Don´t wait

Siivoilin kesälaukkuja ja löysin säästetyn Happy Joe -pullon korkin

Don´t wait for the perfect moment. Take this moment and make it perfect

Niin kliseinen lause, mutta niin järkevä samaan aikaan. Viime aikoina on kuulunut niin hyviä kuin huonoja uutisia niin lähipiiristä kuin valtakunnan tasoltakin. Asioita, jotka ovat juuri täydellisesti ja asioita, joiden ei pitäisi olla ollenkaan niin kuin ovat.

Siispä päätin noudattaa tätä kliseistä lausetta omassa elämässäni. Jos en voi tehdä muiden elämästä täydellistä voin yrittää aloittaa ainakin itsestäni. Toki samalla hyvää kannattaa jakaa kaikille muillekin (taustasta, statuksesta tai maasta huolimatta). 

Tänään olenkin viettänyt pysähtynyttä päivää. Juonut paljon teetä ja lukenut sekä kirjoja että lehtiä. Toipunut viime viikkojen kiireistä. Ottanut päiväunet. Pessyt pyykkiä. Ensimmäinen kerta 1½ viikkoon. 1½ viikon aikana en ole vain ehtinyt täyttää konetta enkä varsinkaan ripustaa pyykkiä, joten nakki on jäänyt tekemättä. Pyykkiä onkin aika paljon.

Tänään olen miettinyt siitä, mikä tekee juuri tästä hetkestä täydellisen. Miettinyt sitä, kuinka muistaa elää juuri tässä hetkessä ja olla onnellinen juuri tänään ja tässä. Olla miettimättä seuraavien viikkojen mahdollisia murheita. Olla stressaantumatta muutamasta kiireisestä asiasta. Vain olla.

Ja olen yrittänyt olla ärsyyntymättä ihmisten lyhytnäköisyydestä ja omaan napaan tuijottamisesta (tämä on vähän ristiriitaista, MUTTA onnellinen voi olla ilman, että elää "kaikki mulle heti nyt" -asenteella). Yrittänyt ymmärtää sitä, että hallituksen kaavailemat leikkaukset osuvat pahasti osaan ihmisistä ja yrittänyt ymmärtää sitä, että heidän elämänsä voi oikeasti kaatua näihin leikkauksiin.

Yrittänyt ymmärtää sitä, että jotkut kokevat pakolaiset pelottavina asioina ja kaikki eivät vain pysty kokemaan myötätuntoa muita kohtaan. MUTTA silti ärsytys nousee pintaan. Leikataan tässä valtiossa mitä asioita tahansa kuinka paljon tahansa, on meidän asiat silti aivan sairaan hyvin. Kaikkialla muualla ei näin hyvin ole. Jolloin meidän velvollisuus on auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. piste. Ja vaikka meidän jokaisen palkka pienenisi jonkin verran ja vaikka sairasloman alku olisikin palkatonta, niin silti meillä on asiat ihan jees.

Toki leikkaukset kirpaisee, mutta jostakin vain on leikattava. Jos ei haluta heittää hyvästejä hyvinvointiyhteiskunnalle on jotain tehtävä. Yhteiskuntasopimus olisi ollut yksi tapa tähän ja koska se ei onnistunut, niin ei tässä taida paljon vaihtoehtoja olla. Ja jos ei muuten vakuutu siitä, että jostain on tingittävä, voi tutustua velkakelloon. Se on aika karua katsottavaa.
Huoh. Minuu ärsyttää.

Palaan siis teekupin ääreen, otan kirjan käteen ja hengitän syvään. Kyllä tämä tästä.