Siirry pääsisältöön

Vielä mökkitunnelmissa


Neljä vuorokautta mökillä takana. Samoin juhannuksen vietto kaupungissa. Kummatkin oli kivoja. Yllättävän kivoja.

Mä en siis yleisesti tykkää mitenkään erityisesti mökkeilystä. En myöskään haluaisi omistaa mökkiä tai osaa siitä. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, että olin yli kaksi yötä yhtään missään mökillä. Ja sehän oli hämmentävän kivaa. Mietin syitä, miksi pidin näistä neljästä mökkivuorokaudesta.
Ensinnäkin, tiesin, ettei se ollut mun mökki eikä kenenkään kaverin tai sukulaisen mökki. Joten ei huolehtimisvastuuta, eikä pelkoa, että perin joku päivä mökin (onneksi näin ei käykään). Sai vain olla ja huolehtia mökistä sen neljä vuorokautta. Ei pihan laittamista, ei katon korjaamista, ei mökin maalamista, ei vesiputkien korjaamista, ei mitään pakollisia isoja töitä. Totta kai puita piti pilkkoa ja mökkiä siivota + pitää ympäristö siistinä. Tällaiset hommat menee kuitenkin ihan mukavasti, kun niitä ei tarvitse tehdä koko kesää...  Vuokramökki - sopii mulle. Oma mökki - EI.

Lisäksi neljä vuorokautta eristäytymistä muusta maailmasta oli oikein tervetullutta vaihtelua. Lapset katsoivat kerran pikkukakkosen, muuten tv pysyi kiinni eikä avattu edes netflixiä. En myöskään puhunut puhelimessa kenenkään kanssa ja facebookissakin olin aika vähän.
Kolmanneksi, ehdin lukea paljon. Vissiin yhteensä reilut 1000 sivua. Luksusta.

Neljänneksi, ehdittiin soudella ja tehdä nuotioita.
Viidenneksi, lapset viihtyi hyvin. Ei tainnut tulla kuin muutama riita. Ne keksi puuhaa paljon ja itsekseen.
Kuudenneksi, saunottiin ja grillattiin joka päivä.

Ja käytiinhän me uimassakin (tosin vesi oli hyistä). Mä ehdin kikkailla kameran kanssa.Lapset kalasti, saalistakin tuli haukipihvien verran. Yhtenä päivänä aurinko paistoi ja oli lämmintä. Yhtenä satoi vettä. Loppuina kahtena ei paistanut eikä satanut. Soudettiin veneellä syömään retkieväitä. Tallusteltiin. Oli hyvät neljä vuorokautta.


Juhannusaattona palattiin sitten kaupunkiin. Käytiin katsomassa Oittaalla kokkoa ja suurta ihmispaljoutta.  Muuten viikonloppu on mennyt grillaillessa ja syödessä. Ollaan ehditty olla ja siivota ja järkkäillä taas vähän kotia. Lisäksi ollaan grillattu yhden naapurin kanssa ja tutustuttu toisiin naapureihin.

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa jälleen pakkaaminen. Tällä kertaa suunnataan H:n kanssa kahdestaan Lissaboniin  (mukavaa vaihtelua grillaamiseen... :D) muutamaksi päiväksi ja talonvahti jää huolehtimaan kodista. 

Ja tässä vielä tähän mennessä kesän paras jälkkäri:



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Helppo ja nopea mansikkakakku

Sunnuntaina ostimme ja perkasimme (ja pakastimme) tämän kesän mansikat. Niitä on hyvä sitten laittaa smoothieihin pitkin talvea. Mansikoista innostuneena teimme talouden teinin (tai no teini teki, allekirjoittanut ohjeisti + toimi apukäsinä) kanssa todella helpon mansikkakakun.  Mansikkakakku 1 valmis täytekakkupohja mansikoita n. 1 litra 1 prk kuohukermaa 1 prk sitruunarahkaa hieman sokeria hieman maitoa/mehua Hankin elämäni ensimmäisen kerran valmiin täytekakkupohjan ja se oli kyllä todella helppo ja nopea tapa tehdä kakku. Niin helppo, että tämä pitää muistaa jatkossakin. Mutta siis käytännössä kakku toimii näin. Vatkaa kuohukerma ja lisää hieman sokeria. Sekoita sitruunarahka kermavaahdon sekaan. Kostuta kakkupohjan alin osa maidolla tai mehulla. Levitä päälle noin neljäsosa kermavaahdon ja rahkan seoksesta. Levitä tähän päälle viipaloituja mansikoita. Nosta toinen osa pohjasta päälle ja toista sama. Nosta päälle kansi ja levitä tähän päälle loput kermavaahtorahkaseoksesta. Hal...

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...