Etukäteen ajateltuna 6 hengen sulkeminen autoon (joka on normisti 5 hengen auto, mutta johon saa paikat 7 hengelle) noin 20 tunniksi ei kuulosta kovinkaan hyvältä idealta. Ja jos ei vuosi sitten olisi tehty kokeilureissua kaveriporukalla, ei tätä reissua olisi edes mietitty. Ekasta reissusta opittiin paljon ja hyvä niin. Nyt mentiin jo melkein rutiinilla ja osattiin korjata vanhat virheet (kuten, että laivamatka Tallinnasta Helsinkiin varattiin vasta 6 tunnin päähän arvioidusta saapumisajasta Tallinnaan. Vuosi sitten huristeltiin aikalailla kaasu pohjassa viimeiset sadat kilsat, että ehdimme satamaan ajoissa. Ja oltiin satamassa siis juuri ja juuri ajoissa. Tänä vuonna ehdittiin sitten odottaa laivaan menoa 5 tuntia, mutta ei haitannut. Tai no alamittaisia ehkä vähän, mutta me aikuiset hengitimme rauhassa ja olimme tyytyväisiä).
Reissu sisälsi siis tänä vuonna laivamatkan Tallinnaan, siitä 1500 km Slovakiaan Liptovský Mikulášiin. Minä ja H ajettiin vuorotellen. Tosin H oli jostain syystä ylivirkeä ja mun tarvitsi ajaa itse asiassa vain aamuyön pimeät tunnit (02.50 - 6.00). Alamittaiset nukkuivat takapenkillä miten kukakin, yllättävän hyvin kuitenkin. Lasten viihdykkeenä hereilläoloajan olivat DVD:t ja puhelimet. Me kuskit kuuntelimme Harry Potteria. H piristi itseään energiajuomilla ja minä wasabipähkinöillä. Kaikki ruokailut hoidettiin autossa eväillä ja matkan aikana pysähdyttiin tankkaamaan pari kertaa ja vessaan muutaman kerran. Pelätty noroviruskaan ei ollut tarttunut keneenkään ennen reissua (se oli pahin kauhuskenaario. Toiseksi pahin oli auton hajoaminen keskelle Puolaa). Pelottavinta oli ajaa Puolassa, ja en yhtään valitellut, että ruuhkaisimmat Puola-ajot osuivat H:lle.
Liptovský Mikulášissa sitten vietimme neljä laskupäivää (ensimmäisenä päivänä olimme perillä n.16.00, jollloin suuntasimme paikalliseen vesipuistoon lillumaan). Kahtena laskupäivänä aurinko paistoi ja oli sään puolesta täydellinen laskukeli. Tosin rinteet vetivätkin sitten aika helposti jäähän ja iltapäivisin osa rinteistä oli aivan kauheaa sohjomöykkyä. Ja loput kaksi päivää sitten satoi vettä/räntää/lunta ja tuuli hillittömästi. Ensimmäisen vesisadepäivän vesimäärä oli niin suuri, että se myös vähensi laskijoiden määrää Jasnassa. Rinteet olivat siis suorastaan hyvässä kunnossa. Huipulla joutui laskemaan pilven sisässä, mutta sekin sujui yllättävän hyvin. 8-vuotias kiinnittyi muhun (eli siis laski perässä, kun suhauteltiin alaspäin) ja 10-vuotias H:hon. Kaksi isompaa huolehtivat itsestään vallan hyvin. Viimeisenä laskupäivänä väkeä sitten riitti taas enemmän. Tuuli oli myös yltynyt niin kovaksi, että osa hisseistä oli kiinni. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä aiheutti ruuhkat jokaiselle aukinaiselle hissille. Me emme edes lähteneet yrittämään huipulle (Gondolit liikkuivat h i t a a s t i tuulesta johtuen , joten päätimme säästää aikaaa laskemiseen huipulla käynnin sijaan), vaan laskimme tuttuja alarinteitä (2004 metrin korkeuden sijaan laskimme siis n. 1500 metristä alaspäin).
Lähtöpäivän aamuna Airbnb-kämpästä lähtö aiheutti myös muutaman harmaan hiuksen itse kullekin. Meidän Airbnb-kämppä oli aivan täydellinen talo. Parempaa majoitusta emme olisi voineet saada. Sattui kuitenkin niin, että lähtöä edeltävänä iltana oli kunnon myrsky. Aamulla heräsimme siihen, että osa talon sähköistä oli poikki. Tämä ei aiheuttanut sen kummempia reaktioita, kaikki aamutoimet sujuivat hyvin. Autoon pakkautumisen jälkeen ilmaantui kuitenkin kirjaimellisesti ylitsepääsemätön ongelma. Sähköportin sähköt olivat nimittäin myös poikki... Ilman avaimia emme päässeet kiinni portin manuaaliseen osaan, joten olimme hieman hätää kärsimässä. Loppujen lopuksi soittelimme Airbnb-emännällemme Hollantiin, jonka mies soitteli sitten talomme englantia puhumattomille naapureille, jotka lopulta saivat pelastettua meidät pinteestä. Loppu hyvin kaikki hyvin.
Viimeisen laskupäivän jälkeen hurautimme autolla Varsovaan, jossa vietimme yön ja seuraavan päivän. Näin jälkikäteen ajatellen, päivälle olisi pitänyt keksiä enemmän aktiviteetteja. Nyt kiertelimme kaupunkia kävellen, kävimme katsomassa maisemia Kulttuuri- ja tiedepalatsissa ja syömässä mielettömän hyvää aamiaista Petit Appetit -kahvilassa (puolankieliset sivut löytyvät täältä ) sekä illallista yllättävän hyvässä italialaisessa ravintolassa Cucina Popolaressa (sivut täällä). Ysin maissa illalla olimme sitten jälleen autolla ja huristelimme reilut 12 tuntia Tallinnaan.
Reissu meni hyvin. Yllättävänkin hyvin. Menimme nukkumaan iltaisin kasin ja ysin välillä ja aamuisin heräilimme hieman ennen seiskaa. Rinteessä söimme eväitä + maistelimme paikallisia keittoja. Ja iltaisin syömään jonnekin. Eniten meidän aikuisten hermoja kiristi syömisasiat. Kahdella nuorimmaisella oli nimittäin lähes aina jommallakummalla jokin ylitsepääsemätön ongelma ruoan suhteen. "Siis mä en syö sipulia, en syö" ...ja ei koskenut mihinkään muuhunkaan lautasella. Ei siis mihinkään. Ja lautasella oli siis hampurilainen. Tässä vaiheessa toinen veteli iloisesti oman hampparinsa ilman mitään valitusta. Tallinnassa intialaisessa ongelma oli taas toisin päin "kun mä oon vaan niin täysi" hmm, syötyään yhden palan kanaa ja kaksi haarukallista riisiä. Ja edellisen kerran oli syönyt 5 tuntia aiemmin... Ja toinen tapaus sen sijaan veteli koko annoksen hyvällä ruokahalulla (ja suostui jopa maistamaan kiinankaalia). Samoin vessassa käynnit kiristi vähän itse kunkin hermoja. Klo 8.45 : "ei oo vessahätä, ei yhtään" "eikö varmasti?" "EI!" Puoli tuntia myöhemmin mun ja H:n tultua hissillä ylös ravintolaan vessaan ja lasten laskettua alas saamme "iloisen" puhelinsoiton 12-vuotiaalta, kuinka kahdella nuoremmalla on just nyt heti kauhee vessahätä ja hissijono on hirmuinen....
Mutta siis reissu oli hyvä. Saatiin laskea paljon. Säät suosi kohtuullisesti. Kukaan ei tullut sairaaksi (paitsi yksi oli aivan varma klo 7.00 eräs aamu, että on kuumeessa ja ei millään voi nousta sängystä. Loppujen lopuksi kuumetta ei ollut (lapsi ei tajunnut, että meillä on kuumemittari oikeasti mukana) ja kyseistä yksilöä vaan väsytti liikaa... Rinteeseen päästyä yksilö oli aivan tyytyväinen sängystä ylös nousemiseensa.)
Nyt on palattu sitten lähes arkeen. Perjantai-illalla tulimme takaisin kotiin ja siitä hetkestä alkaen on pyykinpesukone suorastaan laulanut. Eilen lapset lensivät toisiin koteihinsa ja meillä on hiljaista. Ei ollenkaan paha.
Kommentit
Lähetä kommentti