Siirry pääsisältöön

Aikuisten värityskirja


Pitkin kevättä kuulin puheita aikuisten värityskirjasta sieltä ja täältä. Muutama ystävä hurahtikin niihin. Itse en oikein saanut värityskirjan ajatuksesta minkäänlaista potkua. Ennen tätä kesän mökkireissua aloin kuitenkin miettimään, että olisihan se ihan kiva ajatus keskittyä värittämään ja tyhjentää aivot samalla kaikesta muusta. Selkeää omaa aikaa.

Muutaman kerran kävin kirjakaupassa aikuisten värityskirjoja hivelemässä. Loppujen lopuksi sitten kotiutin itselleni sellaisen. Jo ennen mökkireissua päädyin erään stressaavan päivän jälkeen värittämään pikkutarkkaa kuvaa. Ja sehän auttoi. Kun ei voi ajatella muuta kuin kuvaa ja sen värittämistä, niin stressi vähenee. Lisäksi jo näin aikuisena on selvillä siitä, että kuvaa ei ole pakko värittää jokaisesta kohdasta ja värittämisen voi aloittaa mistä tahansa kohdin. 

Tällä mökkireissulla olen väritellyt kirjaa muutamaan otteeseen. Myös seurueen tyttölapset ihastuivat kirjaan ja toinen vakavissaan harkitsee juurikin samanlaisen kirjan pyytämistä synttärilahjaksi. 

Ja mikä parasta. Värityskirjan värittämiseen ei tarvitse suurta taiteellista lahjakkuutta. Voi vain värittää. 

p.s. olemme kuunnelleet tällä reissulla iltaisin paljon spotifya. Eilen kuunneltiin 80-luvun hiteistä tehtyä listaa ja tänään oli vuorossa 90-luvun hitit. Omasta mielestäni en ole koskaan kuunnellut mitenkään erityisen paljon  musiikkia, mutta kummasti nää ysärihitit on muistissa lähes kaikki. Näitä kappaleita kuunnellessa nousee myös mieleen paljon vanhoja muistoja. Ja tähän väliin voi onnellisena todeta, että onneksi ei tarvitse olla enää teini-ikäinen

Kommentit

  1. Värittäminen on niin rentouttavaa ja muistan hyökänneeni aina värttämään lasten seuraksi kun olin aupairina tai lastenvahtina muutoinkin. :D Nämä pikkutarkat kuvat ovat tietenkin varmasti vielä rentouttavampia kuin ne perinteiset lasten värityskirjakuvat yksityiskohtiensa ansiosta - on pakko keskittyä juuri siihen hetkeen! :) Pitäneekin todella harkita vielä tällaisen kirjan hommaamista! Kivoja postauksia sulla! :) Ihanaa loppuviikkoa ja mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarissakin oli muuten pian postaukseni jälkeen juttu tähän liittyen: http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305963786302

      Mukavaa kesää myös sulle :)

      Poista
  2. Mun täytyy hommata värityskirja itselleni. Ihan kädet jo syyhyää kun näitä kuvia putkahtelee joka tuutista!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...