Olen viime aikoina syönyt yllättävän paljon kasvissosekeittoja. Olen löytänyt myös kasvissosekeiton ja pähkinöiden kerrassaan loistavan liiton. Ripottelen tällä hetkellä sosekeiton kuin sosekeiton pinnalle juuri ennen syömistä paahdettuja pähkinöitä (tai paremman puutteessa vaikka suolapähkinöitä...). Toimii :).
Mutta niin, mainitsinkin joskus aikaisemmin kokkailleeni ystäväni J:n kanssa kerrassaan loistavaa kukkakaalikeittoa (josta tulikin mieleen, että meidän tekemän aivan sairaan hyvän suklaakakun ohje on edelleen pyytämättä. Pitääkin kunnostautua.). Tein sitten itsekin sitä muutama päivä sitten ja hyväähän siitä tuli. Ohje on tällainen:
Kukkakaalikeitto
n. 800 g kukkakaalia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
n.2rkl voita
6 dl kasvislientä
1 prk kookosmaitoa
(+ n. 1dl ruokakermaa)
1 tl hienoa merisuolaa
ripaus sokeria
Pilko kukkakaali pieniksi paloiksi ja hienonna sipulit. Kuullota voissa kattilassa. Lisää nesteet ja anna kiehua kypsäksi (n.30 - 50 min). Soseuta sauvasekoittimella ja mausta.

Ja kaveriksi sopii siis paahdetut pähkinät + tuoreet yrtit.
Kommentit
Lähetä kommentti