ensimmäisen kerran matkustin hytillisenä. Se oli kyllä aika luksusta. Univelkoja sai sopivasti kuitattua mennen tullen torkuskelemalla sängyllä. Lisäksi vessaan pääsi aina kun halusi ja istumapaikkakin oli taattu.

Meillä oli hyvin selkeät suunnitelmat reissulle. Shoppailua, syömistä ja viiniä sopivassa määrin. Ja näin toimittiin. Tosin ystäväni shoppailuhanat eivät ikinä auenneet, mä sen sijaan tein paljon kivoja löytöjä. Tällä kertaa panostin näköjään värikkäisiin vaatteisiin. 

Olimme etukäteen selvittäneet hyviä ravintoloita ja näistä muutamia tulikin testattua. Lauantaina kävimme lounaalla Kloostri Aitissa, jossa söimme salaattia. Oma couscoussalaattini oli erittäin kiva.


Illaksi olimme varanneet pöydän La Bottegasta. Nautimme kolmen ruokalajin illallisen, ja kaikki syömämme oli erittäin hyvää. Nälkä oli sen verran kova ja seura hyvää, että ruokien kuvaaminen unohtui täysin....

Sunnuntaina kävimme sitten Rocca al Maren ostoskeskuksessa, joka on n.15 - 30 minuutin ajomatkan päässä Tallinnan keskustasta. Ostoskeskus oli ihan kiva, mutta shoppailusaldot jäivät erittäin vähäisiksi. Lounastimme Rocca al Maren Silk Sushissa. Ostoskeskuksen sushipaikaksi tämä oli oikein hyvä ja susheissa ei kyllä ollut mitään valittamista. Mutta jotain tästä jäi puuttumaan. Kiva ravintola silti.


Reissu oli kiva, seura oli loistavaa, sää ei ihan suosinut (sunnuntaina satoi muun muassa kaatamalla vettä...) ja hauskaa oli. Toivottavasti otetaan uusiksi joskus :)

Kommentit

  1. Oli mukava lukea reissustanne - teillä kuulostaa olleen varsin mainiota! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...