Siirry pääsisältöön

Juhannus Saarenmaalla

Karkaaminen juhannukselta + mökkeily = juhannus Saarenmaalla. Aika toimiva konsepti.

Vietimme ystäväperheen kanssa pitkän viikonlopun keskellä ei mitään, Saarenmaan rauhallisissa tunnelmissa. Olimme vuokranneet mökin airbnb:n kautta ja nautimme siellä todellisesta rauhasta. Silloin tällöin, kuulimme auton menevän ohi ja välillä naapurin lehmien lehmänkellot kalisivat. Mutta siinäpä se, muuten äänimaisema oli lähinnä lintujen laulua. Ihanaa.
Aamuisin oli aina hyvä sää. Hassua. Heräsin yleensä hieman ennen muita ja hiivin teekupin kanssa ulkoportaille paistattelemaan aamuaurinkoon. Niin rentouttavaa.
Säät olivat lähes kuin Suomessa. Juhannusaaaton sää oli sateinen ja tuulinen (ei kuitenkaan myrsky) ja lauantaina sitten paistoi aurinko. Mutta kappas, Virossa juhannusaatto olikin vasta lauantaina, joten itse asiassa meillähän oli erittäin hyvä juhannusaattokeli :)

Viikonlopun suurena teemana oli syöminen. Syötiin grilliruokaa, syötiin kalalounas, syötiin täytettyjä lettuja, syötiin mansikkakakkua. Kyllä me toki myös pelattiin lautapelejä ja saunottiin. Ja syötiin vähän lisää...
Karkasimme myös yhdeksi iltapäiväksi pois mökkitunnelmista ja huristelimme Kuressaareen katsomaan vanhaa piispanlinnaa (rakennettu 1300-luvulla) sekä syömään ravintolaan. Istuimme terassilla skumppalasien kanssa ja nautimme kesästä sekä maisemista.
Ai niin, tältä reissulta löytyi myös yksi ravintolavinkki. Tai no grillivinkki. Jos menet Saaremaalle niin käy ihmeessä Virtsussa (mantereen puolella vielä) grillillä. Toidutankerilla oli nimittäin mielettömän hyvät hampurilaiset. H otti kanahampurilaisen, joka kuulemma vei kielen mennessä. Itse en halunnut mitään lihaa, joten söin hampurilaisen, jonka välissä oli 2 kananamunaa. Ja sekin oli siis mielettömän hyvää.  Ja tämä grilli on helppo löytää. Kun ajaa Virtsun satamaan, on kyseinen grilli ainoa ruokaa tarjoava rakennus. Toisessa on kauppa ja kolmannessa asuu joku. No, oli siinä ehkä muutama muukin rakennus vielä.
Ja kuinka sinne Saarenmaalle sitten pääsee? Tallinnasta ajetaan vajaat 2 tuntia Virtsuun, josta lähtee lautta Muhuun (josta silta Saarenmaalle). Lauttamatka kestää n. puoli tuntia. Lippu kannattaa ostaa etukäteen netistä(täältä). Nettisivuilta näkee kätevästi, missä lautoissa on tilaa. Lippua ostaessa syötetään järjestelmään rekisterinumero, jonka avulla automaatti sitten tunnistaa auton. Satamassa ajetaan nimittäin vain suoraan portille, joka aukeaa ja taulu ohjaa rekisterinumeron mukaan oikeaan jonoon. Kätevää. Lippu ostetaan tiettyyn lauttaan, mutta aikaisempaankin pääsee, jos sinne vain mahtuu. Jos olet liian ajoissa, automaatti ohjaa sinut ns. odotusjonoon. Tämä jono pääsee lauttaan  oikeassa lautassa olevien jälkeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pizzataikina pakkaseen

Tänään on pizzapäivä, tai no pizza-ilta. Tätä varten kaivoin juuri pizzataikinan pakkasesta. Kyllä, pakkasesta. Sinne sen olen muistaakseni tehnyt n. 3 viikkoa sitten. Ja testattu on, tämä taikina todellakin toimii myös pakastamisen jälkeen. Aamulla taikinapallero sulamaan ja illalla se on juuri sopiva leivottavaksi. Taikina toimii aivan normaalisti. Ja taikinan ollessa valmiina pizzasta tulee myös kotona tehtynä todellista pikaruokaa. Jee! (itse taikinan tekemiseen menevää aikaa en voi kyllä sanoa pikaiseksi millään)

Tässä siis ohje taikinaani, johon olen ottanut vinkkejä vähän sieltä sun täältä. Enkä edes muista, että mistä kirjasta tai blogista tai jostain, sain vinkin taikinan laittamisesta pakkaseen.

Pizzataikina (6 - 7 pizzaa)
1 kg durum-vehnäjauhoja
5 dl lämmintä vettä
1 pss kuivahiivaa
3 rkl oliiviöljyä
n.10g suolaa

Sekoita hiiva ja suola + lisää joukkoon pari ruokalusikallista kuumaa vettä ja sekoita. Laita suurin osa jauhoista (jätä 2 - 3 dl sivuun) suureen kulhoon ja tee ja…

salaatti pihville

Eräs lauantai-ilta tässä taloudessa herkuteltiin pihvillä. Pihvin kera tarjolla oli Meanwhile in Longfield -blogista bongattu mieletön pippurikastike. Pippurikastiketta valmistui sen verran reilusti, että loppujen lopuksi söin sitä kolmella eri aterialla. Tosin kastiketta tuli aina välillä jatkettua hieman kermalla. Ja herkullista oli.

Pähkäilen usein tarjoamuksia pihvin kanssa. Tällä hetkellä olen päätynyt siihen, että paras vaihtoehto on kuitenkin salaatti. Perunat tai vihannekset tekevät ruoasta hieman raskaan, joten salaatti on juuri sopiva pihvin lisuke. (Myönnettäköön, että ravintolassa ottaisin kyllä jotain muuta... Useimmiten päädyn valkosipuliperunoihin tms.). Parhaimmaksi salaatiksi on viime aikoina päätynyt hyvin yksinkertainen salaatti. Tällainen:

Sopivasti salaattia revittynä lautasille
Kirsikkatomaatteja puolitettuina tai tomaattia pilkottuna päälle
Kurkkua höylätään juustohöylällä kasan päälle
Samoin höylätään parmesania
Päälle ripotellaan paahdettuja pinjansiemeniä
Ja…

Jyväskylä: Panza sekä Hotelli Verson aamiainen

Palataan vielä hieman Jyväskylän reissuun. Nimittäin jos Teeleidi oli täydellinen Teepaikka niin Jyväskylästä löytyivät myös täydelliset ribbsit ja täydellinen hotelliaamiainen. Aika loistava viikonlopun vierailukohde siis.
Täydelliset ribbsit löytyivät meksikolaistyylisestä Panzasta. Itse en ole ribbsien ystävä ja nämäkin skippasin.  H sen sijaan harrastaa kyseistä ruokaa enemmänkin ja kuulemma näin hyviä ei ole koskaan syönyt. Itse söin Panzasta alkuun lohichevicheä joka oli todella nam. Myöskin kasvistacoannos oli herkullinen. Palvelu pelasi ja kaikki toimi. Vahva suositus Panzalle.
Sunnuntaiaamun aamiaisen kipitimme syömään majapaikastamme (airbnb) Hotelli Versoon. Olimme varanneet etukäteen sähköpostitse pöydän ja se oli kyllä hyvä veto. Mutta mikä tästä sitten teki niin hyvää? Ensinnäkin leivät olivat törkeän hyviä. Toisekseen leikkelevalikoima oli laaja. Kolmanneksi tilattavat munakkaat olivat mielettömiä. Tilaamani tomaattimunakas sai kyllä parhaan munakkaan ti…