Siirry pääsisältöön

Elätkö unelmaasi

Viikottaisiin tapoihini kuuluu katsoa Greyn anatomia (yleensä padilta, koska haluan katsoa sarjan rauhassa ilman keskustelua kenenkään kanssa). Ainut vähänkään järkevä syy katsoa kyseistä sarjaa on rentoutuminen. Aivot narikkaan ja padi käteen.

Eräässä kevään jaksossa kysyttiin "Elätkö unelmaasi?"

Jäin miettimään tätä. Aihe on ajankohtainen, sillä teinien kanssa olen töissä pohtinut paljon tulevaisuuden haaveita ja usean kerran keskusteluun on tullut myös se, tiesinkö peruskoulun lopussa, mitä halusin tehdä (en tiennyt). Mutta mistä haaveilin? 

Mun ajatus taisi olla peruskoulun lopussa ja lukioaikana, että aikuisena teen jotain töitä lasten/nuorten parissa. Jossain vaiheessa ajatus opettajana olemisesta ilmaantui. Tuolloin halusin kuitenkin nimenomaan alakoulun opettajaksi (onneksi usean sattuman kautta päädyin kuitenkin nimenomaan opiskelemaan aineenopettajaksi). Halusin myös asua maalla (hmm... enää en). Päässäni pyöri ajatus puisesta omakotitalosta ja muutamasta lapsesta. Kovin kovin perinteinen ajatusmalli. 

En voi ehkä sanoa eläväni sitä unelmaa, mikä mulla oli teini-ikäisenä. Mutta elänkö omaa unelmaani nyt? Tähän sanoisin kyllä. Tämä elämä on juuri se, mitä haluan. En suunnitellut eroavani, enkä suunnitellut päätyväni uusioperhearkeen, en suunnitellut pyörittäväni välillä suurperheen arkea. Mutta tästä hetkestä katsottuna, tämä elämä tuntuu hyvältä. Välillä on kiire (no, aika useinkin), välillä tuntuu, ettei kädet ja korvat riitä (usein tämäkin), välillä kaipaa hiljaisuutta yli kaiken (aika usein tämäkin, onneksi myös omia hetkiä riittää), mutta useimmiten tämä elämä kuitenkin hymyilyttää. Välillä ärsytys on suuren suuri kaikkia tässä taloudessa (silloin sun tällöin) eläviä kohtaan, mutta useimmiten on kuitenkin aika kivaa. Ja useimmiten se vieressä oleva, tämän arjen jakava ihminen, ei ärsytä (välillä kyllä).

Kuten Meredith (Greyn anatomia) sanoisi: olen ällöonnellinen (tai ainakin lähes). Asiat ovat hyvin. En muuttaisi kovinkaan montaa asiaa. Pidän työstäni, koen työni merkitykselliseksi, pidän asioista ympärilläni, minulla on ystäviä, on se toinen ihminen, kenen kanssa jakaa arki, on omaa aikaa. Näin on hyvä olla.

Ja pyörällä, repusta pilkistäen, raahatut pionitkin selvisivät hengissä. Mielestäni pionit on suloisimmillaan vielä nupussa ollessaan, joten en ole kauhean pettynyt, jos kukat eivät ikinä aukea.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :). Ja huomasitko, kuinka kokeilin kikkailla pionikuvien kanssa... Testailin, kohdentamista...

      Poista
  2. Nyt kun mainitsit, niin joo eli en. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj