Ennen ilmojen kylmenimisiä (hrrr) ehdimme hurauttaa pyörillä iltapiknikille Träskändan puistoon Espoossa. (p.s. paikalle pääsee myös busseilla ainakin Leppävaarasta ja Pähkinärinteestä ja auton jättäminenkin lähistölle onnistuu helposti).
Ihastuimme paikkaan kovin. Iso ruohokenttä, johon voisi vaikka viritellä jalkapallopelin tai heitellä frisbeetä. Lisäksi puistoon kuuluu metsikkö, jossa samoillen voi viettää myös aikaa. Puistossa sijaitsee myös Träskändan kartano, joka on rakennettu 1800-luvun lopulla edellisen tuhouduttua tulipalossa (tässä aiemmassa versiossa asusteli muun muassa Aurora Karamzin). Tällä hetkellä kartano on tyhjillään ja Espoon kaupunki ilmeisesti etsiskelee kartanolle uutta omistajaa ja käyttöä. En tiedä kuinka puistoalueelle ja puistossa samoilulle käy, kun uusi omistaja paikalle joskus löytyy, joten kannattaa käyttää tilaisuutta tutustua paikkaan ennen kuin se mahdollisesti on liian myöhäistä.
Iltapiknikin eväisiin kuului tällä erää myös uusi kokeilu:
Kroisantit täytettynä (paikan päällä) vuohenjuustolla (pehmeällä sellaisella, katkaistun pyramidin näköisissä pakkauksissa), espanjalaisilla mansikoilla (ne oli muuten yllättävän makeita) sekä rucolalla. Oli muuten tosi hyvää. Suosittelen kokeilemaan tänä kesänä, jos et ole vielä kokeillut.
Illan hämärryttyä seikkailimme vielä pyörien kanssa lähimetsikössä. Metsiköstä löytyi esimerkiksi keisarin tammi, joka legendan mukaan on istutettu sille paikalle, missä Venäjän tsaari kaatoi saksanhirven (elettiin vuotta 1863).
Luulenpa, että tästä puistosta saattaa tulla tämän kesän vakiopiknikpaikka. Hieman jo virittelen ajatusta, että kesällä voisin hurautella ihan tuosta vain pyörällä lueskelemaan kirjaa puistoon. Tosin se edellyttää ilmojen lämpenemitsä...
Mutta oli sää mikä hyvänsä, tällä tyypillä alkaa loma ihan pian. Jee!

Kuulostaapa mukavalta paikalta! Toivotaan, että ne pikniksäät palaa pian...
VastaaPoistaTänään ainakin vaikuttaa hyvältä :). Kesä tuli takaisin :)
PoistaPuisto on täälläkin todettu erinomaiseksi piknikpaikaksi! :)
VastaaPoista