Harjoitteluohjaajana

Tammikuun vakiojuttuihin kuuluu aineenopettajiksi opiskelevien soveltava harjoittelu. Tämä harjoittelu kestää n. 3 viikkoa ja sinä aikana opiskelijat jalkautuvat meille kenttäkouluihin (toki muitakin harjoitteluita saatetaan tehdä kenttäkouluissa, mutta enimmäkseen ne hoidetaan Norsseissa). Tänäkin vuonna mulla oli pari harjoittelijaa (taitaa muuten olla neljäs vuosi, kun mulla on harjoittelijoita), ja kuten normaalisti, nämä viikot olivat jälleen mielettömän kiireisiä. Yksi auskuista (auskultantti, opetusharjoittelija) kysyikin mielenkiinnosta, että miksi otan harjoittelijoita.  Pienen rahallisen korvauksenhan auskuista saa, mutta se ei kyllä mitenkään voi olla kenellekään pääsyy (koska se tosissaan on hyvin pieni korvaus).

Jäin miettimään tätä asiaa ja tajusin, että saan itse näistä harjoittelujaksoista aivan mielettömästi. Pääsen ensinnäkin katsomaan omia opetusryhmiäni aivan eri perspektiivistä. Harjoittelun aikana auskut nimittäin pitävät suurimman osan mun tunneista. Ennen tuntia he palauttavat tuntisuunnitelman, jota käydään vielä yhdessä läpi. Tunnin jälkeen tuntia sitten ruoditaan vielä yhdessä. Kaikkien tuntien aikana olen itse paikalla, mutta takapenkkiläisenä.

Ja tuo takapenkkiläisenä olo tuo mielettömän hyvää tietoa opettajalle. Kerrankin näen ne oppilaani ns. kärpäsenä katossa. Näen, mitä kukakin tarkalleen ottaen tekee. Näen, miten he oikeastaan oppivat. Päähuomioni on toki harjoittelijassa, mutta silloinkin pystyn peilaamaan hänen valitsemiaan työskentelytapoja omiini ja havainnoimaan sitä, miten oppilaat varsinaisesti oppivat.

Toinen suuri anti on keskustelut auskujen kanssa. Silloin kun harjoittelija on itse sillä asenteella, että haluaa mahdollisimman paljon tietoa koulumaailmasta, on harjoitteluaika mukavin sekä hänelle että minulle. Kaikkia mahdollisia asioita on hankala vain listata, mutta kun niistä kysellään ja ollaan kiinnostuneita, niin toki osaan kertoa huomattavasti enemmän.

Tämän vuoden harjoitteluaika oli todella hyvä. Tulin miettineeksi paljon omia ensimmäisiä työvuosia. Pohtineeksi niitä keinoja, millä itse silloin helpotin sitä suunnatonta työmäärää. Kaivelleeksi muistista mahdollisia uhkaavia tilanteita. Tai yllättäviä tilanteita. Jutelleeksi kunnolla opetusmateriaaleista ja siitä, mikä parhaiten tukee oppilaiden oppimista.

Tänä vuonna olen myös saanut loistavia huomioita auskuilta siitä, mitä teen luokassa. Tajusinkin, että olisi oman pedagogisen pohdiskelun aika jälleen. Pitäisi taas pitkästä aikaa miettiä sitä, mitä tarkalleen ottaen teen luokassa ja miksi teen niin. Olen muodostanut oman käyttöteoriani ja opetuspankkini, mutta mihin perustan tarkalleen ottaen oman toimintani.

Tiedostamattani puhun esimerkiksi oppilailleni luokassa yksikössä. En siis yleisesti ottaen sano "Ottakaa kirjat ja läksyt esille" tai " Merkitkää läksy". Sen sijaan käytän lauseita "Ota kirja ja läksy esille" sekä "Merkitse läksy". Boldauksella painotukset. En ole havainnut itse tehneeni noin enkä todellakaan tiedä, miksi olen tällaiseen ratkaisuun päätynyt. Mutta itse asiassa olen oikein tyytyväinen itseeni. Puhumalla yksikössä oppilas kokee lauseeni koskevan myös häntä (ja siis en koskaan kuitenkaan kohdista näitä lauseitani vain yhdelle oppilaalle, vaan koko opetusryhmälle). Jos puhun monikossa, muutama ainakin saa ajateltua, että tää juttu ei nyt koske just mua. Yksikössä olevat lauseet näyttävät painuvat syvemmälle ajatteluun oppilailla.

Muitakin hyviä huomioita tuli. Heti, kun ehdin kunnolla näitä asioita ajatella, taidankin kirjoittaa ylös sen oman toimintapankkini. Miten toimin ja miksi.