Tänään se aamu vihdoin ja viimein koitti. Heräsin sopivaan aikaan, ulkona oli sopivan kirkasta ja ulkona oli juuri täydellinen sumu.
Loppukesän ja alkusyksyn odotin täydellistä sumuiltaa, jolloin olisin suunnannut ottamaan kuvia. Täydellisiä sumuiltoja olikin, mutta en koskaan ollut oikeilla seuduilla juuri silloin (tai aikaa ei muuten vain ollut). Öitten viilennettyä ei iltasumuja enää ole ollut, mutta nyt olen pari viikonloppua aikonut suunnata ottamaan aamusumussa kuvia. Tällä erää suurimmaksi ongelmaksi on noussut se, että joko herään liian aikaisin tai liian myöhään...
Tänään heräämisaika ja sää kuitenkin suosivat. Hiipparoin ulos (etten saanut ylimääräistä seuraa, jolla uloslähtö olisi kestänyt liian kauan), pistin kumpparit jalkaan ja pipon päähän. Kipitin lujaa (ja jäin matkalla ottamaan vain yhden lammikkokuvan) läheisten peltojen luokse. Ja tadaa, sumu oli juuri niin täydellinen kuvauskohde kuin ajattelinkin.
Ulkona kävellessä tuli myös jotenkin pysähtynyt olo. Ylitse meni muutama lentokone, pari lintua visersi, mutta muuten oli aivan hiljaista. Aurinko nousi pikku hiljaa. Korret olivat jäässä. Ruoho valkeaa. Ja se ihana sumu.
Kommentit
Lähetä kommentti