Siirry pääsisältöön

Purnukat aisoihin



Olen tässä pikku hiljaa ruvennut katselemaan meidän tavaravuoria pakkaamisen kannalta (tämän hetken ennuste on, että 12 viikon päästä meidän pitäisi päästä asustelemaan uuteen kotiin). Kylpyhuoneen purnukkavuori sai aikaan päätöksen: näistä on päästävä eroon. Joten,
  • ei yhtään sellaista hankintaa, jota en tarvitse
  • jos tuotetta on jäljellä, se käytetään loppuun. Vasta aivan viimeisten millilitrojen kohdalla hankin uuden
  • Kokeilen ne tuotteet, mitä kaapeista löytyy. Jos tuote on vanha, huono tai  muuten sopimaton, se heitetään pois

Aloitin urakan sillä, että tosissaan kävin läpi purnukkani. Meikkipussin sisältöön en koskenut, sillä siellä majailevat vain ne meikit, mitä tosissaan käytän jokainen päivä (kun meikkaan, eli lähes aina). Mutta muuten näin ensi kaivamisella löysin jo aika suuren kasan pois heitettäviä tuotteita (muun muassa niin vanhoja aukaistuja meikkivoideputkiloita, etteivät ne enää voi olla hengissä). Tämän ensimmäisen karsinnan jälkeen laskin, että minulle jäi vielä 96 erilaista tuotetta. Vartalovoiteista, vartalonkuorinta-aineista, hiusnaamioista, suihkusaippuasta, tehovoiteesta eikä ripsareista tule olemaan puutetta ihan lähiaikoina. Toki kaapeista majaili myös muiden tämän talouden ihmisten tuotteita. Mutta niitä kyllä taisi olla yhteensä maksimissaan 20 kpl. Tosin mun tuotteissa on 8(!) aurinkovoidetta ja 2 hyttysmyrkkyä, joita kyllä käyttävät muutkin tämän uusioperhehässäkän ihmiset. Mutta vaikka nämä 10 tuotetta ottaisi mun tuotteista pois, niin silti niitä on auttamattomasti liikaa. 

Kaiken lisäksi mä luulen, että näiden 96 tuotteen lisäksi jossain muussa kaapissa majailee vielä lisää tuotteita... 100 menee siis varmasti kevyesti rikki. Ja kynsilakat eivät todellakaan ole näissä laskelmissa mukana.

Sopivasti tämän kirjoittamisen jälkeen havaitsin, että myös Kodin Kuvalehdessä (KK 5/2015) pohditaan samaa asiaa. KK:n vinkkinä on myös siirtää kosmetiikka pois kylpyhuoneesta. Kuuma ilma ja vesihöyry ei loogisesti tee kosmetiikalle hyvää. Tässä asunnossa en itse tähän missään nimessä kykene, mutta seuraavassa kodissa tämäkin ongelma pitäisi olla ratkaistuna.

Perustin myös muistivihkooni purnukkasivun. Tarkoituksena on merkata, kuinka monta tyhjää purkkia onnistun heittämään pois ja kuinka monta uutta tuotetta joudun ostamaan tämän kevään aikana.

Kommentit

  1. Kuulostaa hyödylliseltä (ja puhdistavalta) projektilta!

    Mä aloin yhdessä vaiheessa tekemään niin, että pidin kylppärissä vaan yhden purkin kutakin lajia (esim. yhden shampoon ja yhden kasvoveden) ja kasasin muut isoon pahvilaatikkoon ja varastoin ne muualle. Sitten aina kun yksi purkki loppui, tarkistin ensin pahvilaatikosta olisiko siellä korvaavaa tilalle ja vasta sitten ostin uuden, jos ei varastosta löytynyt.

    Sillä tavalla sai nopeasti tuloksia aikaan. Jos taas odottaa, että kolme puoliksi käytettyä shampoota joskus loppuu, saa odottaa aika kauan. Siivoamisessa paras palkinto tulee mulle nopeasti tyhjenevistä tiloista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa mulla on ollut käytössä samanlainen systeemi. Mun varastokori on vaan kylppärin alakaapissa (johon muuten taidettiin tehdä hylly mun muuttaessa tänne... mä kun koin, ettei säilytystila oikein riittänyt. Ei ihme, tuon purnukkavuoren kanssa). Ja periaatteessa mä kyllä täydennän sieltä aina, kun joku tuote loppuu. Mutta osa näköjään hautautuu tuonne syvemmälle ja syvemmälle ja osa ei oo sitä oikeaa merkkiä. Tai jotain vastaavaa. Yritän nyt käyttää noita "vääriäkin" tuotteita. Jos eivät toimi, niin sitten roskiin. Ja suihkusaippuoita oon tainnut ostaa tuoksun tai vastaavan perusteella. Mikään muu ei voi selittää sitä, että niitä on 4 avattua... Tiedän ainakin mitä ei tarvitse ostaa vähään aikaan.

      Poista
  2. Samoissa puuhissa on täälläkin oltu :) Koko perheen saldona 114 pulloa tai purnukkaa (kynsilakat, meikit ym mukaan lukien).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun postauksen tästä. Ja teidän purnukat on kyllä paljon kohtuullisemmassa määrässä kuin mun yhden ihmisen (onneksi muut tän talouden asukit on hieman maltillisempia purnukoissaan kuin allekirjoittanut). Seuraavaksi ajattelin muuten siirtyä muihin kaappeihin tutkailemaan tilannetta muun mahdollisesti turhan tavaran osalta.

      Poista
    2. Muutto on kyllä hyvä motivaattori tavaroiden läpikäymiseen, kunhan sen aloittaa ajoissa :)

      Poista
    3. Juu, mä ajattelin kerrankin olla ajoissa tän homman kanssa. Tosin saattaapi olla, että kiire tulee anyway. Seuraava projekti olisikin kuiva-ainekaappi ja sen jälkeen se kammopaikoista kamalin: häkkivarasto...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räyskälä. Päätimme huris