Siirry pääsisältöön

Viikolla 5 kolahti

Tällä viikolla muhun kolahti tv-tauko. tv-tauko kesti perjantaista perjantaihin ja oli vallan spontaani tauko. En avannut tv:tä kuin kerran ja silloinkin laittaakseni torstai-illan ohjelman ajastukseen. Huomasin myös, etten tällä hetkellä oikeasti katso tv:stä muuta kuin torstaisin tulevan Criminal Mindsin. Tosin tv:hän on auki huomattavasti useammin kuin mitä kyseinen sarja tv:stä tulee...  Oli siis kenties ihan järkevää jättää välillä se tv kiinni ja olla tuijottamatta sitä tylsänä.

Ja mitäs tästä tauosta on hyötynyt. Ensinnäkin mulla on ollut aikaa lukea huomattavan paljon. Olen pitkästä aikaa taas hengannut sohvalla ja lukenut kirjoja. Tokihan mä luen kirjoja paljon muutenkin, mutta lukeminen on viime aikoina ehkä tapahtunut enemmän ohi mennen. Nyt olen keskittynyt siihen. Ei niin hyvänä juttuna tuli facebookin Candy Crush Saga -peliin koukuttuminen... Mutta vaatii sekin sentään hieman enemmän älyllistä toimintaa kuin tv:n tuijottaminen...

Tämä tauko oli myös sen verran kivuton, että jopa mietin, että voisinko luopua tv:stä. Tosin musta on edelleen kiva katsoa leffoja, joten ehkä en näin radikaaliksi rupea. Mutta taukoviikkoja voisi pitää kyllä muulloinkin :)

Kommentit

  1. Mulla on jäänyt blogin aloittamisen jälkeen telkkarin katselu tosi vähälle. Lähes kaikki ohjelmat on ajastuksella ja niitä katsellaan sitten joskus kun on aikaa. Illalla ehtii töiden jälkeen vaikka mitä kun telkkari pysyy kiinni!

    Nykyään tilaillaan myös aika paljon sarjoja dvd:llä. Niitä on kiva katella sitten kerralla tosi monta putkeen kun sopiva aika löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en suoraan katso käytännössä mitään... Sen vähän mitä katson, katson ajastettuna myöhemmin. Nyt vähän harkitsen Netflixin hankkimista. Sitten voisi pitää ohjelmamaratoneja silloin sun tällöin, kun aikaa olisi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...