Siirry pääsisältöön

Tapaninpäivän illallinen



Jouluksi astelimme lähes valmiiseen pöytään, joten Tapaninpäivänä olikin energiaa säätää ja valmistaa kolmen ruokalajin illallinen. (Hyvä, että aikaa ja energiaa oli, koska muutama teetauko mukaan lukien ruokien valmistamiseen meni lähes 6 tuntia + viimeiset valmistelut juuri ennen illallista).  Illallispöytään saapuivat meidän uusioperheestä 3 muualla joulun viettänyttä, joten heitä varten odotti kuusen alla aika monta lahjaa. Ilta alkoikin pakettien aukaisemisella.

Illallispöydässä meitä istui loppujen lopuksi neljä täysikäistä ja nämä kolme pienempää. Alkuruokana oli porotäytteisiä parmesaanilusikoita, pääruokana valkosipuliperunoita sekä kanaa ja jälkkärinä Crème Bruléeta.
Suhteellisen varmoja valintoja, mutta kuitenkin hieman uusilla mauilla maustettuina. Yritämme kovasti tutustuttaa näitä kolmea alle 12-vuotiasta erilaisiin makuihin. Yksi söikin hyvällä ruokahalulla kaikki, yksi söi pääruokaa erittäin hyvillä mielin (ja ei muita niinkään) ja yhdellä pääruoan syöminen vähän kesti, mutta muuten kaikki upposi. Ruokakoulutus alkaa tuottaa tulosta. Jopa niin paljon, että yksi ehdotti tarraruoaksi sushia (erilaisten ruokein kokeilusta saa tarran, kun saa tarpeeksi tarroja kasaan, saa leipoa jotain itse valitsemaansa).

Illan lopuksi vielä pelattiin vähän lautapelejä, luettiin joululahjakirjoja ja sitten olikin hyvä aika mennä nukkumaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans...