Siirry pääsisältöön

Linssi-kasvissosekeitto

Kasvissosekeitot uppoavat yleensä tässä taloudessa niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Itseäni kuitenkin on ruvennut hieman kyllästyttämään se normikasvissosekeitto (tosin vaihteluahan saa vaihtamalla kasviksia/juureksia, mutta silti). Niinpä uusimpana tulokkaana kasvissosekeittorintamalla on tällainen hieman mausteisempi keitto (keitto on jalostettu Kodin Kuvalehden reseptistä), jossa on mukana linssejä tuomassa suutuntumaa.

Linssi-kasvissosekeitto

2 isoa sipulia
3 valkosipulinkynttä
3 porkkanaa
1 bataatti
2 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
2 tl mango currya
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
½ dl tomaattisosetta
hieman punaista currytahnaa
1,3 l vettä
1 pkt (290g) punaisia linssejä nesteessä
1 kasvisliemikuutio
(½ Koskenlaskija-juusto)
400g kookoskermaa

Pilko sipulit, porkanat ja bataatit (palojen ei tarvitse olla erityisen pieniä, mutta mitä pienempiä, sitä nopeammin toki kypsyvät).Valuta linssit ja huuhtele ne hyvin (itse annan niiden seistä puhtaassa vedessä alkuvalmistelujen ajan).Laita kattilaan öljy sekä kuivat mausteet. Anna kiehahtaa. Lisää kasvikset ja kuullota pari minuuttia. Lisää tomaattisose sekä currytahna (jälkimmäistä maun mukaan). Lisää sekaan vesi, linssit ja kasvisliemikuutio. Lämmitä kiehuvaksi ja pienennä sen jälkeen lämpötilaa roimasti (kuitenkin niin, että kiehuminen jatkuu). Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä (15 - 30 minuuttia). Lisää sekaan Koskenlaskija (keitto on myös oikein hyvää ilman tätäkin) paloina sekä kookoskerma. Soseuta (sauvasekoittimella) ja nauti. Päälle voit ripotella myös tuoretta korianteria sekä erilaisia siemensekoituksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään) Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen. Pizzataikina (6 - 7 pizzaa) 1 kg durum-vehnäjauhoja 5 dl lämmintä vettä 1 pss kuivahiivaa 3 rkl oliiviöljyä n.10g suolaa Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen ku...

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike . Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli. Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen: Sopivasti salaattia revittynä lautasille Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle Samoin höylätään parmesania Päälle ripotellaan paahdettuja pinjans...

Suolaiset joulutortut

Tämän joulun alla on löytynyt useampia uusia leivonnaisreseptejä. Yksi näistä on suolaiset joulutortut, joiden ohje mukailee Valion reseptiä. Näitä on näppärä tehdä vieraille, eivät vaadi nimittäin mitään suurta valmistelua. Tämän vuoden sukulaisglögeillä (nimi voisi olla myös vanhusglögit, jokainen vieras on nimittäin näillä vuosittaisilla kekkereillä yli 70-vuotias) nämä pääsivät pöytään. Suolaiset  joulutortut 500g voitaikinalevyjä 1 kananmuna hieman seesaminsiemeniä 1 pkt ilmakuivattua kinkkua 1 pieni persimon n. 100g aurajuustoa Ota voitaikinalevyt sulamaan pakkauksen ohjeen mukaan. Puolita levyt ja tee neliöiden kulmiin pienet viillot. Taittele levyt tähtitorttumaisesti (nostele joka toinen kulma keskelle) ja nipistä keskellä tiukasti yhteen, jotta torttumainen muoto säilyy uunissakin. Voitele tortut kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.  Revi ilmakuivatusta kinkusta paloja torttujen keskiosan päälle, lisää muutama nokare aurajuusto...