Siirry pääsisältöön

Kansallismuseo

Käsi ylös. Kuinka moni on käynyt kansallismuseossa. Aikuisena. Minä en, ennen kuin tänään korjasin tilanteen (tosin totuuden nimissä täytyy kertoa, että olen kyllä useampaan kertaan käynyt lapsivieraiden kanssa kansallismuseon vintillä, mutta silloin ei ollut ikinä tilaisuutta kiertää perusnäyttelyjä).

Ja kuulkaa, olin positiivisesti yllättynyt.  Ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa olevat näyttelyt olivat pääsääntöisesti aika normaaleja museonäyttelyitä. Paljon esineitä,  huonekaluja, tauluja jne. Ihan kivaa,  mutta ei mitään erityistä. 

Sen sijaan ensimmäisen kerroksen valokuvanäyttely Julkinen ja kätketty Suomi (esillä 31.12.2017 asti) oli mielenkiintoinen.  Museoviraston kuvissa pääsi hyvin kiinni Suomen viimeisiin 100 vuoteen. Mielenkiintoisia tarinoita ja kuvia. 
Parhaimmaksi näyttelyssä koin kuitenkin 0-kerroksessa olevan 1.4. avatun Esihistoria-näyttelyn. Millainen Suomi oli 10 000 vuotta sitten. Näyttely sisälsi paljon multimediaa, ääniä, videoita. Monia asioita sai koskea ja kokeilla. Kameran läpi sai katsella mammuttia ja kuunnella nauhoitettuna tutkijoiden näkemyksiä tietyistä löydöistä. Ja itse tila oli kauniin vaalea ja holvimainen.
Ja hei, vielä rusinana pullassa.  Kansallismuseon pohjakerroksessa oli myös kiva kahvila, josta saa haudutettua teetäkin.
Tosin tämäkin kahvila (kuten muutama muukin) on auki vain klo 17.00 asti. Ja toki  maanantaisin se on suljettu, kuten koko muukin museo.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans

Jogurttiset sämpylät

Kehittelin eteen päin Maailman ehkä helpoimmat sämpylät -reseptiä . Ja tällainenhan siitä lopulta sitten tuli: Jogurttiset sämpylät 2,5 dl kuumaa vettä 2,5 dl turkkilaista jogurttia 1 pss kuivahiivaa 1 rkl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaurahiutaleita 4,5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuuma vesi ja jogurtti keskenään. Liuota hiiva nesteeseen (itse käytän apuna vispilää). Lisää suola sekä jauhot. Sekoita kunnolla. Itse käyti viimeksi kasvisten dippinä olleen jogurtin pohjana (jogurttiin oli lisätty Santa Marian Mango curry -maustetta), joka toikin sämpylöihin ihan mukavan maun.  Sekoittamisen jälkeen peitä taikinakulho liinalla ja anna nousta jääkaapissa 10 tuntia tai enemmänkin.  Sämpylöitä ei tarvitse erikseen leipoa, vaan ne nostellaan lusikoiden avulla leivinpaperin päälle pellille. Vedä terävällä veitsellä sämpylöihin ristiviillot ja ripottele päälle vielä sesamin siemeniä. Paista 230 asteessa 25 - 35 minuuttia. Uunista ottamisen jälkeen älä peitä liinalla. Sämpylät ovat pa