Siirry pääsisältöön

HSS Boathouse: Lazy sunday


Viime sunnuntai oli jälleen normibrunssipäivä. Tosin sää ei ollut aivan niin huono kuin muutamilla brunsseilla on ollut... Mutta kun vertasi edellisiin kahteen päivään niin sunnuntai kalpeni täysin niiden rinnalla.

Olemme H:n kanssa olleet paljon menossa ja meillä on ollut paljon ihania vieraita kylässä. Sunnuntai oli kuitenkin omistettu omalle ajalle. Otimme siis suunnaksi Boathousen, jossa on kesäsunnuntaisin Lazy sunday.  Etukäteen oli tiedossa, että ruokana on ainakin katkarapuja sekä pannukakkuja (kuulimme muutaman pöytäseurueen valittelevan siitä, ettei menu ollut sen tarkemmin nähtävissä netissä, mutta tarviiko sen? Meille ainakin riitti tämä tieto ja oletus, että eiköhän pöydässä ole jotain muutakin kuin pelkkiä katkarapuja...).

Jälleen kerran ruoka oli hyvää. Tämä brunssi ei kikkaillut ruokalajien määrällä, mutta laatu olikin mitä parhainta. Itse en niitä katkarapuja syönyt (menin riskillä, katkat eivät kuulu mun lemppareihin), mutta H:n mukaan olivat todella herkullisia. Lautaselleni löysi tiensä sen sijaan todella hyvä DIY-salaatti. Oli salaatinlehtiä, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja (todella herkullisia), fetaa, krutonkeja, kanaa, pähkinöitä, siemeninä, parmesania ja erilaisia kastikkeita. Leipä oli myös hyvää.

Jälkkärinä oli sitten niitä pannukakkuja muutamilla erilaisilla lisukkeilla. Ja löytyi karkkiakin :).

No, oliko hintansa väärti? Tavallaan joo, mutta sitten ei ehkä kuitenkaan 28€ on aika suolainen hinta brunssista varisnkin, kun brunssiin ei kuulunut lämmintä ruokaa. Toisaalta ne katkaravut lisäävät tietenkin hintaa. Maisemat on myös todella hienot ja puitteet muutenkin hyvät. Mutta oli ehkä vähän överihintainen vaikkakin  tosi hyvä brunssi.

Mehän uhmasimme säätä ja vietimme brunssin + laiskotteluhetken (taisimme viihtyä paikalla yhteensä 3 tuntia. Kirjat olivat mukana, joten oli hyvä rentoutua) terassilla. Kansituolit olivat hyvät. Niin ja paistoi se aurinkokin välillä :)

Kommentit

  1. Maisemista maksaa HSS Boathousessa kyllä varmasti. Upea paikka! Toivotaan, että ehdimme tänäkin vuonna käymään brunssilla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Cafe Pispala: brunssi

Tänä vuonna vietimme vappuviikonlopun kylmässä ja talvisessa säässä Tampereella (sikäli ei mitään uutta, siltä tämä kevät on viime päivinä  muutenkin vaikuttanut). Kokoonnuimme samalla kuuden hengen ystäväporukalla, jolla vietimme viime vapunkin (silloin tosin Turussa). Viikonlopun kohokohdaksi ihanien ystävien näkemisen lisäksi nousi Cafe Pispalan brunssi. Cafe Pispala sijaitsee nimensä mukaisesti Pispalassa. Me siirsimme itsemme keskustasta Pispalaan autolla (ja ystäväni suoritti mielettömän taskuparkkeerauksen peruuttaen ylämäkeen, wow!). Jos teet samoin, varuadu siihen, että pysäköintipaikkoja ei ole pilvin pimein. Pispala oli alueena ihastuttava. Järisyttävät näköalat järvelle ja hauskoja rinteisiin rakennettuja taloja. Itse Cafe Pispala oli söpöäkin söpömpi ilmeisesti 1920-luvulla rakennettu talo, jonka alakerrassa kahvila toimii. Brunssi ei ollut noutopöytä vaan listalta valittu aamiaislautanen. Hieman meinasi tuottaa tuskaa valita lautaset, mutta jokaiselle löytyi loppuj