Siirry pääsisältöön

Piikkipaatsaman keskiviikko


Keskiviikkoaamuna kännykän herätys herätti 7.00. Puolessa tunnissa teetä hörppien (termosmuki oli jäänyt autoon, joten ei teetä mukaan) valmiiksi. Korvikset korviin ja menoksi.


Olin kaksi tuntia ennen tuntien alkua töissä, joten oletin, että kerrankin mulla ois hyvin aikaa korjata kokeita. No loppujen lopuksi aika meni seuraavia kokeita kopioidessa ja sähköopin välineitä keräillessä. 8.40 opetin pienryhmää varten kollegallleni sähköopin kytkentöjä.
Ysin jälkeen tapasin harjoittelijani, jonka kanssa kävimme läpi seuraavan päivän fysiikan tunteja. Samalla oli hyvä aika vetäistä toinen muki teetä.

10.00 alkoikin opetus, tosin tällä kertaa ensimmäiset kaksi tuntia valvoin ysien koetta. Kokeen aiheena oli avaruusgeometria. Samaan aikaan siivoilin pöytääni ja loppujen lopuksi tein smartille materiaalia seuraavia tunteja varten.


45 minuutin lounastauon aikana ehdin jopa ottaa hieman rennosti. Edellisenä päivänä tauosta 5 minuuttia oli muuta kuin palavereja muiden opettajien kanssa erinäisistä oppilasasioista. Keskiviikkona nautin herkuista, ja juttelin samalla harjoittelijani kanssa. Ei kuitenkaan ollut kiireen tuntu. Lisäksi erityisopettajan kanssa sovimme seuraavien tuntien jutut sekä mietimme muutaman oppilaan ongelmakohtia matematiikassa. Iltapäivän kaksi tuntia mulla oli seiskojen matematiikkaa. Mietimme monikulmioita sekä kolmion kulmien summaa. Smartille tehdyt materiaalit selvästi auttoivat, suurin osa tuntui saavan ajatuksesta kiinni.

Tuntien jälkeen meillä oli opettajainkokous, jossa keskustelimme niin tämän kevään kuin ensi syksynkin asioista ja aikatauluista. Klo 15.30 oli jo hieman hegästynyt olo ja onnellisesti pääsin työkaverin kyydillä Selloon. Ei ikävää bussimatkaa. Sellossa harrastin shoppailuterapiaa. Todellisuudessa kävin investoimassa hieman alusvaatteita, hakemassa Vero Modasta villatakin ja investoimalla töihin teetä teekerhon varastoon.

Näiden juttujen jälkeen oli 20 minuuttia aikaa, jonka päätin viettää kirjastossa lukemassa. Tosin samalla kuuntelin n.9-vuotiaiden poikien kinastelua. Hillitsin itseni ja olin puuttumatta tilanteeseen. Siinä vaiheessa kun aloin päätyä siihen, että tilanteeseen tarvitaan aikuista, hakikin toinen poika onneksi kirjastonhoitajan. Tilanne tuntui olevan hyvissä käsissä, joten suuntasin lukupiirimme tapaamiseen Curry Palaceen. Luettavana kirjana oli ollut Jhumpa Lahirin Kaima, joten intialainen ruoka sopi kuin nenä päähän.  Aika ravintolassa kului nopeasti kuulumisia päivitellessä ja kirjasta keskustellessa. Kotiin pääsinkin mukavasti ystäväni kyydillä.

Illalla lueskelin vielä H:n kanssa tabletilta Hesarin iltapainosta. Ja sängyssä hieman kirjaa. Sen verran väsynyt olin kahden kiireisen päivän jälkeen että taisin simahtaa n. klo 22.30.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa