Siirry pääsisältöön

Tallinna: Oma asi


Viikonloppuna suuntasimme pienellä porukalla viettämään minilomaa. Söimme paljon ja vielä vähän päälle, vaihdoimme kuulumisia ja shoppailimme. Reissun ei ollut tarkoitus olla shoppailureissu, mutta yllättäen kaikki tekivät enemmän tai vähemmän hankintoja.

Itselläni oli lista asioista, mitä tarvitsen ja yritin pysyttäytyä tässä listassa. Listalta löytyivätkin (jälleen yhdet) mustat housut ja pari t-paitaa. Ensimmäisen päivän shoppailut olivatkin siinä. Sunnuntaina hotellilta pois lähtiessä kirjaimellisesti törmäsimme pieneen söpöön punaiseen taloon (hyvä kysymys on, että kuinka en ole tätä aiemmin huomannut), jossa sijaitsi Oma asi -käsityöläiskauppa.

Tämä pieni punainen talo on rakennettu 1600-luvulla ja on myyjän mukaan pienin muurin sisällä olevista taloista. Talo oli ihastuttava ulkoa, mutta niin olivat myös tavarat sisällä. Loppujen lopuksi päädyin ostamaan Joikin kosmetiikkaa, heijastimet sekä muutamat korvikset. Huom. olisin voinut ostaa täältä vielä monta muutakin asiaa, mutta sain sentään vähän hillittyä itseäni... 
 Oma asi myy nimenomaan virolaisia tuotteita ja samoja tuotteita on muutamassa muussakin Tallinnassa sijaitsevassa käsityöläiskaupassa.

Kommentit

  1. Se on munkin suosikki Tallinnan kaupoista. :) Voisin joka kerta ostaa sieltä vaikka mitä. Pitää aina vähän hillitä mielihaluja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon löytänyt monta muuta pientä ihastuttavaa kauppaa, joista joka kerta lähtee jotain pientä mukaan. Tämä oli kyllä ehkä kuitenkin kaikista söpöin.

      Poista
  2. Tuttu liike! Viimeeksi lähti mukaan vaikka mitä ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele ollenkaan :). Mua vieläkin hämmästyttää se, etten oo mennyt tästä aiemmin ohi. Muistan joskus 13 vuotta sitten käyneeni viereisessä kahvilassa, mutta sen jälkeen en oo tainnut kyseistä katua pitkin taivaltaa. Mikään muu ei voi selittää sitä, että olen skipannut tän kaupan aiemmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

Retkeilyä: Iso-Melkutin

Lauantaina hellepäivää uhmaten päätimme lähteä kahden alamittaisen (toinen tosin on jo mua pitempi...Enää yksi alamittaisista on siis todellisuudessa alle 170 cm pitkä...) + Papu Papusen kanssa retkeilemään Lopelle Iso-Melkuttimen kierrokselle.  Tähän väliin todettakoon, että olen tämän kevään aikana selannut usean kunnan nettisivuja ja etsinyt tietoja retkeilymaastoista/kävelyreiteistä.  Iso-Melkuttimesta tiedon saaminen oli hieman kiven alla. Lopulta Lopen kunnan sivulta tietoa löysi, mutta näin ikävästi sanottuna niin tylsässä muodossa, että sen nettisivun (tai no PDF:n) perusteella en olisi kyllä Lopelle retkeilemään lähtenyt.  Onneksi Iso-Melkuttimesta on kuitenkin kirjoitettu erilaisia postauksia aika runsaasti, joten tietoa löytyi muuta kautta. Ja hyvä niin, koska tämä oli todellakin vierailun arvoinen paikka.   Me navigoimme paikan päälle Google Mapsin avulla, jolloin määränpääksi laitoimme Iso-Melkuttimen parkkipaikka. Tarkempi osoite on Tauluntie 146, Räysk...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...