Lokakuu, oikeesti?

Oho, nyt on jo lokakuu. Oho x 2, viikon päästä olen jo syyslomalla (ja oletettavasti Barcelonassa). 

 Siis, mihin hävisi syyskuu? Ja, että nyt ollaan kohta jo lokakuun puolivälissä. Superhämmentävää. (Tosin osaltaan tähän hämmennykseen vaikuttaa sekin, että pihalla kesäkukat ovat edelleen suurin osa täydessä kukassa... mikä niitä vaivaa? Ehkä niilläkin on vaikea hahmottaa sitä karua faktaa, että syksy on jo alkanut...). 

Nämä kaksi kuukautta koulujen alkamisesta ovat viilettäneet aivan mieletöntä vauhtia. Töissä mulla on enemmän tunteja kuin ikinä (onneksi tämä on vain vuoden väliaikainen pätkä) ja lisäksi olen ruvennut harrastamaan. Minä, jolla ei aikuisiällä ole ollut oikein kunnon harrastuksia kertaakaan. Pelasin kyllä yhden syksyn lentopalloa, en kuitenkaan oikein syttynyt vaikean matkan päässä olevasta hallista ja siitä, ettei vapaa-aikaa oikein jäänyt (ja enhän mä siis ole tarpeeksi pitkäkään...). Olen lukenut italiaa kansanopistossa, kerrannut saksaa työväenopistossa jne. Mutta nekään eivät nyt oikein vieneet mukanaan. Luin siis kumpaakin tasan sen yhden vuoden, jonka olin maksanut. Ja niin, muuta en kai ole näköjään 15 vuoteen harrastanut aktiivisesti talvikaudella.

Mutta nyt, tämä syksy on tehnyt poikkeuksen kaikkeen edelliseen. Sillä ensimmäistä kertaa olen innostunut harrastuksistani. Ja koen myös huonoa omatuntoa, jos olen poissa. Ja mitä ne harrastukset ovat? 

Ensinnäkin käyn 2 kertaa viikossa Fitcampissa (ulkona pidettävä... vielä toistaiseksi ei ole 2 kuukauden aikana satanut kertaakaan fitcamp-iltoina. Nyt alkavalla viikolla taitaa tulla muutos...) ja pidän siitä ihan mielettömästi. Minä, joka en koskaan milloinkaan ikinä ole saanut oikein liikunnasta kiksejä. Minä, jolle liikunta on aina ollut lähinnä välttämätön pakko. Suurin syy tähän liikunnasta pitämiseen on kyllä mielettömät ohjaajat, hauskat treenikaverit (ja se, ettei kehtaa oikein jäädä poiskaan, kun ei treenaa tuntemattomien kanssa). Lisäksi olen alkanut opiskelemaan viroa. Kerran viikossa olen ollut siis viron alkeiskurssilla ja tykännyt siitäkin ihan mielettömästi. On ihanaa opiskella kieltä, jossa jo kolmannella tunnilla opiskellaan imperfektiä. On ihanaa edistyä ja huomata, että pystyy käyttämään kieltä jo vähän . (Tosin Tallinnassa "Tere" kuulosti niin autenttiselta, että sain ruokalistan viroksi. Siihen ei kielitaito kyllä ihan vielä riittänyt, joten siirryin kuitenkin englanninkieliseen. Vielä. Tavoitteena on, että selviäisin ravintolassa piakkoin virolla.) 

Tällä hetkellä olen siis täyttänyt arki-illoista kolme harrastuksilla. Ja se on ihanaa. Mutta miinuspuolena on tietty se, että sitä normaalia rauhoittumisaikaa on huomattavasti vähemmän. Blogikin on jäänyt hieman heitteille, koska ei ehdi tehdä mitään, mistä kirjoittaisi. Ja jos ehtii tehdä jotain, ei ehdi kirjoittaa siitä...Mutta silti, tämä harrastaminen on oikeasti mielettömän kivaa.