Aamun hetkiä

Herätys vahingossa 7.00 (H lähti työkeikalle ja itsekin olin jostain syystä virkeä). 

Ikkunasta kirkastuvaa taivaan ihailua. Teetä upouudesta Barcelona-mukista. Hihittelyä eilisille jutuille.

Kuinka hauskaa voikaan olla tuikituntemattoman katalonialaisen (tai espanjalaisen, riippuu kuinka asiasta kysyi tältä hillittömän mukavalta herrashenkilöltä) poliisin kanssa. Ja kuinka paljon omituisia piirteitä Suomessa onkaan. Itse niihin on aivan liian tottunut, mutta katsellessaan asiaa ulkopuolisin silmin, niin onhan niitä. Onhan se ymmärrettävää, että olemme ihan valkoisia ("tyypit, jos te ette ikinä näe aurinkoa, niin ei kai teistä muutakaan tule"), onhan se ihan mieletöntä, että meillä on neljä vuodenaikaa ("mutta missä on se lumi?") ja onhan se erikoista, että suomalaista poliisia ei näe mitenkään katukuvassa ("ilmeisesti te vaan käyttäydytte niin paljon paremmin kuin Etelä-Eurooppalaiset").

Me olimme väsyneitä huimasta 3 päivän työviikosta (se kyllä tuntui pidemmältä) ja katalonialainen oli herännyt aamulla 04.00 lentääkseen Helsinkiin. Ei ihme, että kaikki hihittivät väsymyksestä. 

Tänään tämä Airbnb-vieras etsiytyy ilmeisesti metsään jonnekin (ja toivoo, että sataisi lunta). Itse aioin olla reipas ja aktiivinen, mutta Lisa Genovan Edelleen Alice -kirja imaisi mukaansa niin, etten malttanut laskea sitä kädestä. Tätä kirjaa voin suositella ehdottomasti, vaikkakin on aika rankkaa lukea ihmisestä, joka sairastuu alzheimeriin n. 50-vuotiaana.

Näin päivän ehdittyä jo pitkälle revin seuraavaksi itseni ylös nojatuolista ja kirjasta, ja suuntaan ulos nauttimaan auringonsäteistä. Kovin montaa tuntia, kun niitä ei taida tässä kuussa nähdä.