Seurasaari on ollut tämän pariskunnan juttu tänä syksynä. Pokémonithan meidät sinne alunperin saivat, mutta jokin tässä ihastuttavassa saaressa vetää puoleensa ilman Pokémonejakin. Ja erittäin hyvä kysymys on, kuinka en aiemmin ole tajunnut suunnata oikeasti retkeilemään Seurasaareen... No, tänä syksynä asia on kyllä korjattu.
Eräs arki-ilta suuntasimme viettämään treffi-iltaa Seurasaareen. Makkarapaketti pakattiin mukaan ja matkalla haettiin kaupasta vielä Omar-munkkeja (termari unohtui kotiin, joten kaakaot jäivät tällä kertaa väliin). Talvi oli ehtinyt saapua Helsinkiin ennen tätä retkeä, joten matkaan suunnattiinkin untuvatakit päällä. Toppahousutkaan eivät olisi olleet pahitteeksi. Onneksi olimme sentään tajunneet vetäistä tuulihousut farkkujen päälle, muuten ois voinut jäädä retki aika lyhyeksi.
Ihastelimme merinäköaloja ja tummuvaa iltaa (ja otettiin me pari Pokémoniakin kiinni siinä sivussa). Reippailimme vähän kävellen ja lopulta jäimme evästauolle nuotipaikalle (tai mikä sen virallinen nimi onkaan). Virittelimme tulen, paistoimme makkarat. Höpötimme niitä näitä. Ja jälkkäriksi ne maailman parhaat omar-munkit (onneksi joku tajusi keksiä tämän herkun).
Tässä välissä ehti tullakin sitten aivan pimeä. Tuntui, että kello olisi ties mitä. No, oli se jo 18.00... (pääsimme lähtemään töistä tänään kohtuullisen ajoissa, ei sentään tunnissa juostu saarta ees taas). Pimeällä kuvittelee kellon olevan aivan muuta.
Tällä kertaa kuvasin muuten vain rantamaisemia, mikä on aika erikoista. Seurasaaren historialliset (muualta siirretyt) rakennukset nimittäin kiehtovat mielettömästi. Tähän asti olen tyytynyt ihailemaan niitä silmillä, seuraavalla kerralla voisi katsella linssinkin läpi.
Eräs arki-ilta suuntasimme viettämään treffi-iltaa Seurasaareen. Makkarapaketti pakattiin mukaan ja matkalla haettiin kaupasta vielä Omar-munkkeja (termari unohtui kotiin, joten kaakaot jäivät tällä kertaa väliin). Talvi oli ehtinyt saapua Helsinkiin ennen tätä retkeä, joten matkaan suunnattiinkin untuvatakit päällä. Toppahousutkaan eivät olisi olleet pahitteeksi. Onneksi olimme sentään tajunneet vetäistä tuulihousut farkkujen päälle, muuten ois voinut jäädä retki aika lyhyeksi.
Ihastelimme merinäköaloja ja tummuvaa iltaa (ja otettiin me pari Pokémoniakin kiinni siinä sivussa). Reippailimme vähän kävellen ja lopulta jäimme evästauolle nuotipaikalle (tai mikä sen virallinen nimi onkaan). Virittelimme tulen, paistoimme makkarat. Höpötimme niitä näitä. Ja jälkkäriksi ne maailman parhaat omar-munkit (onneksi joku tajusi keksiä tämän herkun).
Tässä välissä ehti tullakin sitten aivan pimeä. Tuntui, että kello olisi ties mitä. No, oli se jo 18.00... (pääsimme lähtemään töistä tänään kohtuullisen ajoissa, ei sentään tunnissa juostu saarta ees taas). Pimeällä kuvittelee kellon olevan aivan muuta.
Tällä kertaa kuvasin muuten vain rantamaisemia, mikä on aika erikoista. Seurasaaren historialliset (muualta siirretyt) rakennukset nimittäin kiehtovat mielettömästi. Tähän asti olen tyytynyt ihailemaan niitä silmillä, seuraavalla kerralla voisi katsella linssinkin läpi.
Kommentit
Lähetä kommentti