Lasten kera Kiasmassa

Yllättäen viime viikolla päädyin talouden alamittaisten kanssa Kiasmaan. Olimme kyllä suuntaamassa etsimään Pokémoneja keskustaan H:ta odotellessa, mutta yllättäen jokaisen alamittaisten puhelin irtisanoutui koko Pokémon-hommasta junamatkan aikana. Piti siis keksiä uusi suunnitelma alle 10 minuutissa. Päätinkin siis yksinvaltiaaksi oikeudella, että suuntaamme museoimaan Kiasmaan.

Olin etukäteen ehkä hieman skeptinen reissun onnistumisesta (vaikken sitä kellekään alamittaiselle myöntänytkään) ja niin taisi olla muukin joukko. Kiasma kuitenkin yllätti alamittaiset täysin: "täähän ei ookaan mikään tätimuseo", "mä luulin, että me mennään johonkin tylsään tätipaikkaan" (mikä ihmeen tätijuttu näillä oikein nyt on?) "täällähän ei tarvikaan olla ihan hiljaa". Ja oikeassahan ne olivat. Tosin välillä olisin toivonut ehkä hieman hiljaisempaa otetta taiteen katseluun, mutta hyvin me kuitenkin selvittiin.

Choi Jeong Hwan Happy Together ihastutti meistä jokaista värikkyydellään. 7-vuotias ihasteli myös suuresti ilmalla täyttyvää possua (?) sekä avautuvia kukkia. Kokoelmanäyttelyssä kävimme tuoksuttelemassa purkkien kansipahveja. Seurasi ihastuneita huokauksia, yökkäyksiä ja yksi seinään nojaileva 12-vuotias, joka imppasi tuoksuja liikaa... 

Eniten kaikki tykkäsivät kuitenkin Ernesto Neton näyttelystä. Boan puutarhassa soitettiin, hymistiin ja hiippailtiin tyynyjä pitkin. Pikaiset päivätorkut (2/3 puhelin kädessä) otettiin palloilla täytetyillä pedeillä. Reissu meni ihmeellisen hyvin. Lähtiessä tuli vielä pyyntöjä, että voidaanko tulla uudestaankin. Ja tokihan me voidaan, uskallan ehkä uudestaankin tämän poppoon kanssa museoimaan.