Siirry pääsisältöön

Katsaus menneisyyteen, eli vuosi 2013

Vuosi 2013 muutti paljon asioita. Ja muutosten tuulet puhaltavat edelleen. Muutokset ovat kuitenkin olleet hyviä ja toivottavasti ovat sellaisia jatkossakin. Vuoden 2013 alussa mietiskelin paljon asioita ja sitä, mitä varsinaisesti haluan elämältäni. Sitä, mitkä asiat tekevät onnelliseksi ja mitä juuri minä haluan. Vuoden aikana tapasin paljon ystäviä. Kävin viettämässä mukavan juhannuksen Berliinissä ja seikkailin auton kera Baltiassa. Kummitäteilin aika paljon ja mietin myös, mihin asioihin haluan varsinaisesti käyttää aikaani.

Vuonna 2013 retkeilin myös useasti. Tein paljon eväsleipiä. Tutustuin uusiin paikkoihin. Istuin ja nautin maisemista. Tutustuin uusiin ihmisiin. Opettelin elämään taas osana parisuhdetta. Laajensin elämänpiiriäni alueille, joihin aiemmin en ollut oikein edes kurkkinut. Opettelin heittäytymään enemmän, tekemään asioita, jotka eivät ole ehkä ihan omalla mukavuusalueellani. Tänä vuonna olen hymyillyt paljon. Nauranut paljon. Yrittänyt opetella miettimään, mitä juuri minä itse haluan.

Loppuvuotta kohden työt stressasivat välillä paljon. Työmäärä oli välillä aika iso. Toisaalta opin paljon uutta ja sain hienoja kokemuksia. Loppuvuodesta asuntoni lattia on näyttänyt paljolti tältä.
Vuoden 2014 alkupuolella nämä tavaravuoret muuttavatkin uuteen osoitteeseen. Jännittävää. Muutokset olivat loppujen lopuksi aika suuria.

Vuosi 2013 meni pitkälti niin kuin ehkä etukäteen toivoinkin. Olen oikeastaan hyvin hämmentynyt siitä. Ei suuria takapakkeja, ei suuria kriisejä. Tämä vuosi oli hyvä.

Olkoon vuosi 2014 teille kaikille myös hyvä :)

Kommentit

  1. Kuulostaapa tosiaan hyvältä vuodelta! Toivottavasti tästä tulee sulle vielä parempi. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...