Siirry pääsisältöön

Jo joutui armas aika

...ja suvi suloinen.

Suvivirsi on laulettu ja ysit kukitettu maailmalle. Omat seiskat ehtivät kasvaa vuoden aikana lapsista teineiksi. Ensimmäisen kerran sattui niin, että todella moni vanhempi + sisarus halusi tulla katsomaan luokan todistusten jakoa. Melkein meinasi jännittää tätäkin opea.

Mutta nyt on sitten kesäloma alkanut. Kesäloman kunniaksi olen herännyt jokaisena loma-aamuna yhtaikaa auringon kanssa. Tänään sain jo kuitenkin nukahdettua uudestaankin.

Tästä se lähtee, kesä 2016. Ainakin pari huisaa asiaa tiedossa ja eiköhän niitä tule muitakin. Suunnitelmia on paljon, mutta myös aivan tyhjiä viikkoja on yllättävän paljon. Työasiat on tyhjennetty lähes kokonaan pois päästä (tosin mieltä lämmittää eilen wilmasta luettu viesti, jossa vanhemmat kiittelivät innostavasta matematiikan opetuksesta). Loma on täällä.

Tässä vaiheessa loma vaikuttaa kyllä lähinnä pyykin pesemiseltä, kaikkien menojen organisoimiselta, juoksemiselta paikasta toiseen ja ruoan laittamiselta. Lapsiperhearkea siis. Mutta hei, loman kunniaksi tämän populaation ruokakrantuin lapsi vetäisi eilen koko lautasellisen tyhjäksi syödessään. Sinne meni porkkanat, tomaatit, paprikat ja salaatti. ...ehkä sillä oli kerrankin nälkä, koska tällaista ihmettä ei ole koskaan vielä tapahtunut. Olimme hämmentyneitä.
Tai sitten se on yksinkertaisesti loma, joka saa ihmeitä aikaan.   

Kommentit

  1. Ihanaa ja pitkää lomaa! Mä aloitan vasta 6.8.. Huhuhuh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Sulla on vielä kyllä kauheesti aikaa lomaan, mutta onneksi kesällä töidenkin jälkeen voi olla ihan kesäfiiliksessä (ja miksei siellä töissäkin) :)

      Poista
  2. Hyvää ja rentouttavaa lomaa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa

Virkatut vanulaput

Pääsiäisen vietimme kotikotona ihanassa auringonpaisteessa. Ulkoilun lisäksi pääsiäisestä tuli käsityöviikonloppukin. Innostuin nimittäin virkkaamaan "vanulappuja". Käyttämäni lanka oli puuvillalankaa tai bambulankaa (tarkistathan langasta, että se on konepesun kestävää) ja virkkuukoukkuna käytin nroa 4. Ensin hieman lyhenteitä: kjs = ketjusilmukka ps = piilosilmukka Ohjeessa käytän termiä nyppy. Nyppy tehdään näin: *Tee langankierto koukulle ja vie koukku seuraavan silmukan ali (ensimmäisellä kierroksella aloitusympyrän ali) ja hae lanka, jonka vedät noin 1 cm korkuiseksi.* Virkkaa * - * yhteensä 4 kertaa. Ota lanka koukulle vedä se kaikkien koukulla olevien yhdeksän lankalenkin läpi. Lopuksi sulje nyppy yhdellä kjs:lla. Ja näin syntyy "vanulappu": 1 krs. Tee aloitussilmukka ja virkkaa 4 kjs:aa. Sulje kierros ps:lla. 2 krs. Virkkaa 1 kjs ja sen jälkeen 8 nyppyä (älä tee nyppyjä ketjusilmukoihin vaan ihan vain aloitusrenkaan ali. Haet siis langankierr