Opettajan loppukevät

Muistaa asian ja aikoo tehdä sen välittömästi. Löytää kuitenkin itsensä pian tekemässä aivan muuta (todennäköisesti kylläkin tärkeää hommaa myös). Lähtee jälleen tekemään alkuperäistä asiaa ja päätyy luultavasti vielä ainakin kaksi kertaa tekemään muuta.

Jättää itseleen A4-kokoisia tussilla (paksulla) kirjoitettuja muistilappuja, koska salaperäisesti kaikki kirjoituskelpoiset kynät ovat hävinneet opehuoneesta. Toisaalta tarpeeksi isoa muistilappua ei voi olla näkemättä.

Ajastaa useita muistettavia asioita puhelimen herätyskelloon. Unohtaa puhelimen kuitenkin ties minne ja se hälyttelee itsekseen.

Kiiruhtaa paikasta toiseen ja unohtaa (niistä muistutuksista huolimatta) luultavasti ainakin yhden tapaamisen/tukiopetuksen/kasvatuskeskustelun.

Ei jaksa olla tunneilla enää kännykkäpoliisi. Havaitsee luopuvansa tuntien hienoista tavoitteista (toisaalta ilahtuu, kuinka oppilaat ovat ottaneet innolla kiinni parista uudesta pelillisestä jutusta).

Ja jälleen muistaa asian, joka pitäisi hoitaa ja on edelleen hoitamatta.

Havahduin näihin selkeisiin stressin oireisiin tällä viikolla, kun yritin saada yhden kortin postiin. Kirjoittamisoperaatio vaati aikaa yhteensä pari tuntia. Tästä kirjoittamiseen meni 2 minuuttia. Muu aika meni siihen, kun unohduin tekemään muuta. Seuraavana päivänä kortti piti saada postiin. Ei mennyt, koska ehdin hukata sen töihin. Kolmantena päivänä en löytänyt työmatkalta postilaatikkoa ja raahasin korttia mukanani muun muassa lähijunassa. Jonne se kortti unohtui (!!!!). Onneksi ehdin palata takaisin junaan, löytää kortin ja ehtiä vielä junasta uloskin ennen liikkeelle lähtöä. Tämän jälkeen kortti jäi vielä ostoskoriin (koska sitä postilaatikkoa ei löytynyt edelleenkään), josta seuraava jonossa ollut kortin löysi. Mietin tässä vaiheessa jo kortin teippaamista otsaani. Postilaatikkokin lopulta löytyi ja kortti ehti laatikkoon 2 minuuttia ennen tyhjennysaikaa. ....taitaa nyt kyllä korttirukka päästä perille hieman myöhässä...

Tänään päätinkin irroittautua työstressistä. Pinkaisin tuntien loputtua töistä ulos ja suoraan (no pienen kauppasekoilun jälkeen) kotiin. Mukaan en ottanut yhtään koenippua enkä arviointikirjaa. Kotona en tehnyt mitään järkevää (ja siivottavaa kyllä olis, samoin pyykkiä....) vaan aivan ensimmäisenä suuntasin riippumattoon päiväunille. Kuutenlin lintujen viserrystä ja katselin sinistä taivasta ja oikeasti nukahdin puoleksi tunniksi.

Keitin myös kannullisen teetä ja vietin iltapäiväteehetken pihan aurinkoisessa nurkassa. Luin kirjaa ja lakkasin vihdoin ja viimein varpaankynnet. Rentouduin. Neljän tunnin jälkeen kykenin jo tyhjäämään astianpesukoneenkin.