Siirry pääsisältöön

Herkullinen pataleipä

Tänä syksynä kotiutimme mekin Iittalan Sarpaneva Padan. Jo pitemmän aikaa olin tätä miettinyt, ja kun ilmeni, että H oli samaa miettinyt, niin ei kuin tuumasta toimeen.

Pata on miellyttävä katsella (tosin pitäisi raivata kunnolla sen ympäristö, jotta Pata pääsisi oikeuksiinsa) ja on se päässyt tositoimiinkin. Yllättävän harvoin kuitenkin. Emme näköjään ole tarpeeksi kauan aikaa kotona, että ehtisimme kokkailla kunnon uuniruokia.

Pataleipää kokeilin ensin kerran huonoin seurauksin. Leipä jäi pohjaan kiinni aivan täysin. Mutta kyllä se maistui silti hyvälle... Seuraavalla kerralla sipaisin öljyä pohjaan + reunoille ja jo irtosi leipä. Ja pataleipähän on ensinnäkin helppoa ja toisekseen vielä törkeen hyvääkin.

Tämän reseptin sai ystävältäni L:ltä ja olin kerrankin muokkaamatta sitä (sen verran paineita oli edelllisen kerran epäonnistuneesta kokeilusta).

Pataleipä

7 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa
3½ dl vettä

Sekoita kulhossa kuivat ainekset keskenään ja lisää reilusti kädenlämpöinen vesi. Sekoita taikina hyvin, mutta älä vaivaa. Peitä taikinakulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön nousemaan 10 - 24 tunniksi (itse kohotin taikinaa yön yli).
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kääntele se muutaman kerran kaksin kerroin (älä vaivaa edelleenkään). Ripottele päälle jauhoja ja jätä liinan alle nousemaan noin puoleksi tunniksi. Laita pata kylmään uuniin ja laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Taikinan noustua (ja padan kuumennettua) sipaise padan pohjalle (+ reunoihin) öljyä ja nosta taikina pataan ja pata uuniin. Laita aluksi kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista vielä 15 minuuttia tai kunnes leivän pinta on saanut kauniin värin. Kumoa leipä liinalle ja anna hieman jäähtyä.

Itse söin leipää lämpimänä juuston ja avokadon kanssa. Oli muuten aivan törkeän hyvää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa